Button katkerana

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Jenson Buttonin F1-ura on päättymässä.

Button on ajanut McLaren vuosinaan erinomaisesti, ollen ensin käytännössä samalla tasolla Lewis Hamiltonin kanssa, eikä superlahjakkuutena pidetty Kevin Magnussen ole hänkään päässyt loistamaan millään saralla. Pikemminkin voisi sanoa, että Kevin on ollut lievä pettynyt ainakin allekirjoittaneelle.

Miksi Button ”vapautetaan tehtävistään” (jotenkin niinhän se on pakko ilmaista, kun ei noilla suorituksilla pitäisi olla mitään saumoja saada varsinaisia potkuja)? Olisiko syynä se, että Button voitti mestaruuden väärällä autolla? Siinä kaikki hänen syntinsä.

Vaikka hän Brawn-aikojen jälkeen todistikin nopeutensa myös McLarenilla, niin suurelle yleisölle sekä lajin sisäpiirille jäi ehkä silti sellainen käsitys, että kyse on keskikastin kuskista joka voitti ylivoimaisella autolla ”tuurimestaruuden”. Sitä taakkaa Jenson on saanut kantaa selässään mestaruusvuodestaan 2009 saakka. Sääli.

Mielenkiintoista tässä näkökulmassa ei ole eläkeikää hipovan Buttonin kohtalo, koska hän on varmasti ajanut ihan tarpeekseen. Paljon mielenkiintoisempaa on se, että jos Nico Rosberg voittaa mestaruuden tänä vuonna, saa hän otsaansa ihan saman leiman! Hänen imagonsa ei ole samanlainen supermies kuin Alonso tai Hamilton, tai Kimi. Hän on liian näkymätön ja harmaa, persoonaton. Kun tällainen mies leivotaan mestariksi, se on kuin ilmetty toisinto Buttonin Brawn-vuosista. Imagolla ON merkitystä tässä lajissa!

Tilannetta ei auta yhtään, vaikka myös Nico on osoittanut olevansa supernopea kuljettaja, Hamiltonin veroinen. Tämä pistää uuteen perspektiiviin myös Schumin ”epäonnistuneen” paluun. Oliko se sittenkään epäonnistunut? Paluun tehnyt Schumi voitti kisanopeudessa lähes jatkuvasti Rosbergin, häviten käytännössä tälle vain aika-ajoissa. Ihan samoin on käynyt myös Hamiltonille.

Nicon aika-ajotilasto on kova. Schumin aikoina se tulkittiin eläkeläis-Schumin hitaudeksi, mutta tänä vuonna fakta on asettunut uuteen perspektiiviin. Ja jos Rosberg on kokonaisuutena ajatellen toisaalta Hamiltonin tasoinen kuski, minkä mestaruustaistokin osoittaa, niin oliko Schumin paluu sittenkään niin fiasko mitä annettiin ymmärtää…? Miettikääpä sitä! Minun mielipiteeni oli että Schumi ajoi samalla tasolla kuin Hamilton tänä päivänä. Ei huonosti eläkeukolta!