Talvitestit

Mietin mitä voisin kirjoittaa? Eivät talvitestit ole ennenkään näyttäneet autojen todellisia suorituskykyeroja, mutta tänä vuonna arviointi tuntuu olevan normaaliakin hankalampaa.

Talvitauko tuntui muutenkin kovin lyhyeltä. Liian lyhyeltä. Pitäisi osata jo orientoitua uuteen kauteen, Kimin ja Valtterin sinivalkoisiin suorituksiin, mutta jotenkin sitä on edelleen henkisesti talvilomalla formuloista. Asiaan tietysti vaikuttaa sekin että perheeseen syntyi äskettäin kolmas lapsi (poika), joten sinappia ja vaipanvaihtoa riittää kaudelle 2014. Yritän kuitenkin ehtiä Varikollekin kirjoittaa aina kun tilanne sallii.

Lähestytään kautta 2014 tallien näkökulmasta. Koitan tuoda esiin omia havaintojani eri talleista ja niiden iskukyvystä, niin talvitestien kuin aina yhtä näppärän MuTun pohjalta. Totuushan on että lajista on vaikea lausua mitään kovin tieteellisen tarkkaa, kun usein tuntuu etteivät edes sisäpiiriläiset ymmärrä kaikkia lajin teknisiä ja poliittisia kiemuroita.

Red Bull Racing
RBR:lla tuntuu olevan palikat sekaisin pahan kerran. Tai oikeastaan pitäisi sanoa Renaultilla. En olisi voinut olla pahemmin väärässä kun kuvittelin että Renault olisi valvoilla tällä kaudella. Se on saanut huseerata pelkkänä moottorivalmistajana vailla tarvetta jakaa resurssejaan auton- ja moottorinsuunnittelun kesken. Se on voinut aloittaa uuden moottorin kehittämisen jo vuosia sitten, ja mikä on lopputulos? Fiasko!
RedBull2014Toisaalta kyllä Red Bull:kin on hölmöillyt oikein urakalla, kun eivät ole selvittäneet miten Renaultin moottoriasiat makaavat. Moottorithan ovat olleet valmiina jo kuukausia. Maallikkona ihmettelen, mikseivät satoja miljoonia vuodessa kuluttavat tallit osaa asentaa moottoria autoon ja ajaa autoa jarrupenkissä kisoja, ratoja ja erilaisia olosuhteita simuloiden? On kertakaikkiaan ällistyttävää, että Red Bullin tasoinen talli rahtaa rekkansa ja henkilökuntansa tuhannen kilometrin päähän huomatakseen, ettei autoa voi edes käynnistää ilman että se ylikuumenee!!! Ei uppoa minun järkeeni. Toisaalta se kertoo siitä, että kaikesta hitechistä huolimatta kyse on varsin alkeellisesta ja inhimillisestä toiminnasta, joka on vaan saatu näyttämään avaruustekniikalta.

Ja suunnittelijavelho Newey on yhtä lailla syyllinen RBR:n ongelmiin. Ei esimerkiksi Caterhamilla ollut vastaavanlaisia ongelmia. Newey on aina tiedetty äärimmäisyyksiin pyrkiväksi, mikä on ollut myös hänen suunnittelemien autojen nopeuden salaisuus. Jo Häkkisen mestaruus-McLarenit olivat useiden komponenttien osalta huomattavasti kilpailijoitaan alttiimpia hajoamaan. Komponentit kävivät kuumempina, ja tavallaan se kaikki kulminoituu tulevan kauden Red Bulliin.

Silti uskon, että kun lämpöongelmat on saatu ratkaistua, ja kun Renault saa luvan jatkokehittää moottoriaan (huom ”kun”, ei ”jos”) niin RBR palaa kärkitaisteluun. Saattaa olla että typerä sääntö viimeisen kisan tuplapisteistä pelaa vielä Red Bullin pussiin kun kausi päättyy.

