Bottaksen ajotaidot

Edellisessä kirjoituksessani heitin vitsillä ennustuksen Bottaksen jatkosta Red Bullilla. Olen kyllä aidosti sitä mieltä, että hän hoitaisi kakkoskuskin hommat ketään muuta paremmin. Mutta todennäköisesti he eivät halua Valtteria, koska hän on imagollisesti liian tasapaksu ja väritön Red Bullin organisaatioon.

Mutta mitkä ovat Bottaksen vahvuuksia ja heikkouksia? Onko kukaan minun lisäkseni analysoinut yksityiskohtaisemmin MIKSI bottas on niin huono kuin hänen väitetään olevan? Mitkä osa-alueet vaikuttavat siihen, että huomaamme kisan jälkeen ajattelevamme ”ihan hyvin Valtteri ajoi, mutta harmittavasti ei ihan riittänyt voittoon”? Pistetään kylmät faktat pöytään:

Aika-ajo
Vahvuus numero yksi on ilman muuta aika-ajonopeus. Siinä Valtteri on yksi sarjan historian kovimpia, mikä unohdetaan liian usein. Heikki Kovalainen oli saman tyyppinen kuljettaja; aika-ajossa supernopea, mutta kisassa hidas. Ehkäpä heissä on muutakin yhteistä, esimerkiksi hyvä suullinen ulosanti ja edustavuus median suuntaan. Ne ovat erittäin hyviä lisäominaisuuksia silloin kun muu paketti on kunnossa, mutta yksinään turhia. Niceman Heikki päätyi venepakolaiseksi Japaniin, eikä häntä juurikaan enää muisteta, mikä on vähän sääli.

Jos Bottaksen kisavauhtia seuraa tarkemmin, huomaa että kisan sisällä hänen vauhtinsa vaihtelee aivan liikaa. Hän jää Hamiltonille aika-ajossa enintään 0,3 sekuntia, mikä sekin olisi tosi vähän historian parasta aika-ajajaa vastaan. Mutta yleensä ero on puolitoista kymmenystä tai jopa vähemmän. Huippusuorittamista siis! Mutta kisassa, samalla autolla jolla aika-ajotulos on syntynyt, hän jää jatkuvasti 0,4-0,5s kierroksella. Jossain kisan vaiheessa ero on jopa 0,9 sekuntia kierroksella. (Tarkennuksena: nyt puhutaan niistä kisan vaiheista jolloin saa ajaa kovaa, eikä vain tallin määräämää strategista tavoiteaikaa.)

Renkaiden hallinta
Silloin kun Bottas pysyy Hamiltonin kannassa, se yleensä johtaa siihen, että hän pilaa renkaansa liian aikaisin. Ei auta vaikka tilastoihin jäävä henkilökohtainen nopein kierros olisikin samaa luokkaa Hamiltonin kanssa. 50 kierroksen kisassa tulee silti yli 20 sekuntia takkiin.

Hamilton ajoi Itävallassa 0,6 sekunnin päässä Norrisista kierroskaupalla. Bottas ei olisi siihen pystynyt. Ja kaiken lisäksi, vaikka lähellä perässä ajaminen on perinteisesti varmin tapa tuhota renkaansa, niin se oli Bottas, jonka renkaat olivat vaihtokunnossa ennen Hamiltonia. Valtterin renkaiden hallinta on surkeaa. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että hän joutuu tekemään niin paljon agressiivisemmat säädöt autoon näyttääkseen aika-ajossa yhtä nopealta kuin Lewis. Voi olla.

Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntijalta tai kisakuljettajalta mitkä on niitä juttuja, jotka erottavat kuljettajat renkaiden hoivaamisessa toisistaan. Onko se kaasupolkimen käsittely (polkimen liikenopeus), mutkanopeudet (ajotapa jarrutuksen ja mutkaan kääntämisen suhteen), jarrutukset (voima, kesto)? Nämä näkyvät auton datasta. Luulisi olevan mahdollista opetella ajamaan tyylillä mikä on paitsi nopea, myös renkaille hellä – sillä selvästikään nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Toisaalta jos kaikki olisi helposti datasta katsottavissa ja viilattavissa kohdalleen, ei Hamiltonin kaltaisia kuljettajia olisi olemassakaan. Ehkä on vain vedettävä mutkat suoriksi ja todettava, ettei Bottas ole kuljettajana tarpeeksi hyvä.

Kierroksella ohitettavat ja ohitukset
Nuo 0,9 sekunnin katastrofikierrokset ovat niitä, joissa Bottas joutuu ohittamaan muita kierroksella. Kierroksella ohitettavat ovatkin hänen ylivoimaisesti suurin heikkoutensa. Kun hän pääsee kahden sekunnin päähän ohitettavasta, hänen ajonsa tyssään täysin. Itävallassakin hän hävisi 5 sekuntia suhteessa muihin noissa kierroksellaohitus-tilanteissa.

Hän ei meinaa päästä sääntöjen edellyttämän sekunnin päähän, jotta sinisiä lippuja edes heilutettaisi. Se on hirvittävä tragedia, kisa toisensa perään. Eikö rohkeus riitä, vai onko se taidosta kiinni? Ylivoimaisella autollakin tämä on pilannut hänen kisojaan, kun se 0,2s per kierros, jonka hän on pystynyt tekemään eroa taaksepäin esim parinkymmenen kierroksen aikana, sulaa pois muutamassa kierroksessa, kun eteen tulee kierroksella ohitettavia. Se on niitä pieniä asioita jotka tuovat tai vievät osakilpailuvoittoja.

Olen satavarma, ettei Bottas olisi päässyt Iso-Britanniassa kummastakaan kärkikuljettajasta ohi kuten Hamilton teki. Hän ei olisi päässyt edes riittävän lähelle hyökätäkseen. Eihän Bottas päässyt kisan alussa edes Norrisin ohi, joka sentään hävisi Leclercille mitälie puoli minuuttia! Hamilton ajoi monta kierrosta 0,6 sekunnin päässä Leclercistä, ja vieläpä erittäin kuluneilla renkailla. Tässä vaiheessa Bottas oli toista sekuntia hitaampi, vaikka sai ajaa puhtaassa ilmassa.

