Bottaksen ajotaidot

Edellisessä kirjoituksessani heitin vitsillä ennustuksen Bottaksen jatkosta Red Bullilla. Olen kyllä aidosti sitä mieltä, että hän hoitaisi kakkoskuskin hommat ketään muuta paremmin. Mutta todennäköisesti he eivät halua Valtteria, koska hän on imagollisesti liian tasapaksu ja väritön Red Bullin organisaatioon.

Mutta mitkä ovat Bottaksen vahvuuksia ja heikkouksia? Onko kukaan minun lisäkseni analysoinut yksityiskohtaisemmin MIKSI bottas on niin huono kuin hänen väitetään olevan? Mitkä osa-alueet vaikuttavat siihen, että huomaamme kisan jälkeen ajattelevamme ”ihan hyvin Valtteri ajoi, mutta harmittavasti ei ihan riittänyt voittoon”? Pistetään kylmät faktat pöytään:

Aika-ajo
Vahvuus numero yksi on ilman muuta aika-ajonopeus. Siinä Valtteri on yksi sarjan historian kovimpia, mikä unohdetaan liian usein. Heikki Kovalainen oli saman tyyppinen kuljettaja; aika-ajossa supernopea, mutta kisassa hidas. Ehkäpä heissä on muutakin yhteistä, esimerkiksi hyvä suullinen ulosanti ja edustavuus median suuntaan. Ne ovat erittäin hyviä lisäominaisuuksia silloin kun muu paketti on kunnossa, mutta yksinään turhia. Niceman Heikki päätyi venepakolaiseksi Japaniin, eikä häntä juurikaan enää muisteta, mikä on vähän sääli.

Jos Bottaksen kisavauhtia seuraa tarkemmin, huomaa että kisan sisällä hänen vauhtinsa vaihtelee aivan liikaa. Hän jää Hamiltonille aika-ajossa enintään 0,3 sekuntia, mikä sekin olisi tosi vähän historian parasta aika-ajajaa vastaan. Mutta yleensä ero on puolitoista kymmenystä tai jopa vähemmän. Huippusuorittamista siis! Mutta kisassa, samalla autolla jolla aika-ajotulos on syntynyt, hän jää jatkuvasti 0,4-0,5s kierroksella. Jossain kisan vaiheessa ero on jopa 0,9 sekuntia kierroksella. (Tarkennuksena: nyt puhutaan niistä kisan vaiheista jolloin saa ajaa kovaa, eikä vain tallin määräämää strategista tavoiteaikaa.)

Renkaiden hallinta
Silloin kun Bottas pysyy Hamiltonin kannassa, se yleensä johtaa siihen, että hän pilaa renkaansa liian aikaisin. Ei auta vaikka tilastoihin jäävä henkilökohtainen nopein kierros olisikin samaa luokkaa Hamiltonin kanssa. 50 kierroksen kisassa tulee silti yli 20 sekuntia takkiin.

Hamilton ajoi Itävallassa 0,6 sekunnin päässä Norrisista kierroskaupalla. Bottas ei olisi siihen pystynyt. Ja kaiken lisäksi, vaikka lähellä perässä ajaminen on perinteisesti varmin tapa tuhota renkaansa, niin se oli Bottas, jonka renkaat olivat vaihtokunnossa ennen Hamiltonia. Valtterin renkaiden hallinta on surkeaa. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että hän joutuu tekemään niin paljon agressiivisemmat säädöt autoon näyttääkseen aika-ajossa yhtä nopealta kuin Lewis. Voi olla.

Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntijalta tai kisakuljettajalta mitkä on niitä juttuja, jotka erottavat kuljettajat renkaiden hoivaamisessa toisistaan. Onko se kaasupolkimen käsittely (polkimen liikenopeus), mutkanopeudet (ajotapa jarrutuksen ja mutkaan kääntämisen suhteen), jarrutukset (voima, kesto)? Nämä näkyvät auton datasta. Luulisi olevan mahdollista opetella ajamaan tyylillä mikä on paitsi nopea, myös renkaille hellä – sillä selvästikään nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Toisaalta jos kaikki olisi helposti datasta katsottavissa ja viilattavissa kohdalleen, ei Hamiltonin kaltaisia kuljettajia olisi olemassakaan. Ehkä on vain vedettävä mutkat suoriksi ja todettava, ettei Bottas ole kuljettajana tarpeeksi hyvä.

Kierroksella ohitettavat ja ohitukset
Nuo 0,9 sekunnin katastrofikierrokset ovat niitä, joissa Bottas joutuu ohittamaan muita kierroksella. Kierroksella ohitettavat ovatkin hänen ylivoimaisesti suurin heikkoutensa. Kun hän pääsee kahden sekunnin päähän ohitettavasta, hänen ajonsa tyssään täysin. Itävallassakin hän hävisi 5 sekuntia suhteessa muihin noissa kierroksellaohitus-tilanteissa.

Hän ei meinaa päästä sääntöjen edellyttämän sekunnin päähän, jotta sinisiä lippuja edes heilutettaisi. Se on hirvittävä tragedia, kisa toisensa perään. Eikö rohkeus riitä, vai onko se taidosta kiinni? Ylivoimaisella autollakin tämä on pilannut hänen kisojaan, kun se 0,2s per kierros, jonka hän on pystynyt tekemään eroa taaksepäin esim parinkymmenen kierroksen aikana, sulaa pois muutamassa kierroksessa, kun eteen tulee kierroksella ohitettavia. Se on niitä pieniä asioita jotka tuovat tai vievät osakilpailuvoittoja.

Olen satavarma, ettei Bottas olisi päässyt Iso-Britanniassa kummastakaan kärkikuljettajasta ohi kuten Hamilton teki. Hän ei olisi päässyt edes riittävän lähelle hyökätäkseen. Eihän Bottas päässyt kisan alussa edes Norrisin ohi, joka sentään hävisi Leclercille mitälie puoli minuuttia! Hamilton ajoi monta kierrosta 0,6 sekunnin päässä Leclercistä, ja vieläpä erittäin kuluneilla renkailla. Tässä vaiheessa Bottas oli toista sekuntia hitaampi, vaikka sai ajaa puhtaassa ilmassa.

