Bottas kriisissä – ensi kaudeksi silti huipputalliin?

Bottaksen asema Mercedeksellä käy yhä ahtaammaksi. Viime aikaiset Toto Wolffin kommentit alkavat jo muistuttaa Helmut Markon kommentteja omista suojateistaan. Että kun jollain on vaikeaa, niin tehdään siitä vielä vaikeampaa lyömällä lyötyä lisää.

Toton kommentti siitä, miten Valtteri itse aiheutti Monacon varikko-ongelmansa voi tavallaan olla totta. Varikkostopilla on kyse sekunnin kymmenyksistä, ja kuljettajan pysähtymispaikalla on suuri merkitys paitsi stoppiin kuluvaan aikaan, niin myös mahdollisiin teknisiin ongelmiin. Mutta silti tuollaisen laukominen julkisesti lehdistön kautta päin hyvistä asemista keskeyttänyttä ja suvereenisti Hamiltonia koko viikonlopun dominoinutta Valtteria on paitsi kohtuutonta, niin myös yksinkertaisesti typerää! Mihinkään rakentavaan se ei johda.

Tuntuu että Wolff pyrkii käytöksellään johonkin, mutta mihin? Ehkä Valtterin itsetunto ja suoritustaso halutaan murskata, jottei kenellekään tallin sisällä jäisi epäselväksi miksei Valtterin sopimusta uusittu ja miksi tilalle otettiin George Russell. Valtteri on kuitenkin pidetty ihminen tallin sisällä.

Miksei sitten sopimusta vain jätetä uusimatta ilman sen kummempaa dramatiikkaa? Loogisena jatkona salaliittoteorialleni Russelille halutaan pedata paras mahdollinen startti Mercedes-uralleen. Jos Bottas olisi ollut kauden lopussa hirmu vauhdissa ja peitonnut Lewisin kerta toisensa perään, Russelilla olisi huomattavasti suuremmat paineet aloittaa mersulla. Hänen pitäisi käytännössä olla Hamiltonin veroinen lunastaakseen odotukset. Muuten häntä pidettäisi huonompana kuin Bottas, joka sai juuri kenkää tallista sen takia, että oli liian hidas. Huomaatte ironian. Voi tuntua kaukaa haetulta, mutta pitää muistaa että Mercedeksellä on valtavat taloudelliset panostukset Russeliin, tulevaan supertähteensä.

Jos Russelin startti kauteen olisi heikko, lehdistö tarttuisi siihen aivan varmasti. Se lisäisi paineita, ja voisi johtaa Russelin kohdalla samanlaiseen negatiiviseen kierteeseen mitä nähtiin useammallakin Red Bull-kuljettajalla viime vuosina; he eivät koskaan pääseet todellisen potentiaalinsa tasolle. Russell ei ole kisakuljettajana vielä vakuuttanut minua. Kunnollinen mittari on puuttunut. Ei yksi lupaava kisa Mersulla riitä vakuuttamaan minua, vaikka ”aina asiantuntevan” lehdistön se riittikin vakuuttamaan. Russell on tallin tulevaisuus, sillä Hamilton lopettaa joka tapauksessa pian.

Tallimestaruus, sekä siihen liittyvät rahapalkkiot tulevat kauden päätteeksi Mersulle ilman Bottaksen huippusuorituksiakin. Tällä hetkellä se näyttää tiukemmalta kuin aikoihin, mutta kunhan Ferrarin ja Red Bullin siivet eivät enää taivu, niin Mersu menee menojaan. Sanokaa minun sanoneen.

Voihan tämä olla vähän liian kaukaa haettu salaliittoteoria, mutta en oikein muuta kautta pysty ymmärtämään miksi kritiikki käännettiin tuossakin asiassa kohti Valtteria, ikäänkuin alkukauden ajosuorituksissa ei olisi olisi ollut jo tarpeeksi kritisoitavaa. Tai ehkä Valtteri on jo tehnyt sopimuksen muualle, mikä on johtanut välien viilenemiseen?

Red Bull-kortti
Kaikkein mielenkiintoisinta tässä ainaisessa ”olenko kyllin hyvä mersulle”-spekuloinnissa onkin tosiasia, että Bottas on itse asiassa kuljettaja, jonka Red Bull tarvitsisi itselleen! Niin tosin Mersukin, mutta se ei tunnu tajuavan sitä. Bottas on tasaisen varma puurtaja, ja ennen kaikkea riittävän nopea aika-ajaja. Red Bullin suurin puute on pitkään ollut aika-ajoissa riittävän nopea kakkoskuljettaja. Tämän takia heidän kakkoskuljettajansa lähtee kisaan niin kaukaa kärjestä, ettei Red Bull pysty pelaamaan kisaa kahdella kuljettajalla Mercedestä vastaan.

Valtteri olisi täydellinen aisapari Verstappenille. Senkin takia, että kisavauhdissa hän ei ole riittävän nopea, joten hän ei muodosta uhkaa Maxille voittotaisteluihin. Bottaksella on liian monta heikkoutta ollakseen mestariainesta, mutta aika-ajonopeus ei ole yksi niistä. Palaan Bottaksen heikkouksiin seuraavissa kirjoituksissani.

Valtteri ei siis uhkaisi Maxin voittoja, mutta häiritsisi mersujen kisaa starttaamalla lähempää Maxia. Kuulostaa juuri siltä mitä Red Bull tarvitsee. Tästä vinkistä, Hermut Marko, minulle riittää palkkioksi yksi bitcoin ja loppuiäksi Red Bullia.

Tai sitten…
Hiljattain huhuttiin Wolffin ja Hamiltonin välien viilenemisestä Lewisin kritisoitua talliaan julkisesti. Ehkäpä Mersu vaihtaakin Hamiltonin! Palkkakustannukset putoaisivat kymmenesosaan, ja Bottas turvaisi jatkuvuuden tallissa mahdollistaen Russelin menestyksen tulevina kausina. Ei ollenkaan huono vaihtoehto, varsinkin kun Hamilton tulee joka tapauksessa lopettamaan lähivuosina. Kuinka kauan kuolevaa hevosta kannattaa piiskata?

