Maksukuskit

Edellisessä artikkelissa kommentoin uusimman Vauhdin Maailman numeron sisältöä. Minulla ei ole mitään kyseistä lehteä vastaan, olen itse asiassa itsekin kirjoittanut juttujakin VM:aan. Mutta en malta olla kommentoimatta Kari Melartin kolumnia maksukuskeista.Melart maalaa synkän kuvan maksukuskien täyttämästä F1:sta. Suunta on huolestuttava, sen myönnän itsekin. Silti jotkut hänen käyttämänsä vertaukset eivät oikein kestä lähempää tarkastelua.

Melart kirjoittaa muun muassa: ” Miltä kuulostaisi ajatus, että yleisurheilija ostaisi itselleen paikan olympialaisten finaalissa? Vitsiltä.” Totuus kuitenkin on, että kaikki urheilu toimii nykypäivänä kaupallisuuden ehdoilla. Eikä vertaus muutenkaan toimi noin. Sen olisi pitänyt olla ”miltä kuulostaisi ajatus, että aloittelevan yleiurheilijan kisa-, väline ja treenikustannukset maksaisi sponsori?” Ei kuulostaisi ainakaan minun mielestä enää yhtään vitsiltä, vaan ihan normaalilta toiminnalta. Eihän F1 ole mikään olympialaisten finaali, vaan samanlaisen jatkumon päätepiste, jonka vaikkapa keihäänheittäjä käy urallaan piirikunnallisista kisoista olympiaedustukseen. Kuka väittää ettei siihen ole tarvittu rahaa? Seppo Räty kommentoi aikoinaan että ”antakaa satatonnia rahaa, niin keihäs lentää 100 metriä”. Keihäänheitto maksaa siis tonnin per metri.

Kaikilla ei ole varaa päästä huipulle, toisilla ei ole varaa edes yrittää. Usein kuulee puhuttavan, ettei F1-tasolla aja välttämättä ne kaikkein parhaimmat kuskit, koska lahjakkaimmilla ei välttämättä ole ikinä ollut rahaa yrittää sinne saakka. Ei tuollainen ajattelu ole mitenkään formula ykkösten yksinoikeutta. Kuulin että jääkiekon A-junnutasolla pelaamisen kustannukset liikkuvat jossain 600 euron paikkeilla kuukaudessa. Siitä vaan isät etsimään ilta- ja viikonlopputöitä, jotta saadaan saateltua juniori edes aikuisten sarjoihin saakka, SM-liigasta tai NHL:stä vielä edes haaveilematta. Onneksi poikani pelaa jalkapalloa, koska minulla ei olisi varaa jääkiekkoharrastukseen.

Toki moottoriurheilu on kallista. Jo SM-tason kartingin vuosibudjetit pyörivät 30 000 – 40 000 euron huitteilla. Tavallisen palkansaajan käteen jäävän vuositulon verran! Muistelen nähneeni laskelmia, joissa kuljettajan ura kartingista F1-tasolle oli aikataulutettu ja hinnoiteltu. Yhteissumma oli jotain 5 miljoonaa, ennenkuin nuorukainen oli ajanut yhtään kisametriä F1-autolla. Ja pitää muistaa, että vielä siinäkin vaiheessa ura voi epäonnistua, voi käydä Kovalaiset. Isiltä meni 5 milliä pojan ”koulutukseen”, ja pojasta tuli loppujen lopuksi rakennusmies tai merkonomi. Revi siitä sitten huumoria.

Melart oikoo mutkia myös sikäli, että kaikki maksukuskit ovat automaattisesti huonoja kuljettajia. Jos näin on, niin vietäisi vertaus sitten loppuun saakka. Jos kerran Vitali Petrov on 12 miljoonaa tiimilleen kantaneena automaattisesti huono kuljettaja, niin miltä Kovalainen hänen rinnallaan näyttää. Täysin taidoton maksukuski pesi Kovalaisella kaudella 2012 lattiaa, ei ehkä lopputuloksissa tai loppupisteissä (johon Caterhamin tapauksessa vaikuttaa hyvin moni asia) mutta kisatilanteissa ja osittain myös aika-ajoissa. Ansaitseeko palkkaa pyytävä kuski tallipaikan, jos maksukuski pystyy samaan tulokseen?