Sama heikkous näkyy kisatilanteissa oikeastaan vielä selkeämmin: Bottas ei pääse suunnilleen samaa vauhtia ajavasta ohi ilman DRS:ää, ja harvoin senkään avulla, koska hän ei yksinkertaisesti pääse tarpeeksi lähelle! Nopeuseron pitäisi olla suunnilleen 3 sekuntia kierroksella, kun esimerkiksi Hamiltonille samaan riittää sekunti. Ero on tähtitieteellinen!

Eikä hän tunnu edes tiedostavan tätä puutettaan itse. Kohauttelee vaan olkapäitään kun kisa toisensa perään ei mennytkään ihan niinkuin olisi pitänyt. Olen aika skeptinen siitä kuinka analyyttisiä Mercedeksen sisäiset kisojen jälkeisen analyysit oikeasti ovat, jos tämä puute ei ole tullut keskusteluissa esiin. Kuvittelisin, että aika helpostikin näkee ohitettavien ajallisen vaikutuksen kahden kuljettajan välillä.

Rohkeus
Bottas ajaa erittäin vähän kolareita, mutta ehkä se on seurausta siitä, ettei kunnollisiin kaksinkamppailuihin koskaan edes päästä. Se vaatisi röyhkeyttä ja riskinottoa. Siksi otan yhdeksi arvostelukriteeriksi rohkeuden ja tietynlaisen kusipäisyyden mikä erottaa mestarit massasta. Tällä saralla Leclerc ja Norris taitavat olla tämän hetken mestarit. Verstappen oli sitä aiemmin.

Kyseistä ominaisuutta tuntuu löytyvän nuorista kuljettajista enemmän kuin vanhoista. Mutta en muista että Bottaksella olisi sitä ollut nuorenakaan. Jo Williamsilla hän ajoi aika värittömiä kisoja. Silloin sitä selitettiin sillä, että auto oli hidas, ja autoon nähden ”liian hyvistä” aika-ajosuorituksistaan johtuen hän joutui koko ajan puolustautumaan takaa tulevilta, joten kilpaa ei päässyt kunnolla eteenpäin ajamaan. Puolustamisessa hän on kieltämättä varsin hyvä, johtuen varmaan siitä, että sai sitä niin paljon uransa alussa harjoitella.

Yhteenveto
Alla yhteenvetona mainittuja ominaisuuksia pisteytettynä. Pisteet ovat tietysti subjektiiviset, mutta jotain näkemystä väitän omaavani, koska olen katsonut jokaisen F1-kisan ja aika-ajon noin vuodesta -92 lähtien.

BottasHamilton
Aika-ajonopeus 910
Kisanopeus tyhjällä radalla 89
Renkaiden hallinta 69
Toisen auton perässä ajaminen 510
Sijoituksen puolustaminen 99
Kusipäisyys ja rohkeus kisatilanteissa 68
Yhteensä4355

Tässä verrataan Bottasta Hamiltoniin, ja vieläpä painotettuna Bottaksen heikkouksilla, koska haluan tuoda esiin ne erot joissa Bottas häviää eniten muille, ei pelkästään Hamiltonille. Siksi vertailu on erittäin armoton. Jos kolmantena vertailussa olisi vaikkapa Carlos Sainz tai Sergio Perez, näyttäisivät numerot Bottaksen kannalta paljon paremmilta. Kyllä Bottas ansaitsee paikkansa kärkipään tiimeissä, ja olisi sääli jos hän sen menettää, koska ei nuo äsken mainitut herrat ainakaan Bottasta parempia ole, mutta ajavat silti Ferrarilla ja Red Bullilla! Harmi että lehdistö on ottanut Bottaksen niin vahvasti hampaisiinsa, että yleinen mielipide on kääntynyt Bottasta vastaan ja varmasti vaikuttaa myös tallipäälliköiden mielikuviin.

Toisaalta numerot eivät valehtele. Ei ole vaikea päätellä miksi toisella on 7 maailmanmestaruutta ja toiselle veikkaillaan potkuja. Surullisinta on se, että osalle asioista Bottas voisi tehdä jotain; kehittää niitä, yrittää kovampaa, ottaa riskejä. Mutta ei tunnu maistuvan. Puuttuuko luontainen tappajan vaisto vai jääkö hän tarkoituksella loikoilemaan omalle mukavuusalueelleen, koska sama palkka tulee helpomminkin? Ristiriitaista, että hän kuitenkin itse puhuu maailmanmestaruudesta tavoitteenaan. Kyllä silloin pitää uskaltaa mennä tilanteisiin, joissa voi joskus kolista kovaakin, kuten Hamilton näytti Iso-Britannian kisassa. On mentävä tilanteisiin, joissa voi ihan oikeasti menettää henkensä!!!

Ehkäpä surullisinta Formula 1:ssä on työläisiksi taantuneet kuljettajat. Palo silmissä on sammunut. Kuolemanpelko ja omasta eläketurvasta huolehtiminen on tullut tilalle. Sen olisi pitänyt tapahtua Kimi Räikköselle, eikä 10 vuotta nuoremmalle Bottakselle. Voi hyvin olla, että Bottas jättää formulat ennen Räikköstä. Skenaario, jota kukaan ei tunnu edes ottavan vakavissaan huomioon. Entä mitä tekee C More, jos ensi kaudella formuloissa ei ajakaan yhtään suomalaiskuskia!?! Tallipaikka Mercedekselle saattaa tulla ihan vaan yleisen työrauhan takia, mutta todellisesta mestarikandidaatista on turha enää puhua. Viimeistään nyt siihen tulokseen päätyy myös Mersun johto.

Bottas kriisissä – ensi kaudeksi silti huipputalliin?

Bottaksen asema Mercedeksellä käy yhä ahtaammaksi. Viime aikaiset Toto Wolffin kommentit alkavat jo muistuttaa Helmut Markon kommentteja omista suojateistaan. Että kun jollain on vaikeaa, niin tehdään siitä vielä vaikeampaa lyömällä lyötyä lisää.