Rangaistuksia ja turhaa itkemistä

Kimin rangaistus Belgian GP:ssä hämmästyttää maallikkoa. Sääntö on sääntö, mutta säännön henki ja se miten sitä sovelletaan ovat ihan eri maailmasta. Verstappenin ja Alonson tekniset ongelmat puhuttavat myös.

Kimi ei nostanut jalkaa kaasulta, kun ajoi keltaisten lippujen vaikutusalueella reilusti radan sivussa olevan auton ohi. Saldona 10 sekunnin stop and go, ja kolme rangaistuspistettä. Rangaistus oli itse asiassa kokonaisuudessaan 35 sekuntia, mikä tehtyyn rikkeeseen nähden on minun mielestäni kohtuuttoman suuri.

Aikarangaistus olisi ollut ymmärrettävämpi, jos siitä oli jotain pakko antaa. Force India ohitti kaksi autoa radan ulkopuolelta (ansaiten potentiaalisesti useamman MM-pisteen rikkeellään) ja sai siitä 5 sekunnin aikarangaistuksen, joka ei olisi välttämättä vaikuttanut lopputulokseen lainkaan.

Mutta oliko pakko rangaista? Jos muut kuljettajat tuomariston jäsenen Mika Salon mukaan nostivat jalan kaasulta, niin sitä taustaa vasten rike oli tietysti selvä. Mutta onko se, että jalan nostaa kaasulta ja nopeus putoaa sanotaan 15km/h, riittävä varotoimi, jos miettii sitä miksi sääntö on olemassa? Että jos tulee vaikka rengasrikko ja auto syöksyy radan vieressä olevaa autoa ja sen ympärillä työskenteleviä ratavirkailijoita kohti? Kuinka paljon vähemmän auton nopeus ehtii laskea ennen törmäysta jos ajaa täysillä, tai 15km/h hiljempaa? Väitän, ettei sillä ole mitään merkitystä.

Näin Kimikin sen luultavasti järkeili, mutta ei olisi pitänyt käyttää omaa päätä, vaan noudattaa järjetöntä tulkintaa orjallisesti. No, tästä lähtien Kimi varmasti muistaa sen.

Turhaa itkua
Verstappenin, ja itse asiassa myös Alonson, itku milloin huonosta suorituskyvystä ja milloin luotettavuuden puutteesta alkaa jo kohta vaikuttamaan negatiivisesti heidän uraansa. Nimittäin se, että jo näin pienten vastoinkäymisten jälkeen alkaa kritisoimaan ja uhkailemaan työnantajaansa, ei luo kuljettajasta lojaalia kuvaa tallin jäsenenä. Haluaako Ferrari tai Mercedes joukkoonsa hänen kaltaisen ilmapiirin myrkyttäjän?

Ai miten niin ”pienten” vastoinkäymisten, kun auto hajoaa joka kisassa eikä nopeus riitä mihinkään? Jos muistelee suomalaiskuljettajien kärsimyksiä huonon auton kanssa niin Verstappenin tai Alonson tilanne on suorastaan loistava. Häkkinen ajoi käytännössä koko 90-luvun susipaskalla autolla ja joko McLarenista puuttui nopeutta (Fordin ja Peugeotin moottorit) tai luotettavuutta (Mercedeksen moottori).

J0HRw1LFR8-5pGW67h7k7g
Sattumoisin Häkkisen mestaruusauto – joka sekin pysähtyi savun saattelemana radan varteen lukuisia kertoja, ja minkä vuoksi kummatkin mestaruudet itse asiassa menivät niin tiukalle – oli samaisen Neweyn suunnittelema. Miehen joka tunnetaan siitä että aerodynamiikka rakennetaan niin optimaaliseksi, että jäähdytyksen kanssa joudutaan tekemään kompromisseja. Ja siksi ei välttämättä ole lainkaan yllätys, että kun Renault on saanut tehojaan nostettua, niin luotettavuus on romahtanut samassa suhteessa.

Entäpä Kimin tilanne uransa alkuvuosina? Taistelu epäluotettavan McLaren Mercedeksen kanssa lienee kaikilla tuoreemmassa muistissa. Hän hävisi käytännössä ensimmäisen mestaruutensa epäluotettavuuteen jo 2003 ja uudelleen vuonna 2005.

hqdefault
Kuultiinko Kimin tai Mikan itkevän julkisesti huonoa autoa? Haukkuivatko he työnantajaansa, tai uhkailivatko lähtevänsä pois? Eivät. Siinä mielessä Verstappenin itku on lapsellista kitinää, ja menee puhtaasti nuoruuden ja malttamattomuuden piikkiin. Ehkä nykysukupolvi on enemmän sellaista ”kaikkimullehetinyt”-tyyppiä.

Alonson kohdalla itku ja piipitys ei mene enää nuoruuden ja malttamattomuuden piikkiin, vaan on pelkästään typeryyttä! Mitä hän luulee sillä saavuttavansa? Niin tyhmä hän tuskin on, että uskoo katsojien pitävän häntä surkeana kuljettajana, jos hän ei pääse McLarenilla palkintokorokkeelle. Että ikäänkuin sitä seikkaa, että hän on edelleen maailmanluokan kuljettaja ja että kaikki hitaus johtuu nimenomaan autosta, pitäisi hänen jotenkin erikseen korostaa noilla kommenteillaan.

Sanoisin molemmille, kasvakaa aikuiseksi ja ottakaa mallia viilipyttymäisistä suomalaisista. He käsittelevät ongelmat suljettujen ovien takana, pitäen lehdistön näiden juttujen ulkopuolella, ja antavat näin tallille työskentelyrauhan.