Caterham
Caterham2014
Talli ei ole kokenut samanlaisia ongelmia kuin muut Renault-tallit, mikä toki kertoo siitä etteivät sen tekniset ratkaisut ole niin vallankumouksellisia kuin kilpailijoilla, eli periaatteessa auto on hitaampi. Mutta toisaalta ei Caterhamin auton suunnittelijassa ole ikinä ollut mitään vikaa. Ongelma on ollut taloudellisissa resursseissa kehittää autoa kauden edetessä. Caterham voi yllättää alkukaudesta! Kuljettajavalinnat tosin ovat suoraan sanottuna epätoivoiset. Raha ratkaisee.

Mercedes
Jo ennen viime kauden loppua kiersi huhuja että Mersu tulee olemaan vahva tällä kaudella. Huhuttiin moottoriylivoimasta ja siitä kuinka Mersulla panostetaan nyt tosissaan tämän kauden mestaruuteen, koska tämä kausi jos mikä on tilaisuus päästä Red Bullin rinnalle ja ohi. Ja kerran saatua etumatkaa on vaikea ottaa kiinni, kuten olemme nähneet Red Bullin menestyksestä kausi toisensa perään.
Mercedes2014Mersun moottori on todella hyvä ja luotettava. Auton kierrosajat ovat suorastaan ylivoimaisia verrattuna jopa Ferrariin. Olen jo valmis julistamaan Mersun mestariksi. Kyse on oikeastaan vain siitä kumpi mestaruuden ottaa. Hamilton ei selvästikään ole sellainen ihmemies jona häntä McLarenilla pidettiin. Ylemmän keskitason kuljettaja Rosberg pystyy taistelemaan häntä vastaan ihan tasavertaisesti. Näiden kahden välillä tullaan mestaruustaisto käymään, ellei RBR tule loppukauden tuplapisteiden ansiosta kalkkiviivoilla rinnalle ja ohi.

Haugin potkut tuntuvat olleen piristysruiske mersun F1-toiminnalle. Olisiko kyseinen läskimaha pitänyt häätää F1-varikoilta jo vuosia sitten, niin ehkä Häkkisellä ja Räikköselläkin olisi pari mestaruutta enemmän…

Lotus
lotus-e22Samoja moottoriongelmia kuin Red Bullilla. Kun ne saadaan selätettyä, voi auto olla jälleen yksi parhaista. Suunnittelussa on ainakin menty jälleen lähemmäs äärimmäisyyksiä kuin kilpailijoilla, ja siitä olen henkilökohtaisesti aina tykännyt Renaultissa.

Kaksipiikkinen nokka on toki ruma, mutta jos se on nopea, niin muutkin siirtyvät siihen. Lähtökohtaisesti sen pitäisi olla nopea, ja lähtökohtaisesti oletan kaikkien haluavan sellaisen keulan, koska fakta on että se päästää ilmaa paremmin auton alle ja takaosaan. Toisaalta jos autoa ei ole suunniteltu käyttämään kyseistä keulaa, voi siitä saatava hyötykin olla pieni. Aika näyttää lähtevätkö muut kopioimaan Lotuksen ratkaisua.

Ferrari
Ferrari2014
Parhaat kuljettajat, tervehenkisen konservatiiviset suunnitteluratkaisut, kohtalainen moottori. Saa nähdä kuinka pitkälle se riittää. Kaikki mahdollisuudet on vaikka mestaruuteen asti, mutta ainakin kauden aattona ero Mersuun tuntuu musertavan isolta.

Toinen kysymys on pystyykö Kimi laittamaan kampoihin Alonsolle. Veikkaan että ei, valitettavasti. Alonson aika-ajonopeus on parempi kuin Kimin, mikä ratkaisee sen että Kimi tulee ajamaan Alonson takana kisat maaliin saakka. Ferrari tuskin riskeeraa mitään antamalla kaksikon kamppailla radalla toisiaan vastaan.