Toton kommentti siitä, miten Valtteri itse aiheutti Monacon varikko-ongelmansa voi tavallaan olla totta. Varikkostopilla on kyse sekunnin kymmenyksistä, ja kuljettajan pysähtymispaikalla on suuri merkitys paitsi stoppiin kuluvaan aikaan, niin myös mahdollisiin teknisiin ongelmiin. Mutta silti tuollaisen laukominen julkisesti lehdistön kautta päin hyvistä asemista keskeyttänyttä ja suvereenisti Hamiltonia koko viikonlopun dominoinutta Valtteria on paitsi kohtuutonta, niin myös yksinkertaisesti typerää! Mihinkään rakentavaan se ei johda.

Tuntuu että Wolff pyrkii käytöksellään johonkin, mutta mihin? Ehkä Valtterin itsetunto ja suoritustaso halutaan murskata, jottei kenellekään tallin sisällä jäisi epäselväksi miksei Valtterin sopimusta uusittu ja miksi tilalle otettiin George Russell. Valtteri on kuitenkin pidetty ihminen tallin sisällä.

Miksei sitten sopimusta vain jätetä uusimatta ilman sen kummempaa dramatiikkaa? Loogisena jatkona salaliittoteorialleni Russelille halutaan pedata paras mahdollinen startti Mercedes-uralleen. Jos Bottas olisi ollut kauden lopussa hirmu vauhdissa ja peitonnut Lewisin kerta toisensa perään, Russelilla olisi huomattavasti suuremmat paineet aloittaa mersulla. Hänen pitäisi käytännössä olla Hamiltonin veroinen lunastaakseen odotukset. Muuten häntä pidettäisi huonompana kuin Bottas, joka sai juuri kenkää tallista sen takia, että oli liian hidas. Huomaatte ironian. Voi tuntua kaukaa haetulta, mutta pitää muistaa että Mercedeksellä on valtavat taloudelliset panostukset Russeliin, tulevaan supertähteensä.

Jos Russelin startti kauteen olisi heikko, lehdistö tarttuisi siihen aivan varmasti. Se lisäisi paineita, ja voisi johtaa Russelin kohdalla samanlaiseen negatiiviseen kierteeseen mitä nähtiin useammallakin Red Bull-kuljettajalla viime vuosina; he eivät koskaan pääseet todellisen potentiaalinsa tasolle. Russell ei ole kisakuljettajana vielä vakuuttanut minua. Kunnollinen mittari on puuttunut. Ei yksi lupaava kisa Mersulla riitä vakuuttamaan minua, vaikka ”aina asiantuntevan” lehdistön se riittikin vakuuttamaan. Russell on tallin tulevaisuus, sillä Hamilton lopettaa joka tapauksessa pian.

Tallimestaruus, sekä siihen liittyvät rahapalkkiot tulevat kauden päätteeksi Mersulle ilman Bottaksen huippusuorituksiakin. Tällä hetkellä se näyttää tiukemmalta kuin aikoihin, mutta kunhan Ferrarin ja Red Bullin siivet eivät enää taivu, niin Mersu menee menojaan. Sanokaa minun sanoneen.

Voihan tämä olla vähän liian kaukaa haettu salaliittoteoria, mutta en oikein muuta kautta pysty ymmärtämään miksi kritiikki käännettiin tuossakin asiassa kohti Valtteria, ikäänkuin alkukauden ajosuorituksissa ei olisi olisi ollut jo tarpeeksi kritisoitavaa. Tai ehkä Valtteri on jo tehnyt sopimuksen muualle, mikä on johtanut välien viilenemiseen?

Red Bull-kortti
Kaikkein mielenkiintoisinta tässä ainaisessa ”olenko kyllin hyvä mersulle”-spekuloinnissa onkin tosiasia, että Bottas on itse asiassa kuljettaja, jonka Red Bull tarvitsisi itselleen! Niin tosin Mersukin, mutta se ei tunnu tajuavan sitä. Bottas on tasaisen varma puurtaja, ja ennen kaikkea riittävän nopea aika-ajaja. Red Bullin suurin puute on pitkään ollut aika-ajoissa riittävän nopea kakkoskuljettaja. Tämän takia heidän kakkoskuljettajansa lähtee kisaan niin kaukaa kärjestä, ettei Red Bull pysty pelaamaan kisaa kahdella kuljettajalla Mercedestä vastaan.

Valtteri olisi täydellinen aisapari Verstappenille. Senkin takia, että kisavauhdissa hän ei ole riittävän nopea, joten hän ei muodosta uhkaa Maxille voittotaisteluihin. Bottaksella on liian monta heikkoutta ollakseen mestariainesta, mutta aika-ajonopeus ei ole yksi niistä. Palaan Bottaksen heikkouksiin seuraavissa kirjoituksissani.

Valtteri ei siis uhkaisi Maxin voittoja, mutta häiritsisi mersujen kisaa starttaamalla lähempää Maxia. Kuulostaa juuri siltä mitä Red Bull tarvitsee. Tästä vinkistä, Hermut Marko, minulle riittää palkkioksi yksi bitcoin ja loppuiäksi Red Bullia.

Tai sitten…
Hiljattain huhuttiin Wolffin ja Hamiltonin välien viilenemisestä Lewisin kritisoitua talliaan julkisesti. Ehkäpä Mersu vaihtaakin Hamiltonin! Palkkakustannukset putoaisivat kymmenesosaan, ja Bottas turvaisi jatkuvuuden tallissa mahdollistaen Russelin menestyksen tulevina kausina. Ei ollenkaan huono vaihtoehto, varsinkin kun Hamilton tulee joka tapauksessa lopettamaan lähivuosina. Kuinka kauan kuolevaa hevosta kannattaa piiskata?

Red Bull ja taipuva takasiipi

Mercedes on nostanut hälyn Red Bullin taipuvasta takasiivestä. Videoissa näkyy jo silmämääisesti hyvin selvästi kuinka paljon se taipuu, mutta tekemäni video osoittaa vielä selvemmin kuinka suuresta taipumasta on kyse.

Video näkyy Youtube-kanavallani

Vaikuttaa siltä, ettei siipielementti itsessään taivu, vaan koko takasiipirakenne taipuu taaksepäin niin että käytännössä siipipinta-alan pienenee. Voi olla, että sen vuoksi taipuma ei näy FIA:n mittauksissa. En tunne mittaustapaa niin syvällisesti, joten vaikea ottaa tähän kantaa. Mutta aerodynaamista hyötyä siitä joka tapauksessa saadaan, ja paljon!