Vähemmän yllättävä Hamilton

Olen aiemminkin tuonut esiin sen mikä minua ärsyttää Lewis Hamiltonissa. Päälle liimattu, teeskennelty kohteliaisuus, mikä näkyy yleisön kosiskelussa (ja päätellen siitä miten suosittu Lewis on, hänen kannattajansa ovat harvinaisen tyhmiä, kun luulevat hänen käytöksensä olevan aitoa), mutta myös siinä minkälaisia lausuntoja annetaan medialle, miten kommentoidaan kilpaveljien kisaa jne.

Tähän asti hän ei ole kokenut Bottasta uhkaksi, joten kommentit ovat olleet kuin vastanaineella avioparilla. Ylistetään tallikaveria ja toivotaan hänelle jatkosopimusta.

Nyt alkaa vanne puristaa Lewisin päätä. Yllättävän kauan siihen menikin. Itävallan GP:n jälkeinen kommentti paljasti taas Hamiltonin todellisen mielenlaadun. ”Olin kaikkein nopein kuljettaja!” Jälleen viattoman kuuloista, mutta samaan aikaan täsmäkohdennettua ja laskelmoitua. Kommentin ainoa tarkoitus oli päästä Valtterin ihon alle. Tarkoitus oli kiertoilmaisulla kertoa, ettei Valtterista ole mihinkään, koska Lewis otti häntä samanlaisella autolla ”kymmeniä sekunteja” kiinni kisan aikana.

Mutta miten hän itse olisi vastaavassa tilanteessa johtoasemassa ajaessaan toiminut? Ihan samalla tavalla. Ja jos Valtteri olisi lähtenyt hänen paikaltaan, olisi Valtteri ollut se joka ottaa kärkeä kiinni. Eihän kärjessä ajavan tarvitse samalla lailla repiä, vaan siellä voi kontrolloida kisaa ja huolehtia siitä että on maalissa 0,001 sekuntia ennen seuraavaa. Se riittää.

Jännää, ettei moninkertaisen maailmanmestarin kokemuksella tajuta tuota. No siis tottakai tajutaan, minkä takia kommentti onkin niin hölmö ja lapsellinen! Hän kun omassa pikku päässään kuvittelee, ettei yleisö ja media sitä tajua. Ja että tuon kommentin avulla saisi yleisön silmissä säälipisteet itselleen. Tai että talli alkaisi suosia häntä Valtterin kustannuksella. Siis sama mies joka on aina peräänkuuluttanut tiukkaa kisaa tallien ja kuljettajien välillä, ja halunnut kilpailusta tasaväkisempää (näköjään vain silloin kun hänen oma menestyksensä ei ole uhattuna).

Hamiltoniavituttaa

On edelleen fakta, ettei Valtteri ole (ainakaan vielä) Lewisin veroinen kuljettaja. Se tekeekin Lewisin henkisestä sodankäynnistä vieläkin lapsellisempaa. Miksi edes lähteä moiseen peliin, kun itsekin tietää, että tulee olemaan MM-pisteissä Valtterin edellä kun kausi päättyy. Tai sitten hän alkaa ihan oikeasti murenemaan. Sekin on hänet tietäen täysin mahdollista. Hänen ainoa heikkoutensa kuljettajana on nimenomaan henkinen kestävyys.

Kaikkien aikojen suomalaiskausi – taas

Ok, maikkarin pitää tehdä rahaa F1:llä, mutta vähän ärsyttävää tuo hehkutus silti on. Jos puhutaan kaikkien aikojen kaudesta, niin sellainen oli myös vuonna 2008. Edellisen vuoden mestari Räikkönen Ferrarilla ja Kovalainen tulevassa maailmanmestariautossa, joka oli jo edellisellä kaudella taistellut mestaruudesta viimeiseen kisaan asti. Miten  kausi 2017 on ennakkoon millään lailla parempi kuin 2008. Mutta, Maikkarin pitää saada aikaiseksi otsikoita jotta se saa kanavilleen tilaajia.

Talvitestit ovat ohi, ja muutama päivä siihen kuin kaikkien aikojen nopeimmat formula ykköset starttaavat Australiassa. Mitä talvesta jäi käteen?

Tallit
Mercedes on piilotellut vauhtiaan todella härskisti, veikkaan että Australiassa nähdään jo tutuksi tullut lähes sekunnin ero muihin talleihin nähden. Toivotaan että Bottas pääsee heikkohermoisen Hamiltonin ihon alle jo kauden alusta lähtien.

Red Bullia ei kauden kynnyksellä pidetä juuri minään, mutta uskon että he ovat kauden yllättäjiä. Nyt kun aerodynamiikka on entistä tärkeämpää, en voi millään uskoa, että Newey olisi suunnitellut huonon auton. Maikkari tuntuu unohtaneen härät vain siksi etteivät he näyttäneet koko suorituskykyään testeissä. Renaultin kone on paljon parempi kuin viime vuonna, ja jo viime vuonnakin he ajelivat enemmän kärjessä kuin Ferrari. Veikkaan että Juusela tulee vielä yllättymään.

Ferrarista on vaikea sanoa mitään. Auto näyttää radalla huomattavasti paremmalta kuin aiemmin, mutta mihin se lopulta riittää, jää nähtäväksi. Viime vuonna he olivat myös nopeita testeissä, mutta kausi oli mitä oli. Se että Räikkönen on edelleen näin nopea, on hyvä merkki, ja toisaalta uhkaa muodostua apinaksi Vettelin selkään. Syy Vettelin ja Kimin voimasuhteisiin viime kaudella oli tietysti Kimin ajotyylille mieleinen auto. Ensi kertaa paluunsa jälkeen hänellä oli itselleen hyvin sopiva auto. Joko Kimistä oikeasti tykätään Maranellossa, tai Vettelin varaan ei uskalleta (enää?) laskea, koska jälleen auto vaikuttaa sellaiselta jolla Kimi tulee pärjäämään. Hyvä meille suomalaisille!

Vetteliin palaan myöhemmin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että Vettel ajaa omalla tasollaan, ei mitenkään erityisen huonosti. Ei Vettel ole ikinä ollut tuon parempi.

