Kimin Red Bull-siirto

Tämä kirjoitus on alunperin julkaisu 2.7 ja siirretty pienten muokkausten jälkeen omaksi julkaisuksi, jotta pysytään suunnilleen yksi aihe per julkaisu-periaatteessa. Näin palsta pysyy helpommin seurattavana.

Ihmettelen kuinka itsestäänselvänä pidetään, että Kimi menee Red Bullille. Tallin näkökulmasta katsottuna Kimissä ei ole tulevaisuutta! Hän eläköityy viimeistään muutaman vuoden päästä. Sen sijaan Ricciardossa olisi tulevaisuutta. Tallin näkökulmasta katsottuna Kimi olisi pelkästään turha kilpailija tallin ykköstähdelle Vettelille. Turha pakan sekoittaja. Talli ei hyötyisi Kimistä muuta kuin sen, että Kimi toisi Webberiä varmemmin tallille pisteitä. Mutta kannattaako tallin sisäistä tasapainoa sekoittaa muutaman MM-pisteen vuoksi? Ricciardolle olisi etua oppia ajamista Vettelin varjossa, ja siitä olisi hyötyä myös tallin tulevaisuudelle, koska jossain vaiheessa Vettel siirtyy Ferrarille. Kaikki suuret kuljettajat tekevät sen jossain vaiheessa uraa, koska… Ferrari on Ferrari. Silloin Red Bullilla olisi ehkä seuraava mestarikandidaatti jo valmiina astumaan Vettelin saappaisiin. Ja ennen sitä hetkeä talli olisi säästänyt lähes sata miljoonaa euroa palkkakuluissa. Ja jos senkin rahan voi käyttää auton kehittämiseen niin…

Entäpä Kimin näkökulma? Kimi ei olisi Red Bullilla ykköskuljettaja. Kohtelu ei olisi sen parempaa kuin Webberinkään kohdalla. Kimin aika-ajovauhti olisi ainakin alkuvaiheessa luultavasti hitaampaa kuin Webberin nykyvauhti, koska talli ja auto ovat tutut Webberille. Vettelille nyky-Kimi tulee joka tapauksessa häviämään aika-ajonopeudessa aina, joten Kimi lähtisi joka kerran huonommista asetelmista kilpailuun kuin Vettel. Ohi ei pääsisi, tai vaikka vauhdin puolesta pääsisikin, niin ohittaa ei saisi. Lotuksen omistaja Lopez on ihan oikeassa kommentoidessaan, ”ettei Kimi ole mikään kakkoskuski” viitaten siihen, ettei Red Bullilla ole tarjolla kuin kakkoskuskin paikka.

Kimin mahdollisuudet osakilpailuvoittoihin olisivat – niin hassulta kuin se kuulostaakin – tavallaan jopa huonommat kuin Lotuksella ajaessaan: Lotus voi rakentaa auton, joka ainakin jollain radalla, jossain vaiheessa kautta, on nopeampi kuin Red Bull. Esimerkiksi sopisi äskeinen Saksan GP, jos kisa olisi ollut edes muutaman kierroksen pidempi. Lotuksella Kimi voi ainakin ajoittain voittaa kisoja – ja Vettelin. Mestaruutta Kimi ei voi Lotuksella koskaan saavuttaa, jos ollaan realisteja, mutta ei se onnistuisi sen paremmin Vettelin varjossa Red Bullillakaan! Red Bullilla Kimi voittaisi kisoja vain Vettelin keskeyttäessä. Normaalioloissa paras mahdollinen sijoitus olisi toinen. Yritän sanoa, että Vetteliä vastaan taistelussa hänellä on pitkässä juoksussa paremmat mahdollisuudet Lotuksella ajaessaan. Tiedän että se kuulostaa hassulta, mutta niin se vaan on, kun asiaa miettii loogisesti.

Muita talleja vastaan tilanne on tietysti erilainen. Red Bull on paras auto luultavasti myös ensi vuonna, taistellen voitoista ja mestaruudesta. Eli jos Kimi taistelee Lotuksella koko kauden perspektiivillä realistisesti keskimäärin sijoista 3-8, niin Red Bullilla kamppailu käytäisi sijoista 2-3. Mutta eihän Kimiä kiinnosta sijat 2-3, vaan voitto! Hänen täytyy olla tallinsa numero yksi, jotta voi ja saa voittaa. Lotuksella se on mahdollista, Red Bullilla ei ikinä.

En näe mitään sellaista skenaariota jossa Kimin Red Bull-siirto olisi sekä Kimille, että Red Bullille yksiselitteisen edullinen. Suomalaiskatsojien kannalta olisi tietysti mukavaa, että Kimi olisi nykyistä varmemmin kärkikamppailussa mukana – huolimatta siitä että todellinen voittotaistelu olisi optinen harha. Mutta katsojien mielipiteet eivät ole ennenkään Kimiä tai tallia kiinnostaneet. Jos veikata pitää, niin jotenkin luulen että Kimi jatkaa Lotuksella myös ensi kaudella. Ellei Grosjeanin viivyttely Kimin ohi päästämisessä Saksan GP:ssä, tai Lotuksen tallipäällikön ristiriitainen rooli Grosjeanin managerina vaikuta Kimin päätökseen. Mutta sekään ei sano, että Red Bull valitsisi Kimin! Ricciardo on todellinen vaihtoehto. Entä Vergne? jotenkin en usko häneen, en tiedä miksi.

Jätä kommentti