Kuinka merkittävää ja poikkeuksellista tämä sitten on, onhan Mersu itsekin rakentanut sääntöpykäliä kiertäviä ratkaisuja ja saanut niistä etua itselleen. Tämä on normaalia F1-kamppailua insinöörien ja sääntökirjan välillä. Voi olla että se tullaan kieltämään, kuten kävi Mercedeksen DAS-järjestelmälle, tai jos ei, niin sitten kaikki tallit rakentavat samanlaisen siiven. Jälkimmäisessä tapauksessa Red Bull saa omasta ratkaisustaan joka tapauksessa merkittävää etua suoranopeuksiin vielä parin kuukauden ajan. Koska kun kyse ei ole pelkästä siipiprofiilista, vaan koko takasiiven rakenteesta, joten sen rakentaminen vie kilpailijoilta joka tapauksessa paljon aikaa.

Siiven ansiosta Red Bull pystyy ajattamaan autoaan hitailla rataosuuksilla maksimaalisella aerodynamiikalla menettämättä silti kilpailukykyään suorilla. Tähän Mercedeksen on varsin ikävä vastata, varsinkin kun sen takapää on jo muutenkin levottomampi, ja pakottaa Mercedeksen käyttämään haluttua enemmän siipeä pystyäkseen suoriutumaan radan hitaammista osuuksista.

Mielenkiinnolla odotamme mihin siipi-gate johtaa.

Mihin Hamiltonia tarvitaan?

Yksi asia jaksaa ihmetyttää jälleen sopimusneuvottelujen ollessa ajankohtaiset. Mihin Mercedes tarvitsee Hamiltonia? Eli mikä on se motivaattori joka pistää tallin törsäämään kymmeniä miljoonia vuodessa Lewisin palkkoihin? Mercedes voittaisi molemmat mestaruudet ilman Hamiltoniakin!

Mercedes on ollut turbo-hybridi-aikakaudella jatkuvasti niin ylivoimainen talli, ettei se olisi käytännössä tarvinnut Hamiltonin kaltaista kuljettajaa mestaruuksien voittamiseen. Mutta silti se kerta toisensa jälkeen alistuu mestarin ”kiristykseen” kun seuraavasta sopimuksesta neuvotellaan. Mediasta saadaan lukea kommentteja ja vihjailuja Hamiltonin lopettamisesta, ja kuitenkin niiden motiivina on vain rahakkaamman sopimuksen saaminen. Tässä on kyse ehkä koko F1-historian turhimmista palkankorotusneuvotteluista, jos asiaa tarkastelee työnantajan näkökulmasta.

Jos minä olisin Mercedes-pomo, sanoisin Lewisille että ”maksamme 5 miljoonaa kaudesta ja siinä kaikki”. Vastauksena kysymykseen miksi niin vähän, kertoisin että ”jos sinua ei olisi ollut, Mercedes olisi silti voittanut kaikki 7 mestaruutta peräkkäin joko Nicon tai Valtterin voimin. Miksi meidän pitäisi maksaa täysin samasta lopputulemasta kymmeniä miljoonia ylimääräistä?” (okei, kaikkina vuosina kakkoskuski ei ole ollut MM-kakkonen, mutta olisi ollut, jos Hamilton ei olisi ollut viemässä häneltä pisteitä, eli jos kakkonen olisi saanut ykköskuljettajan kohtelun.)

Onko kyse vain siitä, ettei häntä haluta päästää kilpailijalle? Karu homma, mutta tosiasia on että joku muu talli tarvitsisi Hamiltonia huomattavasti Mercedestä enemmän. Ja muilla suurilla on jo tähtikuljettajat, eivätkä he halua Hamiltonia pakkaa sotkemaan. Eli käytännössä Hamiltonin olisi jäätävä Mercedekselle riippumatta mitä Mersu hänelle maksaa.

Aikoinaan Mansell lopetti mestaruusvuotensa jälkeen Williamsilla periaatteessa samasta syystä. Talli totesi, että emme maksa noin paljon koska meilla on niin hyvä auto. Nigel veti herneen nenään ja painui Indycareihin. Muistan Frank Williamsin aikoinaan sanoneen, ettei hän arvosta kuljettajia niin paljon kuin tekniikkaa. Eli että hyvällä autolla tehdään huonommastakin kuskista mestari.

Hamilton on sairaalloisen riippuvainen voittamisesta. Mikään ei riitä hänelle, vissiin huono itsetunto tai jotain..? Mersu on ainoa talli joka pystyy hänelle voittoja tarjoamaan. F1 ei tarvitse Hamilton-Mersu-yhdistelmää. Päinvastoin kisat olisivat huomattavasti jännittavämpiä, jos Hamilton ajaisi jossain muualla. Joten mitä ihmettä Mercedes saavuttaa Hamiltonin talutusnuorassa olemisella?

Rangaistuksia ja turhaa itkemistä

Kimin rangaistus Belgian GP:ssä hämmästyttää maallikkoa. Sääntö on sääntö, mutta säännön henki ja se miten sitä sovelletaan ovat ihan eri maailmasta. Verstappenin ja Alonson tekniset ongelmat puhuttavat myös.

Kimi ei nostanut jalkaa kaasulta, kun ajoi keltaisten lippujen vaikutusalueella reilusti radan sivussa olevan auton ohi. Saldona 10 sekunnin stop and go, ja kolme rangaistuspistettä. Rangaistus oli itse asiassa kokonaisuudessaan 35 sekuntia, mikä tehtyyn rikkeeseen nähden on minun mielestäni kohtuuttoman suuri.

Aikarangaistus olisi ollut ymmärrettävämpi, jos siitä oli jotain pakko antaa. Force India ohitti kaksi autoa radan ulkopuolelta (ansaiten potentiaalisesti useamman MM-pisteen rikkeellään) ja sai siitä 5 sekunnin aikarangaistuksen, joka ei olisi välttämättä vaikuttanut lopputulokseen lainkaan.