Taannoin veikkasin että Alonso lähtee Ferrarilta ennen kauden alkua, koska hän ei ole ikinä uskaltanut laittaa itseään koetukselle oman tasoisensa kuljettajan kanssa. Olin väärässä, nyt se on myönnettävä. Toisaalta salaliittoteoreetikko sisälläni on varma, että Alonso on rauhoitettu sellaisella pöytälaatikkosopimuksella, ettei Kimistä anneta muodostua uhkaa hänen mestaruuskaudelleen. Myönnän että nauttisin suunnattomasti jos Kimi jollain ihmeellä pystyisi päihittämään tuon kiukuttelevan primadonnan ja viemään mestaruuden paluukaudellaan Ferrarille. Jokohan loppuisi Alonson ylistys maailman medioissa?

Marussia
marussia2014Tulee jatkamaan tarkoituksetonta taaperrustaan jumbosijoilla. Caterhamista poiketen edes kuljettajavalinnat osoittavat että jotain yritystä on. Se vaan ei näissä karkeloissa riitä.


 

Toro Rosso
ToroRosso2014
Kauden yllättäjä, negatiivisesti, ennenkaikkea Renaultin moottorin vuoksi. Tämä on harmi tulokas Daniil Kvyatin puolesta, koska hänessä voisi olla tulevaisuutta vaikka huipputalleihin saakka. Ainakin pikkuluokissa on osoittanut nopeutta ja kypsyyttä ja ansaitsee paikkansa formula ykkösissä.

Force India
ForceIndia2014Autot ovat olleet aina hämmästyttävän hyviä kun ajattelee ettei talli ikinä paistattele parrasvaloissa huippusuunnittelijoilla tai huipputaktikoilla. He tekevät omaa hyvää työtään kärjen takana, vähän samaan tapaan kuin Sauberkin. Merkillepantavaa, että jostain syystä Force indian suorituskyky on joillain tietyillä radoilla aina erityisen hyvää. Sen ja Mercedeksen moottorin ansiosta talli voi ottaa tällä kaudella jopa osakilpailuvoiton.

Williams
Tallia veikkaillaan asiantuntijapiireissä jopa kauden mustaksi hevoseksi. Alkukaudesta talli voikin yllättää, aivan kuten Lotus teki viime kaudella. Sen jälkeen taloudelliset resurssit tulevat näyttelemään isoa osaa auton kehityksessä, ja valitettavasti se tarkoittaa putoamista keskikastiin kauden edetessä. Alkukaudesta kaikki on mahdollista, ja voi olla että Williams johtaa MM-sarjaa jossain vaiheessa alkukautta.

Valtteri Bottaksella on viimeinen mahdollisuus näyttää kykynsä. Maldonadon parina hän ei pystynyt täysin vakuuttamaan suurta yleisöä ja lajin parissa työskenteleviä päättäjiä omasta lahjakkuudestaan, vaikka kausi olikin hyvä. Maldonado oli maksukuskin maineensa takia tavallaan huonompi kuljettaja mitä todellisuudessa olikaan, minkä vuoksi Bottas ei saanut hänen voittamisestaan samaa kunniaa kuin olisi saanut vaikkapa huippulahjakkuutena pidettyä Ricciardoa vastaan ajaessaan ja hänet voittaessaan.

Nyt Bottaksella on taas sama tilanne: tallikaverinaan liian hitaana kuljettajana jo vuosikausia pidetty Felipe Massa, joka oli hidas vain asemansa vuoksi Ferrarilla Alonson varjossa. Todellisuudessa hän on edelleen yksi parhaimmista kuljettajista sarjassa kun saa itseluottamuksensa takaisin. Onkin tavallaan ironista, että voittaessaan Massan, Valtteri ei saisi ansaitsemaansa mainetta koska vastassa on ”uransa ehtoopuolen köröttelijä”, ja hävitessään Massalle, Valtteri sinetöisi uransa keskikastin kuljettajaksi.
Ikävä tilanne, mutta tässä tilanteessa Bottas ei voi tehdä muuta kuin voittaa Massan, ja mieluummin vieläpä mahdollisimman ylivoimaisesti. Silloin on ainakin omat läksyt tehty ja loppu on muiden harteilla.