McLaren rypee, Sauber rypee, Renault rypee. Veikkaan Force Indiaa ja jopa Haasia jonkinlaiseksi yllättäjäksi. Toro Rosso jatkanee samalla tasolla kuin aiempinakin vuosina. Jäikö joku mainitsematta? Jos jäi niin luultavasti ei ollut mainitsemisen arvoinen. 😉

Säännöt
Ohittaminen tulee todennäköisesti vaikeutumaan. En ymmärrä miksi tämä on vuodesta toiseen ihmettelyn ja keskustelun aihe. Suunta oli nähtävissä jo 90-luvun lopulla, kun aerodynamiikan merkitys alkoi kasvaa. Jo autona ylivoimainen Häkkisen mestaruus-McLaren 1998 oli vaikeuksissa kun piti ohittaa. Ei vaan pystynyt seuraamaan toista autoa tarpeeksi lähellä! Aggressiivinen aerodynamiikka yksinkertaisesti aiheuttaa tuollaista, ei siihen ole mitään ratkaisua. Aerodynamiikkaa pitäisi karsia, jotta ongelma poistuu. Mutta sen sijaan FIA vaan vuosi vuodelta koko ajan lisää aerodynamiikan merkitystä. Ja sitten tulee yllätyksenä jos ohitukset vaikeutuvat. Haloo!

Eipä ollut lähellä seuraaminen vaikeaa 80-luvulla kun etusiipi oli yksi suora alumiiniprofiili. Jos asialle oikeasti haluttaisi tehdä jotain, pitäisi aerodynamiikassa palata lähemmäs tuon ajan autoja. Kaksiosaista takasiipeä tutkittiin jo 10 vuotta sitten, ja sen olisi tutkimusten mukaan pitänyt helpottaa takana seuraamista, mutta jostain syystä sitä ei haluttu ottaa käyttöön. Ihan turha ihmetellä ongelmia, jos niille ei oikeasti haluta tehdä mitään!

Leveämmät renkaat, vähemmän aerodynamiikkaa ja reilusti enemmän tehoa. Siinä resepti jolla kisasta saadaan kovempaa ja ohituksista helpompia. Eikä tarvita edes mitään ”turboruuveja” tai DRS-siipiä.

Hyvältähän nuo autot näyttävät, itse asiassa parhailta ikinä minun mielestäni! Mutta kilpailun pitää olla tasokasta, jotta katsojat viitsivät lajia seurata. Puhun nimenomaan kilpailusta, en ”showsta” kuten nykyään on  muodikasta. Nimenomaan showta pitäisi vähentää, ja urheilua sekä aitoa kamppailua lisätä. Keinotekoiset rengassäännöt, ohitussiivet yms.”pelillistäminen” pitää saada loppumaan. F1 on urheilua.

Toivottavasti F1 löytää oikean suunnan nyt, kun se yksi huru-ukko on saatu kammettua syrjään. Hänelle yleisön kosiskelu oli juuri sitä vääränlaista kosiskelua, että lisätään erilaista keinotekoista kikkailua, ja toivotaan että videopelikansa löytää lajin pariin. Mutta mitä voi odottaa satavuotiaalta höppänältä, joka ei ole enää 10 vuoteen ollut perillä maailman menosta… Hänen menneisyyden meriittejä ei voi kieltää, mutta niillä ei voi eikä saa ratsastaa loputtomiin. Onneksi se loppui nyt.

Bottas ja Mercedes

Nyt kun Rosbergin korvaajasta spekuloidaan täyttä häkää, en voi muuta kuin palata puolitoista vuotta vanhaan kirjoitukseeni, joka on tähän asti toteutunut juuri kuten epäilinkin. Luulen että sama linja jatkuu, valitettavasti, meidän suomalaisten kannalta.

Max Verstappen on Ykkösten kuumin nimi markkinoilla, ja kaikki muut nuoret kuljettajat ovat häneen verrattuna suorastaan pohjasakkaa. Bottaksen olisi pitänyt tehdä siirtonsa silloin kun hän oli sirkuksen kuumin nimi, eikä jäädä odottelemaan että uusi supertähti syntyy. Pahoin pelkään että Massan hyvä suorituskyky parilla viime kaudella – siitä huolimatta että Valtteri on loppujen lopuksi pessyt hänet selkeästi – on saanut Bottaksen näyttämään ei suinkaan tulevalta maailmanmestarilta, vaan perusvarmalta keskitason kuljettajalta. Vähän kuin Hulkenberg tai Perez. Yhteistä Bottakselle ja heille on, että juna meni jo, eivätkä he pystyneet lunastamaan odotuksiaan silloin kun mahdollisuus oli.

En tiedä oletteko huomanneet, että kukaan ei puhu Bottaksesta. Paitsi Maikkarin oma tiimi, joka kaivamalla kaivaa jotain positiivista mitä ulkomailla on Valtterista puhuttu. Hän on liian näkymätön!

Toivon todella, että olen väärässä, ja paikka Mersulle aukeaisi. Eikä Wehrlein ole missään nimessä vakuuttanut ainakaan minua. Päinvastoin, kohu huomioiden hän on ollut suorastaan raskas pettymys formula ykkösissä. Mutta hänellä on Valtteriin verrattuna muutama iso etu: Ikä, kansallisuus, ja nousujohteisen odotukset uran suhteen. Ja se ettei hänestä muodostu uhkaa Hamiltonille. Lewis ehtii jo lopettaa ennenkuin Wehrlein omaa riittävästi kokemusta taistellakseen maailmanmestaruudesta.

Niinpä, jos vanhat parrat kuten Alonso unohdetaan spekulaatioista, Wehrlein on ainoa todennäköinen kuljettajavalinta. Sori vaan.

Uusi mestari

Hamiltonin päätöskisan hidastelusta on puhuttu jo tarpeeksi. Todettakoon vain että hän teki ihan oikein, vaikkakin se näytti rumalta, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä. Selostajatkin sortuivat vihjailemaan hänen ajaneen ”sääntöjen rajamailla”. Tietääkseni säännöt eivät määritä miniminopeutta jolla rataa on kierrettävä. Joten se siitä.