Sama heikkous näkyy kisatilanteissa oikeastaan vielä selkeämmin: Bottas ei pääse suunnilleen samaa vauhtia ajavasta ohi ilman DRS:ää, ja harvoin senkään avulla, koska hän ei yksinkertaisesti pääse tarpeeksi lähelle! Nopeuseron pitäisi olla suunnilleen 3 sekuntia kierroksella, kun esimerkiksi Hamiltonille samaan riittää sekunti. Ero on tähtitieteellinen!

Eikä hän tunnu edes tiedostavan tätä puutettaan itse. Kohauttelee vaan olkapäitään kun kisa toisensa perään ei mennytkään ihan niinkuin olisi pitänyt. Olen aika skeptinen siitä kuinka analyyttisiä Mercedeksen sisäiset kisojen jälkeisen analyysit oikeasti ovat, jos tämä puute ei ole tullut keskusteluissa esiin. Kuvittelisin, että aika helpostikin näkee ohitettavien ajallisen vaikutuksen kahden kuljettajan välillä.

Rohkeus
Bottas ajaa erittäin vähän kolareita, mutta ehkä se on seurausta siitä, ettei kunnollisiin kaksinkamppailuihin koskaan edes päästä. Se vaatisi röyhkeyttä ja riskinottoa. Siksi otan yhdeksi arvostelukriteeriksi rohkeuden ja tietynlaisen kusipäisyyden mikä erottaa mestarit massasta. Tällä saralla Leclerc ja Norris taitavat olla tämän hetken mestarit. Verstappen oli sitä aiemmin.

Kyseistä ominaisuutta tuntuu löytyvän nuorista kuljettajista enemmän kuin vanhoista. Mutta en muista että Bottaksella olisi sitä ollut nuorenakaan. Jo Williamsilla hän ajoi aika värittömiä kisoja. Silloin sitä selitettiin sillä, että auto oli hidas, ja autoon nähden ”liian hyvistä” aika-ajosuorituksistaan johtuen hän joutui koko ajan puolustautumaan takaa tulevilta, joten kilpaa ei päässyt kunnolla eteenpäin ajamaan. Puolustamisessa hän on kieltämättä varsin hyvä, johtuen varmaan siitä, että sai sitä niin paljon uransa alussa harjoitella.

Yhteenveto
Alla yhteenvetona mainittuja ominaisuuksia pisteytettynä. Pisteet ovat tietysti subjektiiviset, mutta jotain näkemystä väitän omaavani, koska olen katsonut jokaisen F1-kisan ja aika-ajon noin vuodesta -92 lähtien.

BottasHamilton
Aika-ajonopeus 910
Kisanopeus tyhjällä radalla 89
Renkaiden hallinta 69
Toisen auton perässä ajaminen 510
Sijoituksen puolustaminen 99
Kusipäisyys ja rohkeus kisatilanteissa 68
Yhteensä4355

Tässä verrataan Bottasta Hamiltoniin, ja vieläpä painotettuna Bottaksen heikkouksilla, koska haluan tuoda esiin ne erot joissa Bottas häviää eniten muille, ei pelkästään Hamiltonille. Siksi vertailu on erittäin armoton. Jos kolmantena vertailussa olisi vaikkapa Carlos Sainz tai Sergio Perez, näyttäisivät numerot Bottaksen kannalta paljon paremmilta. Kyllä Bottas ansaitsee paikkansa kärkipään tiimeissä, ja olisi sääli jos hän sen menettää, koska ei nuo äsken mainitut herrat ainakaan Bottasta parempia ole, mutta ajavat silti Ferrarilla ja Red Bullilla! Harmi että lehdistö on ottanut Bottaksen niin vahvasti hampaisiinsa, että yleinen mielipide on kääntynyt Bottasta vastaan ja varmasti vaikuttaa myös tallipäälliköiden mielikuviin.

Toisaalta numerot eivät valehtele. Ei ole vaikea päätellä miksi toisella on 7 maailmanmestaruutta ja toiselle veikkaillaan potkuja. Surullisinta on se, että osalle asioista Bottas voisi tehdä jotain; kehittää niitä, yrittää kovampaa, ottaa riskejä. Mutta ei tunnu maistuvan. Puuttuuko luontainen tappajan vaisto vai jääkö hän tarkoituksella loikoilemaan omalle mukavuusalueelleen, koska sama palkka tulee helpomminkin? Ristiriitaista, että hän kuitenkin itse puhuu maailmanmestaruudesta tavoitteenaan. Kyllä silloin pitää uskaltaa mennä tilanteisiin, joissa voi joskus kolista kovaakin, kuten Hamilton näytti Iso-Britannian kisassa. On mentävä tilanteisiin, joissa voi ihan oikeasti menettää henkensä!!!

Ehkäpä surullisinta Formula 1:ssä on työläisiksi taantuneet kuljettajat. Palo silmissä on sammunut. Kuolemanpelko ja omasta eläketurvasta huolehtiminen on tullut tilalle. Sen olisi pitänyt tapahtua Kimi Räikköselle, eikä 10 vuotta nuoremmalle Bottakselle. Voi hyvin olla, että Bottas jättää formulat ennen Räikköstä. Skenaario, jota kukaan ei tunnu edes ottavan vakavissaan huomioon. Entä mitä tekee C More, jos ensi kaudella formuloissa ei ajakaan yhtään suomalaiskuskia!?! Tallipaikka Mercedekselle saattaa tulla ihan vaan yleisen työrauhan takia, mutta todellisesta mestarikandidaatista on turha enää puhua. Viimeistään nyt siihen tulokseen päätyy myös Mersun johto.

Bottas kriisissä – ensi kaudeksi silti huipputalliin?

Bottaksen asema Mercedeksellä käy yhä ahtaammaksi. Viime aikaiset Toto Wolffin kommentit alkavat jo muistuttaa Helmut Markon kommentteja omista suojateistaan. Että kun jollain on vaikeaa, niin tehdään siitä vielä vaikeampaa lyömällä lyötyä lisää.

Toton kommentti siitä, miten Valtteri itse aiheutti Monacon varikko-ongelmansa voi tavallaan olla totta. Varikkostopilla on kyse sekunnin kymmenyksistä, ja kuljettajan pysähtymispaikalla on suuri merkitys paitsi stoppiin kuluvaan aikaan, niin myös mahdollisiin teknisiin ongelmiin. Mutta silti tuollaisen laukominen julkisesti lehdistön kautta päin hyvistä asemista keskeyttänyttä ja suvereenisti Hamiltonia koko viikonlopun dominoinutta Valtteria on paitsi kohtuutonta, niin myös yksinkertaisesti typerää! Mihinkään rakentavaan se ei johda.