McLaren
mcla-mp4-29-2014-4Joukon tyylikkäin auto, upeat ”sieraimet”! Hieno ulkonäkö ei voi olla huono asia. Kuljettajakaksikko on hyvä yhdistelmä lahjakkuutta ja kokemusta. Jos auton takajousituksen innovatiiviset ratkaisut osoittautuvat sellaisiksi että Mercedes jää taakse, voi taistella vaikka mestaruudesta. Jotenkin uskon että mestaruudesta taistelisi nimenomaan jäätävän lahjakas tanskalaiskuski Magnussen.

Sauber

Sauber F1 Team C33 PressOlen aina tykännyt Sauberin tavasta tehdä hommia. Jo silloin kun JJ Lehto ajoi tallin tulokaskisassa viidenneksi grafiitinmustalla lähes täysin sponsorittomalla Peter Sauberin esikoisella. Valitettavasti taloudelliset realiteetit ovat puraisseet Sauberiinkin, mistä kertoo se että Carlos Slimin suojatti Gutierrez suorastaan pakotettiin tallin kuljettajaksi, ja saa edelleen jatkaa vaikka tulokset olivat koko sarjan kuskeista ylivoimaisesti kehnoinpia. Huonot kuljettajat, mutta ehkä kaiken alla edelleen sykkii menestystä janoava sydän joka vielä saa tilaisuutensa näyttää maailmalle. Sitä ainakin toivon!

Säästöohjelmalla ajaminen

Renkaat… Rengaskritiikki on ikävästi politisoitunut. Yksi piirre mistä en nykyformuloissa tykkää on se, että kuljettajat ja tallit kritisoivat sääntöjä jotka sattumalta eivät sovi  heidän autolleen. Ja kun politiittinen (rahan) voima on vahva, niin usein he saavat jopa tahtonsa läpi.

Usein vedotaan turvallisuuteen, mikä on suorastaan raukkamaista. Sarjassa ei ole kuollut yhtään kuljettajaa pian 20 vuoteen, joten kovin turvattomasta lajista ei liene kyse. Siis verrattuna moniin muihin autourheiluluokkiin. Tallit ja kuljettajat tekevät itsestään yleisön silmissä neitejä turhalla ruikutuksella, jonka todellinen syy on kuitenkin puhtaasti poliittinen. Jos auton rakentaminen on epäonnistunut, on syy aina säännöissä. Paitsi jos voittaa. On ihan sama vaikka käskettäisi ajaa betonista valmistetuilla umpirenkailla, se ei voittavaa tallia haittaisi. Kaikki muut ruikuttaisivat kuinka huono pito vaarantaa turvallisuuden! Toisaalta taitaa olla niin, ettei rehellisyys ja isot taloudelliset panokset sovi koskaan yhteen.

Epäloogista on sekin kun puhutaan, että muka juuri NYKYformuloissa ei rengassäännön takia  saa ajaa täysillä kisan alusta loppuun saakka. Ilmeisesti vertailussa ”vanhaan hyvään aikaan” mennään aika kauas historiaan. Kuka edes muistaa milloin viimeksi on saanut ajaa täysillä alusta loppuun aika-ajokierroksia? Vastaus: 90-luvulla, jos silloinkaan! 60-70-luvulla säästettiin renkaita ja 80-luvulla autoa (mm. epäluotettava turbotekniikka). 2000-luvulla ajamista ovat hallinneet MM-pisteiden maksimointi (mm. pistesysteemin muutosten takia voitto ei enää ollut niin merkittävä kuin varma maaliintulo ja ne kuuluisat ”pointsit” jotka lasketaan vasta kauden päättyessä, mitä Häkkinenkin aina peräänkuulutti. Lisäksi on hidasteltu polttoaineen säästön ja moottorin kestävyyteen liittyvien sääntöjen vuoksi.