Olen Räikkösen kanssa samoilla linjoilla siitä, että mestari on se, jolla on kauden lopussa eniten pisteitä, ja hän on mestaruutensa ansainnut. Pulinat pois!

Jos siihen historiassa riitti 16 kilpailua ja pisteskaala yhdestä kymmeneen, niin miksei siihen nyt riittäisi yli 20 kisaa pisteskaalalla 1-25? Jos ei riitä, niin riittääkö 30 kisaa? Tai 60? Vai pitäisikö kisoja olla kaudessa 400, jotta satunnaisten tapahtumien vaikutus saadaan poistettua, ja voittaja pystytään määrittelemään ”oikeudenmukaisesti”?

Tuosta piirteestä tykkään Räikkösessä, hän ei spekuloi turhanpäiväisyyksillä, sillä jos aletaan filosofoimaan, sitä voidaan tehdä loputtomiin. Ainoa tapa päästä täysin tasaväkisiin tuloksiin, on siirtää kisat virtuaalisiksi, mitä hiukan jo edellisessä kirjoituksessani visioinkin.

Hamilton on urputtanut varikkomiehistön vaihdoksesta vihjaillen, että se olisi vaikuttanut hänen tuloksiinsa ja mekaanisiin ongelmiinsa kauden aikana. Eli että Nicoa olisi näin suosittu.

Luulisi täysjärkisen ihmisen ymmärtävän asian toisenkin puolen: Jos Hamiltonin viime- ja toissavuoden miehistö on taidoiltaan tämän kauden miehistöä niin paljon parempi, että maailmanmestaruus riippui suoraan siitä, niin siinähän Lewis tunnustaa voittaneensa kaksi edellistä mestaruuttaan mekaanikkojensa ansiosta, eikä siksi että olisi ajanut paremmin kuin Nico! Jos siis Nicolla on yksi ”lahjamestaruus”, niin hänellä niitä on jo kaksi!

Ja eikö siinä tapauksessa ole suorastaan oikeus ja kohtuus, että seuraavat kaksi kautta Nico saa käyttöönsä sen paremman miehistön? Eikö Hamilton todellakaan itse huomaa, että piikitellessään Nicoa ja tallia, hän halventaa omia mestaruuksiaan. No, kukin taaplaa tavallaan…

Onneksi Nicossa on sen verran suomalaista verta, ettei hän lähde Lewisin säälittävälle ballerina-linjalle. Hän on mestari, tulokset puhukoon puolestaan. Onnea Nico! Ja onnea Keke!

Button katkerana

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Jenson Buttonin F1-ura on päättymässä.

Button on ajanut McLaren vuosinaan erinomaisesti, ollen ensin käytännössä samalla tasolla Lewis Hamiltonin kanssa, eikä superlahjakkuutena pidetty Kevin Magnussen ole hänkään päässyt loistamaan millään saralla. Pikemminkin voisi sanoa, että Kevin on ollut lievä pettynyt ainakin allekirjoittaneelle.

Miksi Button ”vapautetaan tehtävistään” (jotenkin niinhän se on pakko ilmaista, kun ei noilla suorituksilla pitäisi olla mitään saumoja saada varsinaisia potkuja)? Olisiko syynä se, että Button voitti mestaruuden väärällä autolla? Siinä kaikki hänen syntinsä.

Vaikka hän Brawn-aikojen jälkeen todistikin nopeutensa myös McLarenilla, niin suurelle yleisölle sekä lajin sisäpiirille jäi ehkä silti sellainen käsitys, että kyse on keskikastin kuskista joka voitti ylivoimaisella autolla ”tuurimestaruuden”. Sitä taakkaa Jenson on saanut kantaa selässään mestaruusvuodestaan 2009 saakka. Sääli.

Mielenkiintoista tässä näkökulmassa ei ole eläkeikää hipovan Buttonin kohtalo, koska hän on varmasti ajanut ihan tarpeekseen. Paljon mielenkiintoisempaa on se, että jos Nico Rosberg voittaa mestaruuden tänä vuonna, saa hän otsaansa ihan saman leiman! Hänen imagonsa ei ole samanlainen supermies kuin Alonso tai Hamilton, tai Kimi. Hän on liian näkymätön ja harmaa, persoonaton. Kun tällainen mies leivotaan mestariksi, se on kuin ilmetty toisinto Buttonin Brawn-vuosista. Imagolla ON merkitystä tässä lajissa!

Tilannetta ei auta yhtään, vaikka myös Nico on osoittanut olevansa supernopea kuljettaja, Hamiltonin veroinen. Tämä pistää uuteen perspektiiviin myös Schumin ”epäonnistuneen” paluun. Oliko se sittenkään epäonnistunut? Paluun tehnyt Schumi voitti kisanopeudessa lähes jatkuvasti Rosbergin, häviten käytännössä tälle vain aika-ajoissa. Ihan samoin on käynyt myös Hamiltonille.

Nicon aika-ajotilasto on kova. Schumin aikoina se tulkittiin eläkeläis-Schumin hitaudeksi, mutta tänä vuonna fakta on asettunut uuteen perspektiiviin. Ja jos Rosberg on kokonaisuutena ajatellen toisaalta Hamiltonin tasoinen kuski, minkä mestaruustaistokin osoittaa, niin oliko Schumin paluu sittenkään niin fiasko mitä annettiin ymmärtää…? Miettikääpä sitä! Minun mielipiteeni oli että Schumi ajoi samalla tasolla kuin Hamilton tänä päivänä. Ei huonosti eläkeukolta!

10-0, 8-2, 97-19

Siinä tylyjä lukemia, katsoi tilannetta mistä vinkkelistä tahansa. Räikkösen tappiot kisoissa, aika-ajoissa ja tilanne MM-pisteissä Saksan GP:n jälkeen. Jo huhtikuussa analysoin Kimin tilannetta, eikä se ole siitä miksikään muuttunut. Paitsi että Kimin tekemien ajovirheiden määrä on lisääntynyt ja aikaero Alonsoon nähden kasvanut entisestään, muutamia välähdyksiä lukuunottamatta.