Tuntuu että Wolff pyrkii käytöksellään johonkin, mutta mihin? Ehkä Valtterin itsetunto ja suoritustaso halutaan murskata, jottei kenellekään tallin sisällä jäisi epäselväksi miksei Valtterin sopimusta uusittu ja miksi tilalle otettiin George Russell. Valtteri on kuitenkin pidetty ihminen tallin sisällä.

Miksei sitten sopimusta vain jätetä uusimatta ilman sen kummempaa dramatiikkaa? Loogisena jatkona salaliittoteorialleni Russelille halutaan pedata paras mahdollinen startti Mercedes-uralleen. Jos Bottas olisi ollut kauden lopussa hirmu vauhdissa ja peitonnut Lewisin kerta toisensa perään, Russelilla olisi huomattavasti suuremmat paineet aloittaa mersulla. Hänen pitäisi käytännössä olla Hamiltonin veroinen lunastaakseen odotukset. Muuten häntä pidettäisi huonompana kuin Bottas, joka sai juuri kenkää tallista sen takia, että oli liian hidas. Huomaatte ironian. Voi tuntua kaukaa haetulta, mutta pitää muistaa että Mercedeksellä on valtavat taloudelliset panostukset Russeliin, tulevaan supertähteensä.

Jos Russelin startti kauteen olisi heikko, lehdistö tarttuisi siihen aivan varmasti. Se lisäisi paineita, ja voisi johtaa Russelin kohdalla samanlaiseen negatiiviseen kierteeseen mitä nähtiin useammallakin Red Bull-kuljettajalla viime vuosina; he eivät koskaan pääseet todellisen potentiaalinsa tasolle. Russell ei ole kisakuljettajana vielä vakuuttanut minua. Kunnollinen mittari on puuttunut. Ei yksi lupaava kisa Mersulla riitä vakuuttamaan minua, vaikka ”aina asiantuntevan” lehdistön se riittikin vakuuttamaan. Russell on tallin tulevaisuus, sillä Hamilton lopettaa joka tapauksessa pian.

Tallimestaruus, sekä siihen liittyvät rahapalkkiot tulevat kauden päätteeksi Mersulle ilman Bottaksen huippusuorituksiakin. Tällä hetkellä se näyttää tiukemmalta kuin aikoihin, mutta kunhan Ferrarin ja Red Bullin siivet eivät enää taivu, niin Mersu menee menojaan. Sanokaa minun sanoneen.

Voihan tämä olla vähän liian kaukaa haettu salaliittoteoria, mutta en oikein muuta kautta pysty ymmärtämään miksi kritiikki käännettiin tuossakin asiassa kohti Valtteria, ikäänkuin alkukauden ajosuorituksissa ei olisi olisi ollut jo tarpeeksi kritisoitavaa. Tai ehkä Valtteri on jo tehnyt sopimuksen muualle, mikä on johtanut välien viilenemiseen?

Red Bull-kortti
Kaikkein mielenkiintoisinta tässä ainaisessa ”olenko kyllin hyvä mersulle”-spekuloinnissa onkin tosiasia, että Bottas on itse asiassa kuljettaja, jonka Red Bull tarvitsisi itselleen! Niin tosin Mersukin, mutta se ei tunnu tajuavan sitä. Bottas on tasaisen varma puurtaja, ja ennen kaikkea riittävän nopea aika-ajaja. Red Bullin suurin puute on pitkään ollut aika-ajoissa riittävän nopea kakkoskuljettaja. Tämän takia heidän kakkoskuljettajansa lähtee kisaan niin kaukaa kärjestä, ettei Red Bull pysty pelaamaan kisaa kahdella kuljettajalla Mercedestä vastaan.

Valtteri olisi täydellinen aisapari Verstappenille. Senkin takia, että kisavauhdissa hän ei ole riittävän nopea, joten hän ei muodosta uhkaa Maxille voittotaisteluihin. Bottaksella on liian monta heikkoutta ollakseen mestariainesta, mutta aika-ajonopeus ei ole yksi niistä. Palaan Bottaksen heikkouksiin seuraavissa kirjoituksissani.

Valtteri ei siis uhkaisi Maxin voittoja, mutta häiritsisi mersujen kisaa starttaamalla lähempää Maxia. Kuulostaa juuri siltä mitä Red Bull tarvitsee. Tästä vinkistä, Hermut Marko, minulle riittää palkkioksi yksi bitcoin ja loppuiäksi Red Bullia.

Tai sitten…
Hiljattain huhuttiin Wolffin ja Hamiltonin välien viilenemisestä Lewisin kritisoitua talliaan julkisesti. Ehkäpä Mersu vaihtaakin Hamiltonin! Palkkakustannukset putoaisivat kymmenesosaan, ja Bottas turvaisi jatkuvuuden tallissa mahdollistaen Russelin menestyksen tulevina kausina. Ei ollenkaan huono vaihtoehto, varsinkin kun Hamilton tulee joka tapauksessa lopettamaan lähivuosina. Kuinka kauan kuolevaa hevosta kannattaa piiskata?

Red Bull ja taipuva takasiipi

Mercedes on nostanut hälyn Red Bullin taipuvasta takasiivestä. Videoissa näkyy jo silmämääisesti hyvin selvästi kuinka paljon se taipuu, mutta tekemäni video osoittaa vielä selvemmin kuinka suuresta taipumasta on kyse.

Video näkyy Youtube-kanavallani

Vaikuttaa siltä, ettei siipielementti itsessään taivu, vaan koko takasiipirakenne taipuu taaksepäin niin että käytännössä siipipinta-alan pienenee. Voi olla, että sen vuoksi taipuma ei näy FIA:n mittauksissa. En tunne mittaustapaa niin syvällisesti, joten vaikea ottaa tähän kantaa. Mutta aerodynaamista hyötyä siitä joka tapauksessa saadaan, ja paljon!