Sanottakoon lopuksi että en tietenkään kannata nykyistä kehityssuuntaa. Se näyttää kuitenkin olevan tietoisesti valittu suunta sen jälkeen kun Max Mosley sai lähtöpassit FIA:sta. Hänellähän oli edellisen laman aikoihin visio siitä että tallien budjetteja karsittaisi tietyllä siirtymäajalla 50 miljoonaan dollariin. Toteutuessaan se olisi tarkoittanut paluuta 80-luvun kulta-aikoihin, jolloin autoja oli pyrkimässä kisoihin enemmän kuin lähtöruudukkoon mahtui. Eikä yksi tai kaksi tallia olisi dominoinut sarjaa vuodesta toiseen. Silloin jokainen, jopa yksittäinen miljonääri, maailman kymmenistä autonvalmistajista puhumattakaan olisi pystynyt rakentamaan voittaja-auton formula ykkösiin. Ilmeisesti visio ei kelvannut talleille ja FIA:n nykyiselle johdolle. Valitetaan kustannuksia mutta ei olla valmiita tekemään asialle mitään. Pohjanoteerauksena ”säästetään” rahaa uusimalla moottorisääntöä, joka todellisuudessa tekee sirkuksesta kokonaisuudessan vieläkin kalliimpaa. Jos nykyinen suuntaus on FIA:lle ongelma, katsokoon peiliin. Siihen asti nauttikaamme Carlos Slimin rahoittamasta Meksikon mestaruussarjasta.

Suomalaisten ruoskintaa

Aloitetaan Räikkösestä. Viime vuosi meni hienosti, Kimi ylitti kaikki paluuseensa liittyvät odotukset. Varma ajo toi jatkuvasti hyviä pisteitä ja tallikaverin hölmöily korosti Kimin ylivoimaa. Kimi nappasi itselleen ykköskuskin aseman tallissa lähdettäessä kauteen 2013.

Pahoin pelkään kuitenkin, että ykköskuskin asema alkaa horjua hyvin nopeasti kun Grosjean pääsee vauhtiin. Totuus on että Grosjean on huomattavasti mainettaan nopeampi kuljettaja. Sinivalkoisesta näkökulmasta katsottuna suorastaan pelottavan nopea! Jos Kimi ajaa viime vuotiseen malliin, nuori ranskalainen suorastaan kävelee hänen ylitseen. Töitä on alettava paiskia ihan eri tahtiin, mihin hän viime vuonna ja Ferrariaikoinaan pystyi. Jos työnteko ei maistu, hän poistuu näyttämöltä nuorelle, kerran jo potkut F-ykkösistä saaneelle patonginpurijalle hävinneenä. Ei mikään mairitteleva meriitti.

Sellainen kyseenalaistaisi jopa hänen Ferrariuransa tapahtumat. Jo silloin jouduttiin välillä selittelemään kuinka ”Massa on oikeasti tosi nopea kuski, eikä mikään helppo välipala piestäväksi”. Niin Massa olikin, ja olisi vieläkin jos pääsisi maksukuski-Alonson varjosta esiin. Mutta kovemmalla työnteolla Kimi olisi pessyt Massan helposti. Silloin ei työnteko maistunut, ja tuloksena lähtöpassit Punaisista. Pian nähdään istuuko Lotuksessa tänä vuonna McLaren-aikojen Kimi vai Ferrari-aikojen Kimi. Jos minun mielipidettäni kysytään, valitettavasti luulen että Ferrari-Kimi.

Muistoja Heikistä

Vauhdin Maailma kirjoitti Kovalaisen urasta ihan mielenkiintoisen, mutta valitettavan sinivalkoiseksi filtteröidyn jutun. Syytettiin milloin Briatorea, tai rellun kolariskadaalia jne, ja sanottiin että menetyksettömät Caterham-kaudet tuhosivat Kovalaisen uran. Totuus on että hän tuhosi sen ihan itse kahdella McLaren-kaudellaan. Siitä on ihan turha syyttää muita. Eikä siinä vielä kaikki. Tässä vähän toisenlainen näkemys Heikin urasta.