Mutta oliko pakko rangaista? Jos muut kuljettajat tuomariston jäsenen Mika Salon mukaan nostivat jalan kaasulta, niin sitä taustaa vasten rike oli tietysti selvä. Mutta onko se, että jalan nostaa kaasulta ja nopeus putoaa sanotaan 15km/h, riittävä varotoimi, jos miettii sitä miksi sääntö on olemassa? Että jos tulee vaikka rengasrikko ja auto syöksyy radan vieressä olevaa autoa ja sen ympärillä työskenteleviä ratavirkailijoita kohti? Kuinka paljon vähemmän auton nopeus ehtii laskea ennen törmäysta jos ajaa täysillä, tai 15km/h hiljempaa? Väitän, ettei sillä ole mitään merkitystä.

Näin Kimikin sen luultavasti järkeili, mutta ei olisi pitänyt käyttää omaa päätä, vaan noudattaa järjetöntä tulkintaa orjallisesti. No, tästä lähtien Kimi varmasti muistaa sen.

Turhaa itkua
Verstappenin, ja itse asiassa myös Alonson, itku milloin huonosta suorituskyvystä ja milloin luotettavuuden puutteesta alkaa jo kohta vaikuttamaan negatiivisesti heidän uraansa. Nimittäin se, että jo näin pienten vastoinkäymisten jälkeen alkaa kritisoimaan ja uhkailemaan työnantajaansa, ei luo kuljettajasta lojaalia kuvaa tallin jäsenenä. Haluaako Ferrari tai Mercedes joukkoonsa hänen kaltaisen ilmapiirin myrkyttäjän?

Ai miten niin ”pienten” vastoinkäymisten, kun auto hajoaa joka kisassa eikä nopeus riitä mihinkään? Jos muistelee suomalaiskuljettajien kärsimyksiä huonon auton kanssa niin Verstappenin tai Alonson tilanne on suorastaan loistava. Häkkinen ajoi käytännössä koko 90-luvun susipaskalla autolla ja joko McLarenista puuttui nopeutta (Fordin ja Peugeotin moottorit) tai luotettavuutta (Mercedeksen moottori).

J0HRw1LFR8-5pGW67h7k7g
Sattumoisin Häkkisen mestaruusauto – joka sekin pysähtyi savun saattelemana radan varteen lukuisia kertoja, ja minkä vuoksi kummatkin mestaruudet itse asiassa menivät niin tiukalle – oli samaisen Neweyn suunnittelema. Miehen joka tunnetaan siitä että aerodynamiikka rakennetaan niin optimaaliseksi, että jäähdytyksen kanssa joudutaan tekemään kompromisseja. Ja siksi ei välttämättä ole lainkaan yllätys, että kun Renault on saanut tehojaan nostettua, niin luotettavuus on romahtanut samassa suhteessa.

Entäpä Kimin tilanne uransa alkuvuosina? Taistelu epäluotettavan McLaren Mercedeksen kanssa lienee kaikilla tuoreemmassa muistissa. Hän hävisi käytännössä ensimmäisen mestaruutensa epäluotettavuuteen jo 2003 ja uudelleen vuonna 2005.

hqdefault
Kuultiinko Kimin tai Mikan itkevän julkisesti huonoa autoa? Haukkuivatko he työnantajaansa, tai uhkailivatko lähtevänsä pois? Eivät. Siinä mielessä Verstappenin itku on lapsellista kitinää, ja menee puhtaasti nuoruuden ja malttamattomuuden piikkiin. Ehkä nykysukupolvi on enemmän sellaista ”kaikkimullehetinyt”-tyyppiä.

Alonson kohdalla itku ja piipitys ei mene enää nuoruuden ja malttamattomuuden piikkiin, vaan on pelkästään typeryyttä! Mitä hän luulee sillä saavuttavansa? Niin tyhmä hän tuskin on, että uskoo katsojien pitävän häntä surkeana kuljettajana, jos hän ei pääse McLarenilla palkintokorokkeelle. Että ikäänkuin sitä seikkaa, että hän on edelleen maailmanluokan kuljettaja ja että kaikki hitaus johtuu nimenomaan autosta, pitäisi hänen jotenkin erikseen korostaa noilla kommenteillaan.

Sanoisin molemmille, kasvakaa aikuiseksi ja ottakaa mallia viilipyttymäisistä suomalaisista. He käsittelevät ongelmat suljettujen ovien takana, pitäen lehdistön näiden juttujen ulkopuolella, ja antavat näin tallille työskentelyrauhan.

Vähemmän yllättävä Hamilton

Olen aiemminkin tuonut esiin sen mikä minua ärsyttää Lewis Hamiltonissa. Päälle liimattu, teeskennelty kohteliaisuus, mikä näkyy yleisön kosiskelussa (ja päätellen siitä miten suosittu Lewis on, hänen kannattajansa ovat harvinaisen tyhmiä, kun luulevat hänen käytöksensä olevan aitoa), mutta myös siinä minkälaisia lausuntoja annetaan medialle, miten kommentoidaan kilpaveljien kisaa jne.

Tähän asti hän ei ole kokenut Bottasta uhkaksi, joten kommentit ovat olleet kuin vastanaineella avioparilla. Ylistetään tallikaveria ja toivotaan hänelle jatkosopimusta.

Nyt alkaa vanne puristaa Lewisin päätä. Yllättävän kauan siihen menikin. Itävallan GP:n jälkeinen kommentti paljasti taas Hamiltonin todellisen mielenlaadun. ”Olin kaikkein nopein kuljettaja!” Jälleen viattoman kuuloista, mutta samaan aikaan täsmäkohdennettua ja laskelmoitua. Kommentin ainoa tarkoitus oli päästä Valtterin ihon alle. Tarkoitus oli kiertoilmaisulla kertoa, ettei Valtterista ole mihinkään, koska Lewis otti häntä samanlaisella autolla ”kymmeniä sekunteja” kiinni kisan aikana.