Kuinka merkittävää ja poikkeuksellista tämä sitten on, onhan Mersu itsekin rakentanut sääntöpykäliä kiertäviä ratkaisuja ja saanut niistä etua itselleen. Tämä on normaalia F1-kamppailua insinöörien ja sääntökirjan välillä. Voi olla että se tullaan kieltämään, kuten kävi Mercedeksen DAS-järjestelmälle, tai jos ei, niin sitten kaikki tallit rakentavat samanlaisen siiven. Jälkimmäisessä tapauksessa Red Bull saa omasta ratkaisustaan joka tapauksessa merkittävää etua suoranopeuksiin vielä parin kuukauden ajan. Koska kun kyse ei ole pelkästä siipiprofiilista, vaan koko takasiiven rakenteesta, joten sen rakentaminen vie kilpailijoilta joka tapauksessa paljon aikaa.

Siiven ansiosta Red Bull pystyy ajattamaan autoaan hitailla rataosuuksilla maksimaalisella aerodynamiikalla menettämättä silti kilpailukykyään suorilla. Tähän Mercedeksen on varsin ikävä vastata, varsinkin kun sen takapää on jo muutenkin levottomampi, ja pakottaa Mercedeksen käyttämään haluttua enemmän siipeä pystyäkseen suoriutumaan radan hitaammista osuuksista.

Mielenkiinnolla odotamme mihin siipi-gate johtaa.

Mihin Hamiltonia tarvitaan?

Yksi asia jaksaa ihmetyttää jälleen sopimusneuvottelujen ollessa ajankohtaiset. Mihin Mercedes tarvitsee Hamiltonia? Eli mikä on se motivaattori joka pistää tallin törsäämään kymmeniä miljoonia vuodessa Lewisin palkkoihin? Mercedes voittaisi molemmat mestaruudet ilman Hamiltoniakin!

Mercedes on ollut turbo-hybridi-aikakaudella jatkuvasti niin ylivoimainen talli, ettei se olisi käytännössä tarvinnut Hamiltonin kaltaista kuljettajaa mestaruuksien voittamiseen. Mutta silti se kerta toisensa jälkeen alistuu mestarin ”kiristykseen” kun seuraavasta sopimuksesta neuvotellaan. Mediasta saadaan lukea kommentteja ja vihjailuja Hamiltonin lopettamisesta, ja kuitenkin niiden motiivina on vain rahakkaamman sopimuksen saaminen. Tässä on kyse ehkä koko F1-historian turhimmista palkankorotusneuvotteluista, jos asiaa tarkastelee työnantajan näkökulmasta.

Jos minä olisin Mercedes-pomo, sanoisin Lewisille että ”maksamme 5 miljoonaa kaudesta ja siinä kaikki”. Vastauksena kysymykseen miksi niin vähän, kertoisin että ”jos sinua ei olisi ollut, Mercedes olisi silti voittanut kaikki 7 mestaruutta peräkkäin joko Nicon tai Valtterin voimin. Miksi meidän pitäisi maksaa täysin samasta lopputulemasta kymmeniä miljoonia ylimääräistä?” (okei, kaikkina vuosina kakkoskuski ei ole ollut MM-kakkonen, mutta olisi ollut, jos Hamilton ei olisi ollut viemässä häneltä pisteitä, eli jos kakkonen olisi saanut ykköskuljettajan kohtelun.)

Onko kyse vain siitä, ettei häntä haluta päästää kilpailijalle? Karu homma, mutta tosiasia on että joku muu talli tarvitsisi Hamiltonia huomattavasti Mercedestä enemmän. Ja muilla suurilla on jo tähtikuljettajat, eivätkä he halua Hamiltonia pakkaa sotkemaan. Eli käytännössä Hamiltonin olisi jäätävä Mercedekselle riippumatta mitä Mersu hänelle maksaa.

Aikoinaan Mansell lopetti mestaruusvuotensa jälkeen Williamsilla periaatteessa samasta syystä. Talli totesi, että emme maksa noin paljon koska meilla on niin hyvä auto. Nigel veti herneen nenään ja painui Indycareihin. Muistan Frank Williamsin aikoinaan sanoneen, ettei hän arvosta kuljettajia niin paljon kuin tekniikkaa. Eli että hyvällä autolla tehdään huonommastakin kuskista mestari.

Hamilton on sairaalloisen riippuvainen voittamisesta. Mikään ei riitä hänelle, vissiin huono itsetunto tai jotain..? Mersu on ainoa talli joka pystyy hänelle voittoja tarjoamaan. F1 ei tarvitse Hamilton-Mersu-yhdistelmää. Päinvastoin kisat olisivat huomattavasti jännittavämpiä, jos Hamilton ajaisi jossain muualla. Joten mitä ihmettä Mercedes saavuttaa Hamiltonin talutusnuorassa olemisella?

Moottoriurheilun tulevaisuus

Aina puhutaan että F1 on kriisissä ja että yleisöä ei kiinnosta, ja että ”pitäisi keksiä jotain uutta että myös pleikkari-sukupolvi kiinnostuisi lajista”. Toki katsojakato on tilastomielessä varmasti totta, mutta kuinka paljon on kyse kriisistä joka voidaan jollain kaupallisella päätöksellä tai sääntöjen uudistamisella korjata, ja kuinka paljon asiaa jolle ei vaan voi mitään.

Lajia voidaan pelillistää kuinka paljon hyvänsä. Rakennellaan ohitusnappeja, lyhennetään kisoja jotta myös ADHD-sukupolvi malttaa seurata kisoja, jaetaan kisoja parille päivälle, räknätään rengasseosten parissa jne. Pahoin pelkään, että ne vaan pelottavat vanhan liiton katsojat pois, ilman että uusia tulee tilalle.

Onko F1-päättäjille tullut mieleen, että ehkä kyse on vain viihteen monipuolistumisesta? Penkkiurheilulle ylipäätään on tullut paljon kilpailevia aktiviteetteja. En minäkään ole enää vuosiin viitsinyt mäkihyppyä seurata. Periaatteessa kiinnostaa, mutta ei niin paljon että käyttäisin kallista aikaani telkun ääressä istumiseen. Pitäisikö mäkihyppykisoja lyhentää? Kuinka paljon on tarpeeksi? Ehkä jos kesto olisi 5 minuuttia per osakilpailu, niin voisin edelleen jaksaa katsoa. Edes keihäänheittoa, tuota suomalaisten perinnelajia, en ole enää vuosiin seurannut edes isommissa kisoissa. Kuka voitti olympiakultaa miesten keihäässä? Mitä väliä! Mutta onko se lajin vika? Pitäisikö mäkihypylle tai keihäänheitolle tehdä jotain, että potentiaalinen yleisö kiinnostuisi siitä (uudelleen tai ylipäätään)? Ei tarvitse!