Esimerkiksi vuosikymmenen puolivälissä vain 15-25% kisasta ajettiin täysillä. Loppu aika säästettiin. Alonson molemmat maailmanmestaruudet ovat täydellisiä esimerkkejä tästä. Homma meni niin että alkukaudesta muiden epäluotettavuus toi Renaultilla ajaneelle Alonsolle niin paljon pisteitä, että loppukauden hän pystyi varmistelemaan mestaruuttaan. Varmistelu helpottui merkittävästi juuri moottorisäännön ansiosta: Renault oli määritellyt että heidän moottoristaan saa ottaa kaiken irti tietyn kierrosmäärän ajan, sanotaan vaikka 12 kierroksen ajan per kisa. Kun moottorien piti kestää pari kisaa, niin ensimmäisessä kisassa säästyneet ”täyden tehon kierrokset” olivat käytettävissä seuraavassa kisassa. Renault hyödynsi tätä täydellisesti. Edessä Schumi ja Kimi kisasivat täysillä toisiaan vastaan, usein tuhoisin seurauksin. Tekniikka petti. Ja kun edestä keskeytettiin, voitiin Rellulla ajaa jopa koko kisa säästöohjelmalla.  Juuri näistä kisoista Alonso sai niitä kuuluisia tuurivoittojaan. Seuraavassa kisassa hänellä oli käytettävissään 24 kierrosta täydellä teholla, kun muilla vain 12. Jotta muut olisivat ehtineet Rellun vauhtiin, piti heidän ajaa moottoreitaan äärirajoilla. Se aiheutti heille paineita ja lisää keskeytyksiä, mikä entisestään paransi Alonson asemaa. Ja silloin kun keskeytyksiä ei muille tullut, näytti Alonson suorituskyky paremmalta kuin todellisuudessa olikaan, juuri noiden edellisessä kisassa säästyneiden täyskierrosten takia. Tavallaan näytti siltä että Alonson hyvät sijoitukset nopeampia talleja vastaan olisivat tulleet Alonson erinomaisuuden ansiosta. Ei suinkaan. Tosiasiassa mestaruudet olivat ennen kaikkea Renaultin luotettavuuden ja moottorisäännön ansiota. Viime kausi oli ensimmäinen kausi kun Alonso ajoi todellisen mestarin lailla!

Edellä mainitut seikat huomioiden, on erikoista että ”F1:n muuttuminen endurance-kisoiksi” laitetaan renkaiden piikkiin ja annetaan ymmärtää, että säästeliäs ajaminen olisi lajissa jotenkin uutta tai ennennäkemätöntä. Sitäpaitsi FIA ja tallit yhdessä olivat koko rengasmuutoksen idean takana. He halusivat taktisempia renkaita ja haasteita autojen suunnitteluun. Tietysti kaikki olettivat, että juuri heidän autonsa onnistuisi tässä parhaiten, ja nyt turhaudutaan kun homma ei mennytkään kuin elokuvissa.

Lotuksen salaisuudeksi on selitetty sitä, että Pirellin rengastestiautona käytetään Renaultin pari vuotta vanhaa autoa. Voi ollakin, mutta ei se mikään selitys ole. FIA kysyi testiautoa kaikilta talleilta ja vain Renault ilmoitti haluavansa sellaisen FIA:lle toimittaa.

Tämä renkaita koskeva puolustuspuheeni ei poista tosiasiaa, että mielestäni pehmeät renkaat ovat huono idea radalle ajolinjan ulkopuolelle jäävien kumimurusten takia. Kuinkahan monta kisaa menee, ennenkuin Maikkarin selostustiimi huomaa ongelman ja alkaa asiasta viisastelemaan… Viimeistään kanadassa se tapahtuu. Hämmästellään että vaikka ohituspaikkoja on, niitä ei voi hyödyntää likaamatta renkaitaan ja pilaamatta kisaansa.

Kisat ratkaistaan maaliviivalla

Palataan vielä mieliä kuohuttaneeseen Malesian kisaan. Red Bullin kohua herättäneestä tallimääräyksestä ja tallikaverusten tulehtuneista väleistä on riittänyt puhetta. Mercedeksen tallimääräys on sen sijaan lähes unohdettu. Ihmettelen miksi, jos tilannetta katsoo autokilpailujen perimmäisen tarkoituksen näkökulmasta.