Mollaaminen on hyödytöntä jos ei tarjota apua tai vaihtoehtoja. Minä tarjosin huhtikuussa ajotyylin vaihtoa, mutta taitaa olla niin ettei vanha koira enää uusia temppuja opi. Sääli ettei muita vaihtoehtoja tunnu olevan. Kuten jo huhtikuussa ennustin, Ferrari ei muuta autoaan sellaiseksi että se ainoa pärjäävä kuljettaja Alonso menettäisi luottonsa autoon. Jos jotain edistystä kuljettajien välisen eron kiinni kuromisessa olisi tapahtuakseen, sen olisi jo pitänyt näkyä tähän mennessä. Mutta ei.

Olen itse asiassa entistä varmempi siitä, ettei Ferrarin auto tule sopimaan koskaan tallin molempien kuljettajien käteen, niin kauan kuin Alonso ajaa tallissa. Jokin Alonson ajotyylissä on sellaista, ettei hänelle rakennettuun autoon sopeutunut Massa, eikä siihen sopeudu Kimi. Mikä tuo poikkeama on? Siihen ei ole tullut vastausta edes F1:n asiantuntijapiireiltä, joiden sentään kuvittelisi analysoivan näinkin murskaavaa ylivoimaa hyvinkin tarkkaan.

Renault-vuosinaan Alonson ajotyylille ominaista oli, että hän käänsi mutkissa nopeasti ratin ääriasentoon ja tavallaan odotti että eturenkaiden sortaminen ja auton puskeminen loppuu, ja auto alkaa kääntyä. Kyseinen Renault mitä ilmeisimmin sopi tuolle ajotyylille, sillä se toi Fernandolle kaksi mestaruutta. (On tosin sanottava että mestaruudet tulivat ennen kaikkea luotettavuuden kuin nopeuden ansiosta.) Onko Fernandon ajotyyli edelleen muusta kuljettajaporukasta poikkeava? Minun mielestäni se ei ulospäin näytä siltä. Varmasti se on aliohjaavampi kuin Räikkösellä, mutta normaalin ali- tai yliohjaamisen saa kuntoon auton perussäädöillä. Se ei ole syy Kimin pärjäämättömyyteen.

Kimin ajotapa on auton keulan herkkyyden osalta huomattavasti kriittisempi kuin Alonson ajotyyli. Jos riisutaan sinivalkoiset lasit päästä ja sanotaan suoraan miten asia on, niin Kimi Räikkönen ei pysty ajamaan kovaa kuin yhdenlaisella autolla. Se on selkeä heikkous! Monilla muilla kuljettajilla on taito muuttaa ajotyyliään kulloinkin käytössä olevan auton mukaan, mistä mm. Alonson Renault-vuosien ajotyyli kertoo hyvin.

Yhden ajotyylin kuljettajat ovat pulassa, jos eivät saa pelkästään itselleen räätälöityä autoa käyttöönsä. Kimi sai McLarenilla ja Lotuksella. Nyt ei enää. Ferrarin onneksi toisessa autossa istuu Alonso, joka pystyy muuttamaan ajotyyliään. Jos Ferrarin ensi vuoden auto tehdään Kimin halujen mukaan, niin molemmat autot menestyvät. Toivon hartaasti että Ferrari tajuaisi tämän!

Yhden kuljettajan varassa Ferrari jää auttamatta MM-sarjassa kolmen kärjestä. Jokainen sijoituksen pudotus maksaa hemmetisti rahaa!

Sota!

Formula ykkösissä on tällä hetkellä pari harvinaisen mielenkiintoista taisteluparia.

Vettelin ja Ricciardon kamppailu on säilynyt puhtaasti urheilullisena, vaikka on varmaa että Vettelin kattilassa kiehuu tällä hetkellä. Nelinkertainen maailmanmestari on muutenkin kaikista mestaruuksistaan huolimatta joutunut koko ajan todistamaan omaa nopeuttaan. Häntä ei ole pidetty parhaana, vaikka mestaruuksia on tullutkin. Menestys on laitettu auton ansioksi. Sen täytyy syödä Vetteliä sisältäpäin.

Vetteliä ei tietääkseni ole kertaakaan valittu kuljettajien toimesta kauden parhaaksi kuljettajaksi. Sen tittelin on saanut jo useamman kerran Alonso, vaikka mestaruuspystit ovat matkanneet saksaan. Kilpakuljettajalle itselleen muiden kuljettajien arvostus luulisi olevan se kaikkein merkittävin meriitti, jopa mestaruuksia tärkeämpi.

Tällä kaudella keltanokka Ricciardo on pistänyt päihin Vettelille ja kunnolla. Siitä ei ole kahta kysymystä. Tilanne on samankaltainen kuin McLarenilla Hamiltonin ja Alonson kamppailu vuonna 2007. Kokenut, itseään ylivertaisena mestarina pitävä kuljettaja jää kerta toisensa perään nuoren tallikaverinsa varjoon.

Merkkejä maljan läikkymisestä yli on jo havaittu, ja jos kausi jatkuu nykyisenlaisena, niin varmasti jossa vaiheessa syttyy avoin sota. Ricciardo ajaa vahvasti ja hänen hymynsä tuskin hyytyy ihan ensimmäisenä.

Vettelin tukija Helmut Marko on TV-kuvissa ollut silminnähden poissa tolaltaan. Olen vahingoniloinen, myönnän. Mark Webberin kohtelu Markon taholta oli jotain mitä en anna Helmutille anteeksi.

Avoin sota on jo alkanut Mercedeksellä. Juuri kun Hamilton oli nälvinyt Rosbergia voitonnälän puuttesta, Nico näytti mitä hän on tarvittaessa valmis tekemään voittonsa eteen. Sitä tuskin koskaan pystytään todistamaan, mutta itse olen varma että Nico teki aika-ajon temppunsa tahallaan!