Tai no, ehkä yhden asian soisin F1:ssa muuttuvan. Kisat takaisin ilmaiskanaville! Tiedän monta ihmistä, jotka katsovat kisoja aina, kun ne tulevat ilmaiskanavilta järkevään aikaan. Ehkäpä kustannus on yksi syy yleisön mielenkiinnon vähenemiseen. Kaikki eivät ole kuin minä, joka tilaan MTV Max-kanavan vain formuloiden takia. En edes katso ikinä muulloin teeveetä, ikivanhoja roskaohjelmia lähettävästä Maxista puhumattakaan. Maksan siis muutamasta kymmenestä katselutunnista vuodessa kolmisen sataa euroa. Mutta minä olenkin niitä vanhan liiton faneja, sitä samaa porukkaa joka ei kaipaa mitään pelillistettyjä elementtejä lajiin. Päinvastoin, kun lajia tarpeeksi rampautetaan, voi olla että minäkin lähden.

Ylipäätään maksukanavilta putoaa pohja pois, kun mainosten määrä ei näköjään ole laskenut mihinkään, vaikka maksan nimenomaan siitä, ettei tarvitse katsoa mainoksia. Nyt kisatapahtuma jaetaan keinotekoisesti moneen eri osioon, joiden alussa voidaan näyttää sponsorien mainoksia.

Muut lajit
F1:n kriisi on minun mielestäni aika pientä verrattuna rallin kriisiin. Milloin viimeksi on rallin MM-sarjassa ollut enemmän kuin 5 tehdastiimiä? Liekö koskaan… Enemmän kuin kolme? Enemmän kuin kaksi? Juuri kun tulevaisuus alkoi näyttää paremmalta, niin ensin lähti Citikka ja Ford, sitten lähtee Volkkari, ja yhtäkkiä ollaan takaisin tilanteessa, jossa rallia lähdettiin 10 vuotta sitten nostamaan suosta sääntöuudistuksilla ja kustannusten rajoittamisella. Toisin sanoen touhuttiin kamalasti ilman, että sillä oli pitkässä juoksussa mitään merkitystä!

Rallifanit eivät ehkä tykkää mielipiteestäni, mutta ehkä se nyt on vaan hemmetin kallista ja hankalaa televisioida rallin kaltaista lajia näyttämään mielenkiintoiselta edes livenä, saati TV:n välityksellä (autot ajavat yksin, EK:t kymmeniä kilometrejä pitkiä, olosuhteet epätasa-arvoiset jne)! Ei ole mitään keinoa silmämääräisesti mitata siinä katselupaikassa jossa on (näki sen livenä tai TV:n välityksellä), menikö auto A kovempaa kuin minuuttia aiemmin ajanut auto B. Jäljelle jää ajolinjojen ihastelu ja pörinän kuuntelu.

Yleisönkin pitää etsiytyä paikalle pitkin metsiä kilometrien päästä nähdäkseen kun ohi ajava auto on näkyvissä katselupaikasta riippuen 1-10 sekuntia. Sitten taas odotellaan… Eihän tuo kovin mielenkiintoiselta vaikuta edes teorissa. Ei ihme että perus-rallifanin kannalta kisaviikonlopun tärkein anti on olutteltassa.

Mitä seuraavaksi?
Maailma muuttuu, ehkä rallin kaltaista lajia ei vaan pitäisi enää olla olemassakaan! Ehkä ei formulaakaan? Tai sitten sääntöjen pitäisi olla sellaiset, että kustannukset ovat olennaisesti pienemmät ja yksityisenäkin on mahdollista pärjätä. Tarkoitan oikeasti yksityisenä, ei sellaisena 1000 ihmisen organisaationa jollainen joku Williams on.

Autourheilun virtualisointi! Se on vastaus aika moneen kysymykseen. Niin ratojen rakentamisen kuin järjestämisoikeuksienkin kalleuteen. iRacing simulaattori on tästä hyvä esimerkki. Realistisuudessaan se on luokkaa Gran Turismo potenssiin kaksi. Eli ei paljon aidosta ajokokemuksesta jää. Tarkoitan ratojen ja autojen mallinnusta, siis renkaiden ja jousituksen toimimista, ajotuntumaa jne.


Ei ihan sattumaa että kyseistä peliä käyttävät testauksessaan jopa Nascar-tallit. Aidoista kuljettajista mukana pelin parissa on ollut sellaisia nimiä kuin Dale Earnhart Jr., Justin Wilson, ja onpa siellä tunnukset myös Valtteri Bottaksella, en tosin ole varma onko ajanut metriäkään. Uusimpana tulokkaana Rubens Barrichello, jonka suorituksista on ihan aitoa ajovideotakin tarjolla.

iRacingiä voi seurata sekä livenä että jälkilähetyksinä, mukana selostukset ja kaikki oleellinen mitä oikeissakin kisoissa. Sarjoista on mukana kaikki olennaiset, F1, Nascar, GT jne. Erona aitoon on lähinnä se, että koko MM-sarjaan osallistuminen maksaa kuukausimaksujen muodossa muutaman satasen vuodessa (edellyttäen että ajotaidot riittävät sinne asti).

Tiesittekö muuten, että maailmanmestaruudesta on tarjolla 10 000 taalan rahapalkinto. Paljon enemmän mitä monista kansainvälisistä moottoriurheilusarjoista saa, kansallisista puhumattakaan. Ja tiesittekö, että lajin moninkertainen maailmanmestari Greger Huttu on suomalainen. Jos ajamisella haluaa tienata, kannattaa siirtyä virtuaaliauton rattiin! Siinä on suomalaisen moottoriurheilun tulevaisuus!

Hyvästi karisma, Max!

Max Verstappen puhututtaa jälleen. Minua on Verstappenin koko lyhyen Red Bull-uran ajan häirinnyt tietynlainen silkkihansikkain kohtelu, jota hän on saanut osakseen.