Mutta miten hän itse olisi vastaavassa tilanteessa johtoasemassa ajaessaan toiminut? Ihan samalla tavalla. Ja jos Valtteri olisi lähtenyt hänen paikaltaan, olisi Valtteri ollut se joka ottaa kärkeä kiinni. Eihän kärjessä ajavan tarvitse samalla lailla repiä, vaan siellä voi kontrolloida kisaa ja huolehtia siitä että on maalissa 0,001 sekuntia ennen seuraavaa. Se riittää.

Jännää, ettei moninkertaisen maailmanmestarin kokemuksella tajuta tuota. No siis tottakai tajutaan, minkä takia kommentti onkin niin hölmö ja lapsellinen! Hän kun omassa pikku päässään kuvittelee, ettei yleisö ja media sitä tajua. Ja että tuon kommentin avulla saisi yleisön silmissä säälipisteet itselleen. Tai että talli alkaisi suosia häntä Valtterin kustannuksella. Siis sama mies joka on aina peräänkuuluttanut tiukkaa kisaa tallien ja kuljettajien välillä, ja halunnut kilpailusta tasaväkisempää (näköjään vain silloin kun hänen oma menestyksensä ei ole uhattuna).

Hamiltoniavituttaa

On edelleen fakta, ettei Valtteri ole (ainakaan vielä) Lewisin veroinen kuljettaja. Se tekeekin Lewisin henkisestä sodankäynnistä vieläkin lapsellisempaa. Miksi edes lähteä moiseen peliin, kun itsekin tietää, että tulee olemaan MM-pisteissä Valtterin edellä kun kausi päättyy. Tai sitten hän alkaa ihan oikeasti murenemaan. Sekin on hänet tietäen täysin mahdollista. Hänen ainoa heikkoutensa kuljettajana on nimenomaan henkinen kestävyys.

Kuumia tunteita, munattomia ratavalvojia

Niitä piti sisällään Bakun osakilpailu. Toisesta pitäisi hankkiutua eroon. 

Olen Tomi Tuomisen ja lausuntoautomaatti-Villeneuven kanssa samaa mieltä, että tunteet ja ylilyönnit kuuluvat lajiin. Oikeastaan kokonainen vuosikymmen meni ilman, että mitään mielenkiintoista tapahtui. Korkeintaan vähän mökötystä tallikaverille. Kliinistä ja tylsää formulaa.

Kun Räikkönen palasi formuloihin alkoi tapahtua sekä Sebillä että Ham-Ros-akselilla. Radiokeskusteluihin tuli väriä, ja yhtäkkiä laji oli muutakin kuin kliinistä ajamista ja palkintopallilla mököttämistä. Tai Hamiltonin ja Rosbergin harrastamaan päälleliimattua yleisön kosiskelua, joka valitettavasti jatkuu Hamiltonin osalta edelleen.

Varsinkin Hamiltonilla tämä keinotekoinen kosiskelu on suorastaan ärsyttävän siirappimaisen päälleliimattua. Kasvot kertovat toista, puheet toista. Juu, ei vituta yhtään, vaikka 50 miljoonaa katsojaa näkee että vituttaa niin, ettei veri kierrä.

Puhumattakaan siitä, miten hän omassa pikku kuplassaan kuvittelee voittavansa mestaruuksia ”oikealla tavalla” (toisin kuin Seb), mutta autuaasti unohtaa ruikuttavansa tallikaverilta apua ohituksiin. F1-kuskit ovat itsekeskeisiä paskiaisia, ja niin pitääkin olla. Mutta ei pitäisi kritisoida toista siitä mitä itsekin tekee, ja yrittää nostaa itseään muiden yläpuolelle jotenkin moraalisempana ja aidompana ihmisenä.

Sebin teko oli lapsellinen, ja ansaitsisi jopa kilpailukiellon, ei sen vuoksi mitä siitä seurasi, vaan siksi millaisen esimerkin se antaa niistä keinoista mitä urheilukentällä saa käyttää. Että junnu pituushyppääjä saa keskittymistä häiritäkseen potkaista toista hyppääjää koipeen, jos potkaisee sen verran hiljaa ettei toista satu. Tai jalkapallossa junnarit voivat torjunnan jälkeen juosta maalivahtia päin tätä vahingoittaakseen, jos eivät vahingoita liikaa. Ihan vaan sen verran että maalivahti alkaa varomaan torjuntoihin juoksemista. Viimeisin esimerkki on lähellä sydäntäni oman poikani harrastuksen kautta. Kyllä siellä kentillä näitä Vetteleitä on kasvamassa ihan ilman sitäkin, että Seb oikein erityisesti näyttää esimerkkiä harmaalla alueella toimimisesta. Ja selitys ettei lapset katso F1:ta, on naurettava.

Mutta silti mielestäni Hamiltonin jarrutesti oli ehkä vielä Sebin tekoakin tarpeettomampi. Jos on menty turva-auton perässä kierros toisensa perään ja kiihdytetty aina suunnilleen samassa kohdassa mutkasta ulos, ja sitten ei yhtäkkiä tehdäkään niin, niin onhan tuo niin tahallista kuin vain olla ja voi! Kumpi on parempaa, provosointi vai provosoituminen? Jälkimmäistä ei tapahtuisi ilman ensimmäistä!

Järjestäjät
Kaiken kohun ja kisan loistavan loppuosan draaman kaaren ansiosta unohtui ihan kokonaan se mitä seurasimme tuntikaupalla ennen kisaa, ja tunnin verran kisan alkuvaiheessa, eli ratavalvojien surkeaa työmoraalia, puutteellisia työvälineitä, täydellistä ymmärtämättömyyttä lajia kohtaan.

Mielestäni Bakun ja muutaman muunkin kisajärjestäjän toimintaan pitäisi saada rutkasti lisää yritystä ja toimintaa! Monacon järjestäjiin on pitkä matka, ja siellä infra on myös helpommin käytettävissä, koska radan pinta-ala on pieni. Siksi vertailu Monacoon pitäisi lopettaa. Mutta Monacon ja Bakun välillä on niin valtava ero, että vaikka Baku tuplaisi tehokkuuden radan puhdistamisen ja autojen siirron osalta, niin silti oltaisi vielä älyttömästi jäljessä Monacoa. Voin sanoa että jopa minä itse osaisin organisoida radan siivousta paremmin kuin tuo porukka tuolla.

