Kimille mietittävää

Kimi Räikkösen alkukausi on ollut kaikilla mittareilla heikko. Huonohko auto ei selitä kaikkea. Jotenkin Kimi on vaikuttanut olevan unessa. Ihan samalla tavalla hän oli unessa edellisen Ferrari-pestinsä aikana, siinä vaiheessa kun alkoi mennä huonosti ja tallikaveri pääsi niskanpäälle. Toivottavasti kyse ei ole samanlaisesta pysyvästä olotilasta.

Mittari 1, tallikaveri: Malesiassa Kimin vauhtia hidasti (ehkä) auton vaurioituminen rengasrikon seurauksena, mutta siitä ei ole tullut tallilta mitään varmistusta. Yleensä tällaisessa tilanteessa on tallin puolelta kiiruhdettu selittämään, että vika ei ollut kuljettajassa. Nyt sitä ei tehty, joten onko tulkittava että auto toimi ihan oikein, ja että vika oli Kimissä? Jos näin on, niin tuotakoon esiin niille, joilla ei ole kierrosaikoja näyttävää sovellusta apuna kisan seuraamiseen, että Kimi oli tyhjälläkin radalla jatkuvasti hitaampi kuin lähellä toisen auton perässä ajanut Alonso. Koko kisan ajan!

Kimin nopeimmat kierrokset olivat yksittäisi riuhtaisuja renkaanvaihdon jälkeen, ja nopeimpien kierrosten vertailussakin Kimi jäi sen saman sekunnin tallikaverilleen mikä tapahtui jo Austaliassa. Mitään jatkumoa nopeille kierroksille ei ollut, vaan ajat repsahtivat ilman näkyvää syytä usein jo seuraavalla kierroksella niiden kuljettajien tasolle, mistä sijoista Kimi taisteli. Siis Caterhamit, Sauberit jne… Tarvitseeko enää muuta sanoa? Eikö perinteisesti aina verrata ajosuoritusta samanlaisella autolla ajettuun suoritukseen. Niin Alonso teki, eikä jättänyt Kimille paljon selittelyjen varaa.

Mittari 2, oma ajosuoritus: Kimi häviää varikolla todella paljon aikaa suhteessa muihin kuljettajiin. Ilmiö ei ole uusi. Se on ollut läsnä koko ajan McLaren-kausien jälkeen, mutta erityisesti se korostui Lotuksella, ja tällä kaudella Ferrarilla. Itse pysähdykset ovat yhtä nopeita kuin muillakin, mutta ulostulokierroksella (kun ei verrata vain varikkosuoralla vietettyä aikaa, vaan kokonaista kierrosta stopin jälkeen) Kimi hävisi 2 sekuntia Alonsolle jokaisella varikkostopillaan. Se tekee kisan aikana yhteensä 6 sekuntia! Jos oletettaisi että Kimi olisi kisatilanteessa 0,2 sekuntia kierroksella nopeampi kuin muut kärkikuskit, niin Kimi tarvitsisi 30 kierrosta ottaakseen kiinni varikolla tärväämänsä ajan. Hän käyttäisi puoli kisaa pelkästään ottaakseen kiinni itse huonosti ajamalla hävittyä aikaa. Melkoinen tasoitus muille!

Parin kauden aikana hän on varikkostoppiensa takia menettänyt sijoituksia ja jäänyt hitaamman auton perään enemmän kuin puolenkymmentä kertaa, kun on verrannut tilannetta ennen varikkostoppia ja sen jälkeen. Kisa on mennyt pilalle, ja jälkeenpäin on vain lakonisesti todettu että ”jäätiin hitaamman taakse pussiin ja kärki pääsi karkaamaan”. Missä on itsekritiikki? Missä toimittajien jatkokysymykset, kuten ”onko tallin puolelta analysoitu miksi jäät ensimmäisellä kierroksella niin paljon kilpakumppaneillesi”? Ei hitaamman taakse jäädä vahingossa tai huonon onnen vuoksi (toki joskus näinkin käy) vaan sinne joudutaan ajamalla.