Hänen tavaramerkikseen ovat muodostuneet röyhkeät ajolinjamuutokset, jota kutsun suorastaan kiilailuksi, sekä tietynlainen pelottelutaktiikka jossa annetaan ymmärtää, että ”jos yrität ohi, kolaroimme; maaliin saakka tulet pääsemään vain minun perässäni”!

Toinen Maxin tavaramerkki on GP3-tyyliset aloittelijamaiset syöksyt sisäpuolelle, paikkaan, josta ei voi mitenkään kääntää normaalisti mutkasta ulos… Niistä muodostuu ohituksia vain siksi, että tuosta paikasta hän pystyy kiilaamaan vastustajan joko radalta ulos tai pakottamaan hänet jarruttamaan ja päästämään edelleen. Eivät ne ole mitään oikeita ohituksia.

Span ensimmäisen mutkan tilanne oli juuri tällainen. Jos apexissa ei olisi tapahtunut sitä mitä tapahtui, mitä olisi tapahtunut seuraavaksi? Minäpä kerron.

Vettel olisi kiihdyttänyt mutkasta ulos loivinta optimaalisinta reittiä, saanut hyvän ulostulon ja mennyt kolmikon kärkeen. Kimillä olisi ollut toiseksi loivin ajolinja Vettelin vierellä mutkan jätössä. Siis Maxia parempi lähtönopeus mutkasta ulos.

Entä Max? Hänen olisi pitänyt käytännössä kääntää terävä 90 asteen käännös – niin jyrkkä ettei auton kääntösäde olisi sitä edes mahdollistanut – jos hän olisi aikonut olla Vettelin ja Kimin rinnalla koko mutkan ja vielä mutkan ulostulossakin. Luulisi tajuavan että se olisi ollut mahdotonta! Sitten kaikki kolme olisivat kiihdyttäneet kohti Eau Rougea, jossa ei voi ajaa kolme rinnan, joten järjestys olisi määräytynyt sen mukaan kuka pääsee ykkösmutkasta nopeimmin ulos. Max olisi jäänyt joka tapauksessa kolmanneksi tuossa taistelussa jyrkimmän ajolinjansa takia.

Edes pehmeämmästä renkaastaan hän ei olisi saanut hyötyä kiihdytyksessä koska lähtönopeus olisi ollut niin paljon pienempi kuin Vettelillä ja Kimillä. Jostain syystä hän ei käsitä sitä itse lainkaan, edes jälkeenpäin videolta katsoessaan. Tyhmyyttä tuo on, eikä mitään nuoruuden kokemattomuutta!

Kaikki mitä Max on radalla tehnyt, on jostain syystä annettu anteeksi ja jopa ylistetty piristäväksi yrittelijäisyydeksi ja taisteluksi. Minusta se kertoo vastustajan kunnioituksen puutteesta. Ehkä laji on nykyään liian turvallinen, kun tuolla tyylillä voi ajaa. Enemmän kuolemaan johtavia onnettomuuksia, se voisi rahoittaa tilannetta ja palauttaa vanhan kunnon ajan ”pelon tasapainon”. Kun kuoleman pelko käytännössä puuttuu kokonaan, pitää kilvanajoa säädellä säännöillä, ja sitten ollaan tällaisessa tilanteessa missä pitää erikseen määritellä monta kertaa ajolinjaa saa vaihtaa jne. F1:sta on tullut tuomarilaji, sehän on kohta kuin taitoluistelua tai voimistelua. Mitään ongelmaa ei olisi jos kuljettaja tietäisi, että jos tekee tyhmyyksiä lähtee henki!

Jos katsoo vanhoja F1-kisoja esimerkiksi 90-luvulta, taistelu oli tulisempaa ja ohituksia tapahtui enemmän kuin nyt, mutta kaikki tapahtui ihan eri tyylillä. Niissä oli reilua taistelua, tyhmiä riskejä vältettiin, vastustajaa kunnioitettiin! Katsokaapa esimerkiksi 90-luvun puolivälin kilpailuja. Minulla on tallennettuna kaikki kilpailut vuodesta 1994, joten voin milloin vaan katsella vanhoja kilpailuja ja nojata mielipiteeni todellisiin tapahtumiin, enkä kullattuihin muistoihin.

Takaisin Maxiin. Hupaisinta on ollut, että tuomaristo tuntuu sulkevan silmänsä ja korvansa kaikelle mikä koskee Verstappenia. Esimerkiksi kun Max puski Kimin leveäksi, mennen itsekin radan ulkopuolelle, Kimi tiedusteli onko hänen pakko antaa paikka takaisin, koska myös Max meni leveäksi. Sääntöjen mukaan ei olisi tarvinnut, mutta ei kuulunut vastausta! Kun Kimi sitten antoi paikan takaisin, olisi suoraselkäinen tuomaristo voinut ohjeistaa kuljettajia vaihtamaan paikkoja takaisin, Kimi edelle. Hiljaista oli.

Jostain syystä tätä kultapoikaa kohdellaan silkkihansikkain vain sen takia, että hän tuo väriä radalle. Sääntöjen vastainen ajaminen (mitä tuo ihan oikeasti on, vaikkei tuomaristo siihen puutukaan!) ei ole väriä. Se on sääntörike, vaikka lajin katsojaluvuista ja suosion vähenemisestä panikoiva FIA ja tuomaristo haluaisivat kernaasti sen sellaisena nähdä.

Jos samanlaisia otteita harrastaisi Pastor Maldonado, olisi tuomariston ja median suhtautuminen todennäköisesti ihan erilaista. Mikä on se pieni ero? Nuoruus, sensaatiomainen tulo Formula ykkösiin, voitto ensimmäisessä Red Bull-kisassa… Ovatko ne meriittejä jotka oikeuttavat mihin tahansa?!?

Väitän, että Maxin sädekehä alkaa himmetä noiden otteiden jatkuessa. Minun silmissäni hänen karismansa on jo murentunut. Hän on pelkkä häikäilemätön sika, josta toki voi silti tulla jonain päivänä maailmanmestari. Ihan sama tilanne on Nico Rosbergin kohdalla, joka on myös käyttänyt ajolinjoissaan häikäilemättömästi hyväkseen sääntöjen harmaata aluetta. Eivät tämän kauden temput Nicolta mitään uusia ole, ihmisten muisti on vain lyhyt. Hän ajoi noin jo pikkuformuloissa. Ja kuinka paljon hänen mestaruutensa – jos sellainen tulisi – arvostetaan ja koetaan ansaituksi? Eipä juurikaan, jos yleisöltä kysytään.