Ongelma kertautui, kun kaikkia romuja ei kerätty turva-auton aikana pois, ja niistä koitui uusia rikkoja, ja romu silppuuntui pienemmäksi ja levisi entistä laajemmalle. Yksinkertainen juttu: poista romu heti, niin sitä vähemmän siitä aiheutuu kerrannaisvaikutuksia. Moni missasi tilanteen, jossa siivenkappale melkein osui Räikkösen päähän. Eli järjestäjien kyvyttömyys on myös vaarallista kuljettajille!!!

Kisoja ei pitäisi antaa sellaisille järjestäjille joilla ei ole riittävästi moottoriurheilutaustaa ja ymmärrystä. Onneksi rahan anhe Bernie-vanhus poistui kuvioista. Ehkä tulevaisuudessa laji menee enemmän urheilu kuin raha edellä.

Kaikkien aikojen suomalaiskausi – taas

Ok, maikkarin pitää tehdä rahaa F1:llä, mutta vähän ärsyttävää tuo hehkutus silti on. Jos puhutaan kaikkien aikojen kaudesta, niin sellainen oli myös vuonna 2008. Edellisen vuoden mestari Räikkönen Ferrarilla ja Kovalainen tulevassa maailmanmestariautossa, joka oli jo edellisellä kaudella taistellut mestaruudesta viimeiseen kisaan asti. Miten  kausi 2017 on ennakkoon millään lailla parempi kuin 2008. Mutta, Maikkarin pitää saada aikaiseksi otsikoita jotta se saa kanavilleen tilaajia.

Talvitestit ovat ohi, ja muutama päivä siihen kuin kaikkien aikojen nopeimmat formula ykköset starttaavat Australiassa. Mitä talvesta jäi käteen?

Tallit
Mercedes on piilotellut vauhtiaan todella härskisti, veikkaan että Australiassa nähdään jo tutuksi tullut lähes sekunnin ero muihin talleihin nähden. Toivotaan että Bottas pääsee heikkohermoisen Hamiltonin ihon alle jo kauden alusta lähtien.

Red Bullia ei kauden kynnyksellä pidetä juuri minään, mutta uskon että he ovat kauden yllättäjiä. Nyt kun aerodynamiikka on entistä tärkeämpää, en voi millään uskoa, että Newey olisi suunnitellut huonon auton. Maikkari tuntuu unohtaneen härät vain siksi etteivät he näyttäneet koko suorituskykyään testeissä. Renaultin kone on paljon parempi kuin viime vuonna, ja jo viime vuonnakin he ajelivat enemmän kärjessä kuin Ferrari. Veikkaan että Juusela tulee vielä yllättymään.

Ferrarista on vaikea sanoa mitään. Auto näyttää radalla huomattavasti paremmalta kuin aiemmin, mutta mihin se lopulta riittää, jää nähtäväksi. Viime vuonna he olivat myös nopeita testeissä, mutta kausi oli mitä oli. Se että Räikkönen on edelleen näin nopea, on hyvä merkki, ja toisaalta uhkaa muodostua apinaksi Vettelin selkään. Syy Vettelin ja Kimin voimasuhteisiin viime kaudella oli tietysti Kimin ajotyylille mieleinen auto. Ensi kertaa paluunsa jälkeen hänellä oli itselleen hyvin sopiva auto. Joko Kimistä oikeasti tykätään Maranellossa, tai Vettelin varaan ei uskalleta (enää?) laskea, koska jälleen auto vaikuttaa sellaiselta jolla Kimi tulee pärjäämään. Hyvä meille suomalaisille!

Vetteliin palaan myöhemmin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että Vettel ajaa omalla tasollaan, ei mitenkään erityisen huonosti. Ei Vettel ole ikinä ollut tuon parempi.

McLaren rypee, Sauber rypee, Renault rypee. Veikkaan Force Indiaa ja jopa Haasia jonkinlaiseksi yllättäjäksi. Toro Rosso jatkanee samalla tasolla kuin aiempinakin vuosina. Jäikö joku mainitsematta? Jos jäi niin luultavasti ei ollut mainitsemisen arvoinen. 😉

Säännöt
Ohittaminen tulee todennäköisesti vaikeutumaan. En ymmärrä miksi tämä on vuodesta toiseen ihmettelyn ja keskustelun aihe. Suunta oli nähtävissä jo 90-luvun lopulla, kun aerodynamiikan merkitys alkoi kasvaa. Jo autona ylivoimainen Häkkisen mestaruus-McLaren 1998 oli vaikeuksissa kun piti ohittaa. Ei vaan pystynyt seuraamaan toista autoa tarpeeksi lähellä! Aggressiivinen aerodynamiikka yksinkertaisesti aiheuttaa tuollaista, ei siihen ole mitään ratkaisua. Aerodynamiikkaa pitäisi karsia, jotta ongelma poistuu. Mutta sen sijaan FIA vaan vuosi vuodelta koko ajan lisää aerodynamiikan merkitystä. Ja sitten tulee yllätyksenä jos ohitukset vaikeutuvat. Haloo!

Eipä ollut lähellä seuraaminen vaikeaa 80-luvulla kun etusiipi oli yksi suora alumiiniprofiili. Jos asialle oikeasti haluttaisi tehdä jotain, pitäisi aerodynamiikassa palata lähemmäs tuon ajan autoja. Kaksiosaista takasiipeä tutkittiin jo 10 vuotta sitten, ja sen olisi tutkimusten mukaan pitänyt helpottaa takana seuraamista, mutta jostain syystä sitä ei haluttu ottaa käyttöön. Ihan turha ihmetellä ongelmia, jos niille ei oikeasti haluta tehdä mitään!

Leveämmät renkaat, vähemmän aerodynamiikkaa ja reilusti enemmän tehoa. Siinä resepti jolla kisasta saadaan kovempaa ja ohituksista helpompia. Eikä tarvita edes mitään ”turboruuveja” tai DRS-siipiä.