Nico ajoi koko kisan rauhallisesti renkaita säästellen. Hänen taktiikkansa oli hyökätä kisan loppupuolella. Tallimääräyksellään Mercedes kuitenkin tuhosi Nicon taktiikan, koska hyökkäykseen ei annettu lupaa. Ei voi kuin ihmetellä sitä miksi Mercedes ylipäätään suunnitteli Nicolle sellaisen taktiikan, jos sitä ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään? Tai miksei sitä muutettu kisan asetelmien edetessä toisenlaiseksi kuin oli suunniteltu, jotta Nico olisi voinut ajaa aidosti kärkitiloista, jopa voitosta? Kisat pitäisi ratkaista maalissa! Jos tallikaverusten välillä on niinkin erilaiset taktiikat, pitäisi molempien taktiikoita kunnioittaa ja antaa kuljettajan kisata niillä eväillä mitä taktiikkapalaverissa on annettu. Mielestäni Mercedeksen tallimääräys kertoo paljon enemmän Hamiltonin ykköskuskin asemasta Mersulla kuin Vettelin asemasta Red Bullilla.

On autourheilun perimmäisen periaatteen näkökulmasta epäoogista, että kilpailun loppuun keskittyvä taktiikka tuhotaan kuljettajien välisen järjestyksen perusteella kisan puolivälissä. Sillähän ei pitäisi olla mitään merkitystä kuka johtaa 49 kierrosta 50:stä, vaan sillä kuka johtaa silloin, kun kierrokselta 50 tullaan maaliviivan yli. 2000-luvun formuloissa on muodostunut ikäväksi piirteeksi että aito kilpaileminen lopetetaan kisan puolivälissä kun turvalliset sijoitukset on saavutettu. Ei pelkästään tallikavereiden välillä, vaan jopa tallien välillä. Riskejä ei haluta ottaa, ja ajetaan varman päälle maaliin. Ja samaan aikaan kritisoidaan uusia renkaita, joilla ei muka pysty ajamaan koko kisaa täysillä. Eihän sitä tehtäisi muutenkaan! Kyse taitaa olla politiikasta. Palaan renkaisiin myöhemmin.

Mercedeksen tallimääräykseen verrattuna Red Bullin tallimääräyksessä ei ollut mitään erikoista, koska Vettel oli koko kisan ajan Webberiä nopeampi. Webberin ajo ei valitulla taktiikalla olisi mahdollistanut sijoitusta Vettelin edellä. Se on fakta, joka on jäänyt Vettel-kohun varjoon. Ja kuitenkin juuri se oli selkein ero Red Bullin ja Mercedeksen tallimääräyksissä. Tavallaan Vettel ansaitsi päästä Webberin edelle, toisin kuin Hamilton Rosbergin edelle.

Pitää muistaa myös autourheilun totuus joka näkyy jo karting-radoilla. Ilman häikäilemättömyyttä ei voiteta kolmea tai seitsemää F1-maailmanmestaruutta. Se on ominaisuus joka erottaa Vettelin, Hamiltonin tai Alonson sellaisista reilun pelin kuljettajista kuin Button tai Räikkönen. Absoluuttinen nopeus on toisarvoista silloin, kun mestaruuksia aletaan Webber protestin Vettelin tallimääräysten vastaisesta ohituksestatuplaamaan tai triplaamaan. Sitten on kuljettajia, jotka eivät loysän luonteensa takia tule koskaan voittamaan sitä yhtäkään mestaruutta, kuten Rosberg tai Massa. Näiden kolmen kategorian välissä on joukko kuljettajia, jotka taistelevat tuulimyllyjä vastaan itselleen epäedullisessa asemassa tallissaan tai urallaan, kuten Perez, Hulkenberg. Ja Webber! Joskus rytisee ja keskisormet viuhuvat, mutta juuri siksi tykkään Webberistä.