Max voisi kysyä itseltään haluaako hän olla kuin Mika Häkkinen, tarunhohtoinen mestari, nopea mutta aina herrasmies, ikimuistettava taistelija? Vai vain joku joka rakensi mestaruuksiin johtaneen uransa kolttosia tekemällä?

Rengastestit

Näyttää siltä että rengassäännön uudistus uhkaa jäädä torsoksi, koska FIA on ollut liian varovainen sääntöä suunnitellessaan.

Toivottu yllätyksellisyys jäänee kolmen rengaseoksen takia laihaksi, koska jo muutaman osakilpailun jälkeen kaikki tallit käyttävät yhtä, sitä parasta, rengasyhdistelmää.

Mutta palataan tähän aiheeseen kun saadaan kausi kunnolla käyntiin.

Alonson kommentit

Anteeksi kaikille Alonso-faneille, mutta on ihan pakko kommentoida Alonsoa, taas kerran.

Herra on heitellyt niin omituisen katkeria kommentteja pitkin kautta, että on selvää, ettei elämä Ferrarilla ollut ihan niin ruusuista kuin oli ulospäin näyttänyt. Ja nimenomaan niin päin, että Alonso ei ollutkaan niin pidetty ”tallin johtohahmo” kuin hän oli itse antanut ymmärtää. Suomeksi sanottuna, Alonson ei pelkästään annettu lähteä McLarenille, vaan sitä ehkä jopa toivottiin.

Tämä asettaa Alonson suosimisen auton kehityssuuntia Ferrarin johtoportaassa mietittäessä kyseenalaiseksi – niin Felipe Massan kuin Kiminkin kohdalla. Alonso tuhosi käytännössä Massan uran, ja oli hyvin lähellä tehdä saman Kimille, niin paljon kuraa sai Kimi niskaansa viime kaudella. Tässä vaiheessa lienee jo selvää ettei syy ollut Kimissä.

Alonso ajaa niin eri tyylisellä autolla, ettei sellaisella osaa kukaan muu ajaa. Ja tämä johtaa siihen, että kun auto tehdään Alonsolle voittaja-autoksi, tallin kokonaissuorituskyky (ne tärkeät tallimestaruuspisteet) putoaa. Siksi ihmettelen että vuodesta toiseen Ferrari rakennettiin Alonsolle, vaikka selkeästi nähtiin miten huonoa se teki tallin hengelle ja mestaruuspisteille. McLarenillakin alkukaudesta Button voitti Alonsoa varsin selkeästi ja nyt tilanne on kääntynyt toisinpäin. Kehityssuunta on kääntynyt Alonsoa suosivaksi. Pointti: vain yksi kuljettaja voi pärjätä kerrallaan siinä tallissa jossa Alonso on.

On tosin sanottava, että erittäin hyvät managerit Alonsolla on, kun saavat kerta toisensa perään hierottua sopimukset, joilla tuhotaan Alonson tallikaverien mahdollisuudet menestyä, ja tuovat Alonson (ansaitsemattomasti?) parrasvaloihin. Tämäkään ei varsinaisesti ole mitään uutta, kun miettii Piquetin crash-gatea ja Trullin kohtaloa Renaultilla…

Ferrarin uudistukset laittoivat tallin palikat uuteen järjestykseen. Tulos on suorastaan mykistävä, vaikka Alonso haluaakin asiaa vähätellä. ”Autokehittäjänero”, jollaisen maineen Alonso itselleen Renaultilla rakensi, haluaisi kernaasti nähdä, ettei syy Ferrarin vuosien konttaamisessa ollut hänessä. Tämä on inhimillistä, mutta rajansa kaikella!

Hondan kotiradalla, japanilaisten fanien ja Hondan työntekijöiden silmien alla Alonso tykitti syytti moottoria GP2-moottoriksi. Sellaisesta olisi normaalissa yrityselämässä annettu jo vähintään varoitus, ellei jopa lähtöpassit. Röyhkeää ylimielisyyttä.

Sitäpaitsi syy ei joidenkin tietojen mukaan ole läheskään niin suuresti moottorissa kuin yleisesti luullaan, ja samansuuntaisia tulkintoja voi tehdä myös Japanin GP:n tapahtumista: Jos auto olisi loistava ja moottori huono, niin kilpakumppanit olisivat jääneet mutkaosuuksilla ja ottaneet kiinni suorilla, mutta niin ei käynyt. Letka joka Alonson perässä kisan alkupuolella oli, tiivistyi nimenomaan mutkaosuuksilla. Juuri siksi letka ylipäätään muodostui, että McLarenista ei päässyt ohi ohituspaikoissa, eli niillä (moottoritehoa vaativilla!) suorilla! Niinpä Alonson moottorisyytteet ovat paitsi törkeitä työnantajaa kohtaa, niin myös silkkaa valhetta!

On toisaalta ikävää, että moottorinkehitys on tehty säännöillä niin hankalaksi. Jos moottori on alunperin huono, sitä ei käytännössä voi nykysäännöillä kehittää huipputasolle mitenkään! Ja kyllä Hondan moottorissakin on vikaa, sitä ei voi kiistää. Ei valtavasti, mutta sellaiset 60 hevosvoimaa voi hyvinkin olla määrä jonka Honda häviää esimerkiksi Ferrarille.

Lienen aiemminkin ihmetellyt, miksei Honda tehnyt moottoria alunperin kunnolliseksi? Sitä sai siinä vaiheessa kehittää täysin vapaasti, sääntöjen rajoittamatta. Olisivat voineet kiinnittää sen vaikka johonkin formula-autoa edes etäisesti muistuttavaa härveliin ja ajaa vaikka miljoona kilometriä testejä jossain suljetulla radalla lehdistön ja kilpailijoiden silmien ulottumattomissa. Heillä oli vuosia aikaa! Noin vapaalla kehitystyöllä heillä olisi pitänyt olla 60 hevosvoimaa enemmän kuin muilla, eikä toisinpäin. Tämä ei toki tee Alonson kommentointia yhtään enemmän oikeutetuksi.

Bottaksen tähti laskussa?