Jotten totuus unohtuisi, Heikin huippuvuodet olivat kaukana takana jo silloin kun hän ensimmäistä kertaa istui Renaultin F1-auton rattiin. Uran alku formula Renaulteissa 2001 ja kolmosissa 2002 oli erittäin hyvä ja lupauksia herättävä. Sitten karu totuus alkoi nostaa rumaa päätään Heikin uralla. Hän kyllä voitti Formula Nissan-mestaruuden 2004, mutta vasta sen jälkeen kun hänen 2003-kauden tallikaveri Franck Montagny oli voittanut sarjan ja siirtynyt muualle, Renaultin testikuljettajaksi muuten. Mestaruuskaudellaan Heikin kovin haastaja oli sellainen ”ajajalegenda” kuin Tiago Monteiro. Ajoi F1:ssa vähän aikaa mutta sai kenkää ja ajaa nykyään WTCC-luokassa. Se siitä Nissan-mestaruuden arvosta…

Ovet Renaultin tulevaisuuden lupaukseksi ja GP2-sarjaan kuitenkin aukesivat. Ironista että Kovalaisen uran tähän asti suurin voitto lienee Race of The Champions vuonna 2004, jossa hän pesi itsensä Schumin. Siitä alamäki jyrkkeni entisestään, eikä loppua näy. GP2-urasta tuli buustia läpimurrolle formula ykkösiin, mutta vain siksi että Arden oli sarjan alkumetreillä selvästi sarjan nopein auto. Siitä Heikki sai piste-etua joka kesti kauden loppukilpailuihin saakka. Sitten tasaisen varmasti eteenpäin taapertanut Nico Rosberg nappasi potin Heikin nenän edestä.

Renaultin F1-testitiimissä maailman nopein Heikki pääsi tositoimiin vasta sen jälkeen kun Montagny oli todettu Renaultilla toivottamaksi tapaukseksi ja hänen annettiin mennä muualle. Dejavu Nissan-ajoilta! Montagny ei koskaan vakiinnuttanut paikkaansa F-ykkösissä, vaikka oli ollut aina Kovalaista nopeampi kun olivat radalla (myös Renaultin F1-testeissä). Ihmettelin jo silloin miksi näin oli, miksei Montagnysta tykätty? Ehkäpä se oli sitä Briatoren mielivaltaa? Eli päinvastoin kuin VM kirjoittaa, Heikin uran loppu ei ollut Briatoren syytä, vaan se että Heikin ura ylipäätään ikinä alkoi, oli Briatoren ansiota. Ei Heikin itsensä. Puhtaasti ajosuoritusten perusteella hän olisi päätynyt samaan kastiin Monteiron ja Montagnyn kanssa.

Bottas

Nyt kun muut sinivalkoiset on ruoskittu, niin on otettava mukaan myös Bottas. Myönnän etten ole seurannut hänen uraansa yhtä kiinteästi kuin kuskeja Häkkisestä Kovalaiseen. Mutta jotenkin aina kun olen hänen ajoaan katsellut, on tullut mieleen että kaikki on jotenkin liian tasaista ja varmaa. Ja hidasta. Valtteri ei ole missään vaiheessa vakuuttanut minua sellaisella huippunopeudella ja räjähtävyydellä minkä esim Häkkinen teki.

Bottaksen ajo on kuin katsoisi Nico Rosbergia. Liikaa järkeä, liian vähän tunnetta ja reikäpäisyyttä. Tulos on nähtävissä. Nicosta ei ikinä tule mitään suurta. Onko siis vedettävä matto jo etukäteen Valtterin jalkojen alta ja todettava sama hänestä? Ehkäpä annan hänelle kuitenkin mahdollisuuden näyttää, ja toivon olevani väärässä. Onnea uralle Valtteri!