Kuka olen?

Nimeni on Ismo Toivonen. Olen seurannut formuloita aktiivisesti yli 20 vuotta, eli käytännössä sen ajan kun säännöllisiä lähetyksiä on tullut televisiosta. Olen katsonut suorana jokaisen kisan ja aika-ajon, sekä 99% kaikista vapaista harjoituksista. Uppoutumisesta kertoo sekin, että keräilen F1-kisoja. Olen tallentanut kaikki kisat alkaen vuodesta 1994: noin 300 GP:tä. Tähän mahtuu mm. Mika Salon koko ura.

Analysoin näkemääni perusteellisesti. Tutkin autojen käyttäytymistä, säätöjen vaikutusta radan eri sektorien aikoihin, ja kaikkea sitä teknistä dataa mitä lajista tarjotaan. Minua F1:ssa kiinnostaa autojen äärirajoille viety suunnittelu, tapahtumat kisojen sisällä, pienet yksityiskohdat taktiikoissa tai kuskien ja tiimien suorituksissa. Ei mitenkään ensisijaisesti kisojen lopputulokset. Seuraan aktiivisesti taustoja ja tekniikkaa. Teknisessä mielessä koen ymmärtäväni formuloista erittäin paljon.

Tottakai on kiva juttu, että mukana on suomalaisia, mutta en ole fanaattinen suomalaisuuden tukija. Seuraan kisoja yhtä mielenkiinnolla ilman kotimaisten kuskien mukana oloa. ”Fanitan” kuljettajia jotka mielestäni ovat joko hyviä ajamaan, tai jollain muulla lailla mielenkiintoisia persoonia, kansallisuudesta huolimatta. Suosikkejani vuosien varrelta mm. Frenzen, Häkkinen, Mansell, Räikkönen, M. Schumacher, Villeneuve ja Webber.

Passiivisen seuraamisen lisäksi pelaan tietokoneella ajosimulaattoreita kuten esimerkiksi  iRacing ja rFactor. Gran Turismo ja muut ”muka-simulaattorit” eivät kiinnosta. Peliharrastus sekä se, että olen nykyisen IT-ammattini ohella saanut myös automekaanikon koulutuksen, auttaa auton rakenteen (esim jousitusgeometria) ja säätöjen vaikutuksen ymmärtämistä. Sitä kautta on helpompi ymmärtää F1-autojen ominaisuuksia tai ongelmia. Ajopeleistä olen vuosina 2005-2012 kirjoittanut juttuja ja peliarvosteluja Pelit-lehteen ja satunnaisesti muihinkin medioihin, kuten Vauhdin Maailmaan.

Tämä blogi

Kirjoitin aiemmin kolumneja itse ylläpitämälleni varikko.org sivustolle. Varikko.org:sta oli alunperin tarkoitus tulla yhteisöllinen, muita medioita laajemmin moottoriurheilua käsittelevä uutissivusto. Oli tarkoitus käsitellä Suomessa kiinnostavien rallin ja F1:n lisäksi Nascaria, WTCC-sarjaa, pikkuformuloita, GT-autoja jne. Idea oli luoda kokonaan uudenlainen tapa uutisoida ja käsitellä moottoriurheilua. Riittävän suuren innokkaan ja ammattitaitoisen vapaaehtoisporukan löytäminen oli odotettua vaikeampaa, joten sivusto typistyi alkuhuuman jälkeen kolumnisivustoksi, jonka ainoa sisällöntuottaja olin minä itse.

Henkilökohtaisten kiireiden vuoksi minäkin lopetin Varikolle kirjoittelun parin vuoden kuluttua aloituksesta. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin ajattelin elvyttää Varikko-sivuston kolumni-osion uudelleen, tällä kertaa blogin muodossa. Uutispalvelua tästä ei siis edelleenkään ole tarkoitus tehdä.

Uskon että blogillani on paljon annettavaa ihmisille, jotka ovat kyllästyneet internet-ajan ADHD-uutisointiin. Esimerkiksi MTV Sport vääntää juttuja olemattomistakin aiheista ainoastaan siksi, että saisi sivustolleen jotain uutta jatkuvasti. Filosofia lienee, että määrä korvaa laadun. Sen lisäksi se jakaa yhden haastattelun sisällön useisiin yksittäisiin, parinkin viikon aikana tipoittain julkaistaviin lyhyt-uutisiin. Halpamaista! Tämän vastapainoksi Varikon kirjoituksissa käsitellään yksi asiakokonaisuus kunnolla alusta loppuun. Jutuille tulee pituutta, eikä sivupäivityksiäkään tule jatkuvana virtana, koska aiheet puristetaan kuiviin joka kerran. Mutta ainakaan tietoa ei annetan muru kerrallaan.

Minä maksan domain-tunnukseni omasta pussistani, en tuputa mainoksia, enkä yritä kaupitella mitään. Taloudellisesta riippumattomuudestani johtuen en myöskään mielistele ketään, joten nauttikaa vilpittömän poikamaisesta innostuksestani formuloita kohtaan. Ja antakaa rohkeasti palautetta!

Ismo Toivonen,
18.1.2013

Twitter: @ismo_toivonen

2 responses to “Kuka olen?

Jätä kommentti