Kimi Räikkösen sopimuksen jatko oli positiivinen uutinen, kyllä hän on paikkansa ansainnut, vaikkei lehdistö ole aina tätä mieltä ollutkaan, enkä minäkään.

Edellinen ”Kimin haukkumablogini” on kahden kuukauden takaa, mutta viime aikoina Kimi on osoittanut piristymisen merkkejä ja kuten jo kesäkuussa kirjoitin, se Kimin ykkösrata Spa on tulossa. Ei voi paljon muuta odottaa kuin voittoa tässä tilanteessa.

Mutta Bottakseen… Kun hän ei päässyt Ferrarille nyt, pahoin pelkään ettei tule koskaan pääsemäänkään. Uskon että Ferrarin katse on jo kiinnitetty kovia – välillä vähän turhankin aggressiivisia tosin – näyttöjä antaneeseen Max Verstappeniin. Max menee Valtterin ohi sitten kun tilanne on ajankohtainen. Näin valitettavasti uskon.

Tavallaan ironista että kun eläkeukko sai jatkoa, niin nuori lupaus sai pahasti takapakkia urasuunnitelmissaan. Nyt vaihtoehto on Mercedes jos Nico saa Lewiksesta tarpeekseen. Ei tosin huono vaihtoehto… Ei ollenkaan!

Mitä helvettiä tapahtui?

Tuo tuntuu olevan kovin yleinen kysymys Kimiltä tallille viime aikoina. Onko se nyt niin vaikeaa kommunikoida tallin kanssa? Olisiko syytä joskus vaikka kysyä ja varmistaa jos joku asia on epäselvä?

On helppo pistää asioita tallin syyksi; lähettivät radalle väärään aikaan tai liian myöhään, antoivat väärää informaatiota, autossa oli väärä moottorikartta… Perustavaa laatua oleva kysymys: Miksei Schumacherille tapahtunut ikinä mitään tällaista?!? Olisiko siksi, että Schumi teki jotkut asiat eri tavalla kuin Kimi, ja olisiko Kiminkin ehkä syytä tehdä ne tuolla 5 Ferrari-mestaruutta saksalaiselle tuoneella tavalla? Pyörää ei aina tarvitse keksiä uudelleen, varsinkin jos siitä itse keksitystä pyörästä tahtoo tulla neliskulmainen.

Kimin tyylillä ei nykyformuloissa menestytä, varsinkaan kun puhdas nopeuskaan ei ole enää McLaren-vuosien tasolla. Jos haluaa ajaa ykkösissä, on muututtava. Piste. Huutomerkki.

Itävalta
Itävallan GP:n tutkinta on vielä kesken mutta itse epäilen että kyseessä oli ns. slow puncture, eli hitaasti tyhjenevä rengas. Joku on ajanut Kimin takarenkaaseen aiemmissa mutkissa (ei Alonso) ja kolariin johtanut sudittelu olisi saanut alkunsa tästä.

Mutta sinänsä ihmettelen, ettei tuo tuntunut käyneen edes mielessä ainakaan Maikkarin F1-tiimissä, vaikka siellä oli sentään Vilanderia ja Oikarista mukana spekuloimassa tilannetta. No, jos se osoittautuu rengasrikoksi, niin voinpa (taas) sanoa tietäväni lajista enemmän kuin tuo porukka. 😛

Jos osun väärään, voin aina vedota siihen että hain sentään loogisinta selitystä toisin kuin kaikki muut. Mielestäni ei ole kovinkaan loogista, että Kimi spinnaa suoralla tiellä ns. omaan piikkiin. Tai jos on, niin Kimin ongelmat on ”ihan pikkuisen” isompia kuin että auto ei ole ihan mieleinen, tai aika-ajovauhtia hiukan puuttuu. Todella toivon ettei kysymys ole omiin nimiin spinnauksesta.

Kimillä on lähtölaskenta käynnissä, mutta asiantuntijoilta on jäänyt huomaamatta että Kimillä on käsissään yksi valtti, jolla hän voi pysäyttää final countdownin kerrasta.

Spa!
Kyseisellä radalla Kimi on aina osannut ajaa, mistä kertoo menestys, osakilpailuvoittojen määrä ja rataennätys. Siellä jos missä Kimillä on aidosti mahdollisuus lyödä paitsi Vettel, myös molemmat Mersut! Se onkin ainoa oljenkorsi joka Kimillä on formulaurallaan enää käytettävissä. Spassa on onnistuttava!

Jos Spasta tulee Ferrarin ehkä jopa kauden ainoa voitto (kuten vuonna 2009), saa Kimi paljon anteeksi tämän kauden töppäilyistään. Jos tulee se normaali ”best of the rest”-sijoitus, se ei tässä vaiheessa enää riitä. Se paikkaa jotain, mutta ei enää pelasta Kimin uraa.

Spa on todellinen mahdollisuus nyky-Ferrarille. Katsokaapa Kimin saldoa Spasta viime vuosilta:
2007 (Ferrari) paalu ja voitto.
2008 (Ferrari) ajoi ulos sateessa, mutta johti muistaakseni suurimman osan kisasta.
2009 (Ferrari) huonolla ferrarilla tallille kauden ainoa voitto lähtöruudusta 6.
2012 (Lotus) lähtöruutu 3, lopputuloksissa 3.
2013 (Lotus) aika-ajon nopein kierros (q2:ssa jolloin ajettiin ns. maksimivauhdilla), kisassa keskeytys jarruvikaan.
2014 (Ferrari) kisan neljäs ja selvästi koko muun kauden Kimiä dominoineen Alonson edellä.

Toivotaan Kimille Spa:han hyvää onnea ja ennenkaikkea keskittynyttä suoritusta. Sopivasti sitä seuraava viikonloppu onkin Monza, jolloin Ferrari on yleensä kuljettajansa julkistanut.

Toisaalta toivoisin, että Valtteri Bottas saisi Kimin paikan Ferrarilla, koska hän jos joku pystyy laittamaan Vettelin ahtaalle. Vaikka nopeutta ja teknistä osaamista on paljon, Bottas on persoonana vähän harmaa ja liian kiltti ja sivistynyt. Vähän kuin Nico Rosberg. Siksi en diggaile hänestä samalla tavalla kuin Kimistä. Kimissä on niin sanotusti rock’n’rollia! Mutta jos rock’nroll ei riitä niin Bottaksen maailmanmestaruuskin kelpaa. 😉