Toisaalta siinä tilanteessa kun Kimi tietää taistelevansa voitosta, hän on kuin eri mies. Työ hipoo täydellisyyttä. Kyllä Kimi ajaa osaa, jos vaan ”sattuu huvittamaan”. Sekin kielii mielestäni siitä, että asenne on edelleen väärä, vaikka kaikki sanovat Kimin olevan kuin eri mies paluunsa jälkeen. Sellainen ”emmätiiä, ihassama…” asenne ei sovi formulakuskille. Tuskin syön sanojani tämän väitteeni suhteen, vaikka Kimi saisi autonsa kuntoon ja voittaisi maailmanmestaruuden. Huippukuljettajan pitää osata ajaa huonollakin autolla, motivoida itsensä ja tallinsa kehittämään sitä täysillä eteenpäin. Niin Alonso on tehnyt ja tulos on 4-0 hänen hyväkseen, kun lasketaan sekä kisat että aika-ajot yhteen.

Kimin kierrosajat ovat vaihdelleet voimakkaasti mikä on melko epätyypillistä Kimiä. Normaalistihan Kimi pystyy nakuttamaan parin kymmenyksen sisään vaikka sata kierrosta putkeen. Australia oli huonon auton takia ihan oma lukunsa, mutta jopa Malesiassa, jossa auto toimi Kimin sanojen mukaan jo hyvin,  peräkkäisillä kierroksilla kierrosaikojen vaihteluväli saattoi olla 0,7 sekuntia ilman näkyvää virhettä. Kyllä siinä kisamitan aikana tulee takkiin jo aika monelta kilpakumppanilta.

Huono auto selittää jotain mutta ei kaikkea. Malesiassa auto oli Kimille vähintäänkin kohtuullisen hyvä, mistä kieli hyvin menneet harjoitukset verrattuna tallikaverin kierrosaikoihin. Mutta ehkä vertailu Alonson treenivetoihin antoi väärän kuvan kokonaistilanteesta. Jälkiviisaana vaikuttaa siltä, että vasta aika-ajossa Alonso pisti kaiken peliin ja pesikin Kimin melko suvereenisti. Oliko vapaat harjoitukset sittenkään oikea mittari? Kimi on itsekin aina muistuttanut että aika-ajo ja kilpailu ovat ne oikeat mittarit joissa kuskit punnitaan, ja siellä Kimi oli kaikkea muuta kuin hyvä. Halusiko Alonso tarkoituksella tuudittaa Kimin tyytyväisyyden tilaan jotta pääsi puukottamaan selkään siinä vaiheessa kun sitä vähiten odotettiin? Kimiä taidettiin ”skoijata” oikein kunnolla. Oliko se alkua psykologiselle niskalenkille, jonka Alonso Kimistä haluaa? Siihen viittaisi kisan jälkeiset kuittailut tallikaverin voittamisesta, mitä ei ole Alonsolta muutamaan vuoteen kuultukaan.

spagnoloMitä avuksi? Varikolta välittyneiden kuvien perusteella vaikuttaa siltä, ettei Kimin kisatiimi ole tehtäviensä tasalla. Malesiassa tehtiin useitakin vääriä taktisia valintoja. Kisainssi kyllä kuuntelee Kimin ohjeita ruskeilla nappisilmillään tuijottaen, mutta tuntuu että viesti menee ohi. Sen verran tyhjä katse inssillä on monissa kuvissa ollut. Kimi itse tietää parhaiten mistä on kyse, mutta annan ilmaisen vinkin: Ryhtiliike alkaisi siitä, että Kimi vaatisi oman pitkäaikaisen kisainssinsä Mark Sladen palkkaamista talliin, korvaamaan Antonio Spagnolon. Se olisi myös signaali, että Kimi on tosissaan eikä tyydy Alonson ripottelemiin murusiin. Varmaan on olemassa joku syy sille, miksi Alonso antoi oman kisainssinsä Räikköselle. Olisiko syy Spagnolo?