Jostain syystä tykkäsin Nicon ”jarrutusvirheestä”. Se osoittaa että Nico joka on liian väritön, liian hyvätapainen, ajamaansa autoakin harmaampi kuljettaja joka ei oikeastaan kiinnosta mediaa lainkaan, omaa tarvittaessa munaa! Ihan Hamiltonin kiusaksi toivon Nicon voittavan mestaruuden. F1 kaipaa väriä ja kipinöintiä kuljettajien välillä! Ei sääntöihin kohdistuvaa politisointia ja paskanjauhantaa, jota puolestaan tallit ja osa kuljettajista, mm. Alonso ja Vettel harrastavat.

Rosberg on ollut Hamiltonia nopeampi noin puolessa kauden tähän mennessä ajetuista kisoista, mutta ohi ei ole päässyt. Monacossa Hamilton sai maistaa samaa lääkettä, ja kas, herralta paloi käämi välittömästi! Hamilton on osoittanut viime vuosina henkistä kasvua ja paineensietokykyä, mutta kun tiukka paikka tulee, siellä on edelleen se pikkumainen homomainen ballerina, joka tuhahtelee ja tiuskii kuin BB Nico pahimmillaan.

Tätä Hamiltonin piirrettä Rosbergin pitää käyttää hyväkseen. Jatkamalla samaan malliin Nico pistää Hamiltonin täysin pois tolaltaan, ja ottaa mestaruuden. Puhtaassa nopeudessa Nico tuskin siihen pystyy, mutta henkinen kestävyys on ihan eri luokkaa kuin Hamiltonilla. Kekeltä peritty perisuomalainen tunnekylmyys ja sisu ovat Nicon suurimmat valtit kuljettajana.

Kimi vs. Alonso

Kimi ei pärjää nykyautolla nykykuntoiselle Alonsolle. Kiinan GP:n kierrosaikojen perusteella Kimi oli koko kisan ajan Alonsoa 0,7-1,5 sekuntia kierroksella hitaampi; Toni Vilanderin sanoja lainatakseni, ero on 10 vuotta puusepän ammatissa! Ero toistuu samanlaisena myös harjoituksissa, viikonlopusta toiseen. Selittelylle ei jää sijaa.

Varikkopysähdyksissä Kimi on edelleen Alonsoa hitaampi. Ensimmäisellä stopilla aikaero ulostulokierrosten välillä oli 3 sekuntia, toisella stopilla 1,5 s. Vertailun vuoksi potkut saanut Massa oli Kiinan GP:ssä 2013 kriittisillä varikolta ulostulokierroksilla jopa Alonsoa nopeampi. Kimin ajotyyliin sopimaton auto ja avauskierroksen vaikeudet rengaslämpöjen kanssa voivat selittää eroa, mutta suoraan sanottuna minusta tuntuu, että Kimiä ei vaan kiinnosta! Ajallaan tuleva palkkashekki ja rooli olla osa suurta ja legendaarista tiimiä riittää? Mutta spekuloidaan hiukan, miksi kannattaisi kiinnostaa:

Jo tässä vaiheessa kautta on selvää että Kimi tulee olemaan kakkoskuski. Autoa ei kehitetä hänen ehdoillaan. Syy on looginen: Alonso alkaa saada autosta irti kohtuullisen hyviä tuloksia, ja jos Ferrari kehittäisi autoa Kimin mieleiseksi, siinä olisi riski, ettei Kimi vieläkään yltäisi Alonson nykyiseen suorituskykyyn – ero kierrosajoissa on niin valtava. Samaan aikaan Alonson suorituskyky saattaisi tipahtaa, jos uudenlainen auto ei sopisikaan Alonsolle yhtä hyvin kuin se sopii Kimille. Tiimin kokonaispanos siis heikkenisi! Sen vuoksi on johdonmukaista, että Ferrari varustaa Alonson mestaruustaistoon ja Kimi saa tulla toimeen sillä mitä käsissä on.

Toki tässä teoriassani on yksi heikkous: Ferrari ei tule pärjäämään henkilökohtaisessa mestaruustaistossa pelkästään yhden auton voimin. He tarvitsevat toisen kuljettajan ryöstämään pisteitä muilta. Sitä varten alisuorittaneen Felipe Massan tilalle palkattiin Kimi. Yhden kuljettajan tallina mestaruutta yritettiin Santanderilaisen… ööh… siis espanjalaisen ihmemiehen avulla monta vuotta, ilman tulosta. Ferrari tarvitsi luotettavaa ja nopeaa Kimiä Alonson aseenkantajaksi. Siksi olisi Ferrarin ja Alonson etu, että Kimi olisi mahdollisimman nopea ja söisi tasaisesti pisteitä Alonson pahimmilta kilpailijoilta. Olisi siis loogista, että autoa kehitettäisi mahdollisimman hyväksi Kimille.

Silti uskon, ettei Kimi saa jatkossa samoja mahdollisuuksia auton kehittämiseen kuin Alonso. Jos huonosta autosta aletaan rakentaa voittaja-autoa kahdelle kuljettajalle, siinä epäonnistutaan suuremmalla todennäköisyydellä kuin jos kehitystä tehtäisi vain yhden kuljettajan tarpeisiin. Olisi eri juttu jos kyseessä olisi jo voittaja-auto toisen kuljettajan käsissä. Silloin talli voisi riskeerata kokonaissuorituskykyään kakkoskuljettajan eteen vaarantamatta ykkösnyrkkinsä asemaa MM-taistossa. Rautalankaa: On parempi ottaa niukkoja kaksoisvoittoja kuin ylivoimaisia yhden kuljettajan ykkössijoja, toisen kuljettajan räpeltäessä hädintuskin kympin sakissa.

Tähän perustan näkemykseni, että Kimin on muutettava ajotyyliään, tai tulokset pysyvät vaisuina. Auton kehityksestä ei ole tulossa Kimille apuja. Olisiko se merkityksettömäksi parjattu simulaattori sittenkään niin huono idea?