Kisat ratkaistaan maalissa. Nyt kun Red Bull ei enää saa ajaa yksin ylivoimaisessa johdossa kisan alusta loppuun, on heidänkin ajateltava sitä kuka on johdossa kilpailun viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, eikä vain sitä kuka starttaa kärjestä. Kiinan aika-ajossa nähtiin Vetteliltä taktinen ratkaisu, joka todennäköisesti palkitaan kisan edetessä. Todennäköisesti ainakin Vettel ajaa huomenna täysillä kilpaa lähdöstä maaliin. Se onkin mielenkiintoista nähdä, koska hän ei ole ikinä varsinaisesti loistanut kisakuljettajana tiukoissa väännöissä. Ei ole tarvinnut! Onneksi Webber lähtee vielä Vettelinkin takaa. Olisi nimittäin aika mielenkiintoista nähdä Vettelin ja Webberin kohtaaminen radalla tilanteessa jossa Webber olisi edellä, mutta Vettel taktisesti paremmassa asemassa…

Kimi-show

Australian osakilpailun jälkeen palkintokorokkeella vallitsi symmetria. Ykkösenä oli yhden maailmanmestaruuden Räikkönen, kakkosena kahden mestaruuden Alonso ja kolmosena Vettel kolme mestaruutta takataskussaan. Kisa oli hieno, ja tylsästä alkuasetelmastaan huolimatta erittäin mielenkiintoinen. 

Tämän päivän tulos olisi ollut se perinteinen tylsä 1. Vettel, 2. Alonso, 3. joku muu, ellei Pirelli olisi muuttanut renkaita tälle kaudelle. Jälleen tämä kritisoitukin rengashässäkkä mahdollisti jännän kisan. Kisa kulminoitui mielestäni kovemman rengasseoksen ominaisuuteen, jossa suorituskyky tippui tietyssä vaiheessa ensin selvästi, mutta tuli takaisin parin kierroksen jälkeen. Tämä nopea pudotus säikytti kärkitallit useampaan varikkostoppiin kuin mihin he olisivat ehkä parhaimmillaan pystyneet. Yllättävää, koska talvitestit keskittyivät nimenomaan renkaiden ominaisuuksien tutkimiseen. Uskon että muutkin ottavat opikseen, eikä vastaavaa yllätystä enää nähdä.

Force India oli ensimmäinen talli, joka Sutilin toimesta kokeili pitkää stinttiä, ja Räikkönen liittyi toisella stintillään samaan ryhmään. Sutil oli itse asiassa todella lähellä jymy-yllätystä! Force India näytti autona jälleen hyvältä. Jos kisa olisi ollut vain muutaman kierroksen lyhyempi, heidän Sutilille luoma taktiikka olisi tuottanut jymy-yllätyksen, viidennen sijan. Se on pienestä kiinni. Hienoisella taktisella epäonnistumisellakin välivuodelta palannut ja vakuuttavasti esiintynyt Sutil pesi tallinkaverinsa Paul Di Restan, jolta odotetaan huomattavasti parempia suorituksia, tai Kovalaisen kohtalo odottaa.

Niin tai näin, F1-kisat ovat muutakin kuin urku auki painamista. Taktiikalla ratkaistaan voittoja, ja siksi emme ota Kimin voitosta mitään pois. Hän ajoi virheettömän kisan noudattaen etukäteen valittua taktiikkaa, joka osoittautui tänään ylivoimaiseksi ja kertoi paitsi Lotuksen vahvuudesta renkaiden suhteen, myös Kimin nopeudesta ja henkisestä vahvuudesta aina silloin kun voitto on ulottuvilla. Kilpailun alun perusteella voisi jossitella, ettei Lotuksen vauhti olisi ilman poikkeavaa taktiikkaa riittänyt voittoon saakka,  mutta pitää muistaa, että erilaisella taktiikalla he olisivat voineet ajattaa Kimiä kovempaa. Nyt renkaita säästeltiin, mikä piti Lotuksen absoluuttisen nopeuden piilossa. Valitulla taktiikalla Kimin tarvitsi vain kruisailla voittoon. Varmemmaksi vakuudeksi hän täräytti kuluneilla renkailla kisan nopeimman kierroksen muutamaa kierrosta ennen maalia. Tärkeintä ei ole voitto vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. 7-vuotias poikani kommentoi palkintokorokkeella seisovaa Kimiä seuraavasti: ”Nyt hän ei ole yhtään punainen, eli hänen ei tarvinnut ajaa läheskään täysillä”.  Hahaa, lapsen suusta tulee totuus. Toki tilanne vaikeutuu kauden edetessä, mutta nyt saadut pisteet voivat olla korvaamattoman tärkeitä kauden edetessä. Onnea Kimi!