Hyvältähän nuo autot näyttävät, itse asiassa parhailta ikinä minun mielestäni! Mutta kilpailun pitää olla tasokasta, jotta katsojat viitsivät lajia seurata. Puhun nimenomaan kilpailusta, en ”showsta” kuten nykyään on  muodikasta. Nimenomaan showta pitäisi vähentää, ja urheilua sekä aitoa kamppailua lisätä. Keinotekoiset rengassäännöt, ohitussiivet yms.”pelillistäminen” pitää saada loppumaan. F1 on urheilua.

Toivottavasti F1 löytää oikean suunnan nyt, kun se yksi huru-ukko on saatu kammettua syrjään. Hänelle yleisön kosiskelu oli juuri sitä vääränlaista kosiskelua, että lisätään erilaista keinotekoista kikkailua, ja toivotaan että videopelikansa löytää lajin pariin. Mutta mitä voi odottaa satavuotiaalta höppänältä, joka ei ole enää 10 vuoteen ollut perillä maailman menosta… Hänen menneisyyden meriittejä ei voi kieltää, mutta niillä ei voi eikä saa ratsastaa loputtomiin. Onneksi se loppui nyt.

Bottas ja Mercedes

Nyt kun Rosbergin korvaajasta spekuloidaan täyttä häkää, en voi muuta kuin palata puolitoista vuotta vanhaan kirjoitukseeni, joka on tähän asti toteutunut juuri kuten epäilinkin. Luulen että sama linja jatkuu, valitettavasti, meidän suomalaisten kannalta.

Max Verstappen on Ykkösten kuumin nimi markkinoilla, ja kaikki muut nuoret kuljettajat ovat häneen verrattuna suorastaan pohjasakkaa. Bottaksen olisi pitänyt tehdä siirtonsa silloin kun hän oli sirkuksen kuumin nimi, eikä jäädä odottelemaan että uusi supertähti syntyy. Pahoin pelkään että Massan hyvä suorituskyky parilla viime kaudella – siitä huolimatta että Valtteri on loppujen lopuksi pessyt hänet selkeästi – on saanut Bottaksen näyttämään ei suinkaan tulevalta maailmanmestarilta, vaan perusvarmalta keskitason kuljettajalta. Vähän kuin Hulkenberg tai Perez. Yhteistä Bottakselle ja heille on, että juna meni jo, eivätkä he pystyneet lunastamaan odotuksiaan silloin kun mahdollisuus oli.

En tiedä oletteko huomanneet, että kukaan ei puhu Bottaksesta. Paitsi Maikkarin oma tiimi, joka kaivamalla kaivaa jotain positiivista mitä ulkomailla on Valtterista puhuttu. Hän on liian näkymätön!

Toivon todella, että olen väärässä, ja paikka Mersulle aukeaisi. Eikä Wehrlein ole missään nimessä vakuuttanut ainakaan minua. Päinvastoin, kohu huomioiden hän on ollut suorastaan raskas pettymys formula ykkösissä. Mutta hänellä on Valtteriin verrattuna muutama iso etu: Ikä, kansallisuus, ja nousujohteisen odotukset uran suhteen. Ja se ettei hänestä muodostu uhkaa Hamiltonille. Lewis ehtii jo lopettaa ennenkuin Wehrlein omaa riittävästi kokemusta taistellakseen maailmanmestaruudesta.

Niinpä, jos vanhat parrat kuten Alonso unohdetaan spekulaatioista, Wehrlein on ainoa todennäköinen kuljettajavalinta. Sori vaan.

Uusi mestari

Hamiltonin päätöskisan hidastelusta on puhuttu jo tarpeeksi. Todettakoon vain että hän teki ihan oikein, vaikkakin se näytti rumalta, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä. Selostajatkin sortuivat vihjailemaan hänen ajaneen ”sääntöjen rajamailla”. Tietääkseni säännöt eivät määritä miniminopeutta jolla rataa on kierrettävä. Joten se siitä.

Olen Räikkösen kanssa samoilla linjoilla siitä, että mestari on se, jolla on kauden lopussa eniten pisteitä, ja hän on mestaruutensa ansainnut. Pulinat pois!

Jos siihen historiassa riitti 16 kilpailua ja pisteskaala yhdestä kymmeneen, niin miksei siihen nyt riittäisi yli 20 kisaa pisteskaalalla 1-25? Jos ei riitä, niin riittääkö 30 kisaa? Tai 60? Vai pitäisikö kisoja olla kaudessa 400, jotta satunnaisten tapahtumien vaikutus saadaan poistettua, ja voittaja pystytään määrittelemään ”oikeudenmukaisesti”?

Tuosta piirteestä tykkään Räikkösessä, hän ei spekuloi turhanpäiväisyyksillä, sillä jos aletaan filosofoimaan, sitä voidaan tehdä loputtomiin. Ainoa tapa päästä täysin tasaväkisiin tuloksiin, on siirtää kisat virtuaalisiksi, mitä hiukan jo edellisessä kirjoituksessani visioinkin.

Hamilton on urputtanut varikkomiehistön vaihdoksesta vihjaillen, että se olisi vaikuttanut hänen tuloksiinsa ja mekaanisiin ongelmiinsa kauden aikana. Eli että Nicoa olisi näin suosittu.

Luulisi täysjärkisen ihmisen ymmärtävän asian toisenkin puolen: Jos Hamiltonin viime- ja toissavuoden miehistö on taidoiltaan tämän kauden miehistöä niin paljon parempi, että maailmanmestaruus riippui suoraan siitä, niin siinähän Lewis tunnustaa voittaneensa kaksi edellistä mestaruuttaan mekaanikkojensa ansiosta, eikä siksi että olisi ajanut paremmin kuin Nico! Jos siis Nicolla on yksi ”lahjamestaruus”, niin hänellä niitä on jo kaksi!

Ja eikö siinä tapauksessa ole suorastaan oikeus ja kohtuus, että seuraavat kaksi kautta Nico saa käyttöönsä sen paremman miehistön? Eikö Hamilton todellakaan itse huomaa, että piikitellessään Nicoa ja tallia, hän halventaa omia mestaruuksiaan. No, kukin taaplaa tavallaan…

Onneksi Nicossa on sen verran suomalaista verta, ettei hän lähde Lewisin säälittävälle ballerina-linjalle. Hän on mestari, tulokset puhukoon puolestaan. Onnea Nico! Ja onnea Keke!