Uusi vuosi pelastaa?
Uskotaan, että ensi vuoden auto tulee sopimaan Kimille paremmin, koska siinä hänen toiveensa on huomioitu paremmin jo suunnittelupöydällä. Ehkä näin onkin, mutta leikitään ajatuksella: Alonso ajaa tämän kauden umpisurkealla autolla MM-kolmoseksi, Kimin ylittäessä hädintuskin sata pistettä. Kuinka todennäköistä on, että auton perusrakennetta ja koko suunnittelun filosofiaa muutetaan Kimin haluamaan suuntaan, jos on olemassa pienikin mahdollisuus, ettei ykköstykki Alonso enää pärjää sillä?

Jos kuljettajien ajotyyleissä on olennaista eroa, tallin kannattaa suosia auton suunnittelussa sitä jolla on paremmat tulokset edellisellä autolla. Vähemmän muutoksia = pienempi riski. Siksi en liputa Kimin mahdollisuuksia erityisen korkealle ensi vuonnakaan, vaikka tietysti muuta toivonkin. Ferrari=Santander=Alonso. Tästä varoittelin jo viime syksynä Kimin Ferrari-siirtoa ihmetellessäni.

Ajotyylit
Maikkarin asiantuntija Ossi Oikarinen pisti pelin kunnolla sekaisin toteamalla, että kaikki autot saadaan säädettyä kaikille kuljettajille sopiviksi. En tiedä ymmärsikö Ossi kysymyksen väärin, vai ymmärsimmekö me katsojat vastauksen väärin… Sehän tarkoittaisi, että kuljettaja joka häviää toiselle saman tallin kuljettajalle on yksinkertaisesti huonompi auton säätäjä, jos kerran molemmilla on käytännössä yhtäläiset mahdollisuudet tehdä autosta omaan hanskaan sopiva. En ihan suoralta kädeltä tuota allekirjoita, oli se peräisin minkälaisen huippuasiantuntijan suusta hyvänsä!

Niin paljon on jo vuosikymmenten ajan kuultu valituksia siitä, miten auto rakennetaan kuljettaja X:n toiveiden mukaiseksi, ja kuljettaja Y sitten kärsii siitä. Mietitään vaikka Schumin valtakautta Ferrarilla. Oikarisen teorian mukaan Barrichello ja Massa eivät vaan osanneet säätää Ferraria itselleen sopivaksi, että olisivat voineet itse voittaa ne 5 maailmanmestaruutta!

Ossi ehkä puhui puhtaasta balanssista, eli ali- vai yliohjaako auto perusominaisuutena? Väitän, että aerodynamiikka, ohjauksen vaste, jousitusgeometria, painopiste ja miljoonat muut auton ominaispiirteisiin, ei niinkään säätöihin, liittyvät asiat  merkitsevät paljon, kun autoa säädetään tietylle kuljettajalle prikulleen sopivaksi. Toki niihin pystytään autoa kehittämällä vaikuttamaan, mutta väitän että se on pois sen kuljettajan suorituskyvystä joka tulee toimeen alkuperäisen auton kanssa. Ja kahta täysin erilaista autoa ei mikään talli rakenna ja ylläpidä.

Kumpi on parempi?
Tuleeko Kimi pärjäämään Alonsolle ikinä? Veikkaan että ei. Kommentoin asiaa jo viime kaudella, ollen eri mieltä monenkin asiantuntijana itseään pitävän kanssa. Esimerkiksi koko Maikkarin F1-tiimi oli yksimielisesti sitä mieltä, että Kimi tulee lyömään Alonson. Eräällä kotimaisella keskustelupalstalla sain kuraa niskaani uskaltaessani esittää moisia kerettiläisiä mielipiteitä. Ainakin tämä kausi on alkanut ennustamallani tavalla. Tarvitseeko enää muuta sanoa?

Syyt miksi Kimi on ja tulee aina olemaan Alonson ”bitch”:
1. Alonso ajaa paremmin kuin koskaan urallaan, ottaen tarjolla olevasta kalustosta aina kaiken irti. Kimin parhaat vuodet ovat jo lähes 10 vuoden päässä menneisyydessä.
2. Nyky-Kimin yhden kierroksen nopeus ei riitä. Kun starttaa kisaan Alonson takaa, on automaattisesti Ferrarin kaltaisessa tallissa tuomittu ajamaan Alonson takana maaliinkin.
3. Kimin varikkokäynneissä näkyvä ”ihassama”-asenne on valtava kontrasti Alonson tavalle ajaa koko kisan läpi maksimaalisella nopeudella.
4. Kimi ei tykkää politikoida, mutta juttu vaan on niin, ettei nyky-Kimi pärjää Alonsolle ilman politikointia. Pitäisi osata lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia maailmanmestarin asemaa tallissa!
5. Domenicalin lähtö ei ainakaan helpottanut Kimin urakkaa, varsinkin kun Alonso heti uuden päällikön debyyttikisassa ajoi palkintokorokkeelle vaikean alkukauden jälkeen.
6. Kimin kisalähdöt ovat olleet vaisuja jo pitkään. Useammin hän häviää kuin voittaa sijoja ensimmäisellä kierroksella.
7. Hyvin suurella todennäköisyydellä Alonsolla on sellainen sopimus, joka mahdollistaa hänelle ykköskuljettajan aseman, riippumatta siitä mitä kohdissa 1-6 tapahtuu.

Kimillä on pari ”valttia” käsissään:
1. Jos Kimi on tarpeeksi hidas, hän ehkä saa Ferrarin heräämään siihen että talli tarvitsee kaksi vahvaa autoa? Ehkä talli tajuaa, ettei vika ollutkaan Massassa, vaan tallin politiikassa. Ehkä asialle sitten tehdään jotain?
2. Kimi on viimeinen Ferrarin maailmanmestari. Tätä statusta hänen tulisi käyttää hyväkseen rakentaessaan asemaansa tallissa. ”Ihassama”-asenteella se ei italialaisten kanssa onnistu.