Etukäteen pelkäämäni Grosjean oli varjojen mailla. Ilmeisesti kalloa oli kutistettu vähän liikaakin, koska tasaisuuden mukana näytti kadonneen myös nopeus. Toisaalta toivon hänelle onnistumisia, sillä Lotus tarvitsee hyviä pisteitä kahdelta autolta.

Alonson ajoi hienon kisan ja taisteli sen minkä pystyi. En ole aiempina vuosina pitänyt Alonsoa maailman parhaimpien kuljettajien joukossa, koska hänen mestaruutensa eivät mielestäni ole kertoneet hänen todellisesta nopeudestaan. Molemmat mestaruudet ovat perustuneet luotettavuuteen – varmaan ja tylsään maaliin ajamiseen, moottorien kanssa sähläävää McLarenia (Kimiä) vastaan, sekä erinäisistä muista ongelmista kärsinyttä Ferrarin Schumia vastaan. Nyt tunnustan julkisesti että kyllä Fernando ajaa osaa. Nykyään! On ironista, että viime kaudella kun Alonso oikeasti ajoi upeasti mestaruus jäi saavuttamatta, kun taas hänen molemmat mestaruudet tulivat perustason suorittamisella. Niin suuri merkitys autolla on tässä lajissa. Nyt Alonso jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi, ja Ferrarin suorituskyvyllä ja Alonson taistelutahdolla Ferrari voi hyvinkin ottaa sen kauan kaivatun mestaruuden, jonka vuoksi Santander maksoi Alonson Ferraripaikan.

Red Bullin rypeminen rengaskulutuksen kanssa oli hämmentävää, mutta jo Vettelin ilmeestä näki, ettei härkäleirissä olla huolissaan. Niin kauan kun Red Bull on kauden alussa kympin kärjessä, on se potentiaalinen mestaruusauto. Mestaruuskamppailu saatetaan hyvinkin käydä saman kolmikon kesken kuin viime kaudellakin.

Ne muut…

Mercedes näyttää edelleen hitaammalta kisanopeudessa kuin aika-ajossa. Takapakkia tuli reilusti, ei niinkään sijoituksissa vaan suorituskyvyssä. Silti se näyttää paremmalta nyt kuin kertaakaan aiemmin. Mersulla pitkien stinttien taktiikka ei onnistunut, mutta heikko lopputulos saattoi johtua myös ylipitkästä ensimmäisestä stintistä superpehmellä renkailla. Toisaalta ilman pitkää ensimmäistä stinttiä medium-renkaat olisivat loppuneet vieläkin nopeammin. Taktisesti huono kisa.

McLaren oli pulassa koko viikonlopun ajan, mutta uskon sen olevan väliaikaista.  En yhdy kritiikkiin jousituksen uudistamisen järjettömyydestä. Monen kriitikon mukaan hyvää perusautoa ei olisi tarvinnut uudistaa kuin maltillisesti. En kertakaikkiaan pysty uskomaan että heidän kokemuksellaan uudistetaan autoa vahingossa liikaa. Ehkä siellä tähdätään johonkin minkä tulemme näkemään vasta myöhemmin tällä kaudella, tai kenties jopa vasta ensi kaudella.

Kauden ehkä tyylikkäin auto Sauber oli vaisu, mutta sen ymmärtää koska tallin menestys oli rookie-maksukuski Gutierrezin harteilla. Sauber tulee vielä.

Bottas ajoi varmasti ja tasaisesti. Ei mitään mullistavaa, mutta tärkeä niskalenkki tallikaveristaan Maldonadosta. Alonson retoriikkaa lainatakseni, ”Bottas pakotti Maldonadon yliyrittämiseen ja virheeseen”. 😉 Hienoa Valtteri! Jatka samaan malliin.